Maanpuolustuskysymykset herättävät edelleen keskustelua ja viimeksi oman näkemyksensä toi esille työministeri Anne Sinnemäki, joka esitti (jokseenkin odotetusti) asepalvelusajan lyhentämistä ja yhä harvemman kouluttamista yhdeksi ratkaisuksi työurien pidentämiseen. Teema kuuluu hänen hallinnonalaansa ja liittyy kiinteästi keskusteluun eläkepommista, työvoimapulasta ja sitä kautta jopa maahanmuuttoon. Siviilipalveluksesta työministeri ei erityisesti maininnut mitään, vaikka siviilipalvelus on myös työministerin hallinnon alaa ja eittämättä tulee pituudeltaan jälleen tarkastelun alle, jos varusmiespalvelusta lyhennetään.

Pointti on validi. Maanpuolustus tulee järjestää uskottavasti, mutta mahdollisimman vähän yhteiskuntaa haittaavalla tavalla. Uskottava maanpuolustus vastaa oikealla tavalla realistisiin uhkakuviin. Kokonaismaanpuolustus käsittää sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi taloudellisen maanpuolustuksen. Vaikka huoltosuhteen heikkenemistä ei voidakaan pitää suoranaisesti ulkoisena uhkana, johon siis olisi varauduttava maanpuolustusnäkökulmasta, on se vakavuudeltaan ja todennäköisyydeltään sellainen uhka, että sen torjuntaan on lähestulkoon mobilisoitava koko kansakunta.

Olen pohtinut maanpuolustuskysymyksiä aiemminkin ja peräänkuuluttanut vapaaehtoisuuden merkityksen korostamista. Hiljattain tasavallan presidentti otti kantaa ase- ja siviilipalvelusmiesten yhtenäisestä koulutusjaksosta, mistä olen samaa mieltä. Kun kirjoitin asiasta, siitä heräsi hyvää pohdiskelevaa keskustelua, ja eräs mielessäni virinnyt ajatus alkoi saada täsmällisempää muotoa: monimuotokoulutus, jonka  ulottaisin koskemaan koko ikäluokkaa sukupuolesta riippumatta. Maanpuolustusvelvollisuus on perustuslaissa (127 §) määrätty koskemaan jokaista kansalaista aivan kuten verovelvollisuuskin (81 §), joten en nyt tässä yhteydessä näe mielekkääksi velvollisuuden kyseenalaistamisesta lähtevää keskustelua.

Erilaisissa kuviteltavissa olevissa kriisitilanteissa tarvitaan monipuolista osaamista ja valmiuksia, joita nykyaikainen teknologisperusteinen elämänmuoto ei luonnostaan tuota. Niitä täytyy siis erikseen tuottaa koulutuksella. Jotta koko ikäluokan kouluttaminen ei veisi liikaa nuorten työpanosta ja opintomahdollisuuksia, tulee koulutus järjestää kotipaikkakunnalla monimuoto-opetuksena iltaisin ja viikonloppuisin ja muutamin internaatein ehkä vähän kauempanakin. Tämän koulutuksen aikana valikoitaisiin halukkuus huomioiden sotilaiksi koulutettavat ja siviilitehtäviin koulutettavat.

Valtiolla ei ole mahdollisuuksia levittää koulutusorganisaatiotaan jokaiseen kuntaan. Valtiollisen mittaluokan voimavarat tuleekin keskittää kalliisiin asejärjestelmiin ja korkean valmiuden yksiköiden ylläpitoon ja kouluttamiseen. Tavallinen yksilöiden valmiuskoulutus sopiikin hyvin kansasta lähtöisin olevalle vapaaehtoisorganisaatiolle.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPKY) on lakisääteinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen kouluttaja, joka kouluttaa sotilastaitojen lisäksi laaja-alaisesti kansalaisia kohtaamaan myös arjen uhka- ja riskitilanteita aina ensiavusta ja alkusammutuksesta aina itsepuolustukseen ja liikenneturvallisuuteen.

Mielestäni tätä roolia voisi kehittää edelleen siten, että MPKY ottaisi vastattavakseen yksilöiden kouluttamisesta näiden kotipaikan läheisyydessä ja Puolustusvoimat vastaavat sitten koulutettujen yksilöiden yhteenhitsaamisesta joukko-osastoiksi ja yhtymiksi sekä maanpuolustuksesta. Käytännössä MPKY:n koulutus siis vastaisi pitkälti nykyistä alokasaikaa ja toimisi Varusmiesliiton esittämänä monipäiväisinä kutsuntoina.

Kouluttajina eivät olisi ammattisotilaat, vaan tiukasti siviilimaailmassa kiinni olevat asiansa osaavat reserviläiset; koulutettavien isät, veljet ja aikaa myöten myös äidit ja siskot. Tällainen asevelvollisuuden valmistava opintojakso sulautuisi osaksi yleistä oppivelvollisuutta, vaikkei opetus ehkä tapahtuisikaan koulupäivään integroidusti. Jos nykyisen asepalveluksen kaksi ensimmäistä kuukautta saataisiin hoidettua arjen ohella ei ajankäytöllistä tyhjäkäyntiä pääsisi syntymään.

Peruskoulutetut nuoret osaavat jo aika paljon ja tietävät paremmin miten haluavat suorittaa velvollisuutensa loppuun. Myös Puolustusvoimilla on aiempaa parempi kuva kunkin valmiuksista ja se ehkä voisi siirtyä joustavaan pitkin vuotta tapahtuvaan palvelukseen astumiseen, jolloin kunkin poissaolo siviilielämästä saadaan minimoiduksi nykyistä helpommin. Palvelusajan minimoinnista huolimatta Suomella on hyvin kriisiaikoihin koulutettu väestö ja uhkakuviin vastaava valmius.