Elinkeinorakenteen uudistumisesta

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan puheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan kukaan ei Suomessa tunnu tietävän, minkä kortin varaan maan tulevaisuus pitäisi rakentaa ja että tältä osin nykyinen tilanne poikkeaa aiemmista kriisiajoista.

Hän luettelee joitakin esimerkkejä aiemmista Suurista Ratkaisuista: ”1950-luvulta aina 1960-luvun alkuun tehtiin massiivisia teollisuusinvestointeja. 1970-luvun alussa korostui koulutuksen merkitys. 1990-luvulla ryhdyttiin panostamaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä innovaatioihin. Näille kaikille hankkeille oli ominaista laaja konsensus. Edessä oleva tilanne on haasteellisempi.”

Tilannehan on siis lupaava. Minun on vaikea uskoa, että Ollilan kaltainen vanha talouselämän kehäkettu ei näkisi asiaa uutisoitua valoisampana. Tällaisessa tilanteessa, jossa vaihtoehtoja on monia ja jossa kukaan ei ole käskemässä kaikkia tekemään vain yhtä asiaa, on todellinen mahdollisuus monipuolistaa maamme elinkeinorakennetta ja siten hakea vahvuutta kohdata tulevia tilanteita.

Olisi jo aika tajuta, ettei Suomi ole sellainen pieni maa, johon kerrallaan mahtuisi vain yksi ajatus.

Kartelli rajoittaa kilpailua

Jouni J. Särkijärvi kirjoitti kilpailun hyvistä puolista tuoden esiin Kilpailuviraston vuosipäivän. Moni pitää talouselämässä olevia kartelleja, monopoleja ja kilpailunrajoitteita kuluttajille haitallisina, sillä tällaisilla toimijoilla on taipumuksena ylläpitää korkeaa hintatasoa ja matalahkoa laatua tuotteissaan ja palveluissaan. Tämän vuoksi Kilpailuvirasto on perustettu turvaamaan vapaata kilpailua.

Harmi vain, ettei Kilpailuviraston toimiala koske muuta yhteiskunnallista toimintaa kuin varsinaista elinkeinoelämää.

Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota siihen, että itse asiassa politiikassa vallitsee kartelli. Meillä on voimakkaasti poliittista kilpailua rajoittava puoluejärjestelmä, joka on eräänlainen suljettu liiga. Divaritasolle pääsee karsimaan, jos toimittaa hallitukselle 5000 kannattajan henkilö- ja yhteystiedot ja divarista tippuu maakuntasarjaan, jos ei pääse kahdessa kaudessa nousemaan liigaan. Liigapuolueita tuetaan rahallisesti veronmaksajien pussista, mutta divarikärkkyjä saa pärjätä omillaan.

Sitten ihmetellään, kun kansalaisia ei politiikka kiinnosta. Meillä ei todellisuudessa ole sellaista poliittista kilpailua, joka pitäisi puolueet timminä ja politiikan ”kuluttajia” kiinnostavina. Tämän on todennut myös professori Kyösti Pekonen:

”Tällainen tilanne on myös kartellikelpoisten puolueiden kannalta edullinen, sillä kartellin avulla ne näyttävät parhaiten turvaavan oman olemassaolonsa ja osuutensa vallasta. Kartelli näyttää niiden kannalta varsin turvalliselta ratkaisulta, sillä kartelli merkitsee myös kilpailun ja kamppailun kesyttämistä. Vaalikilpailua on pakko käydä, mutta sitä käydään hillitysti ja kontrolloidusti.”

Joku ketterä toimittajahan voisi tehdä jutun, jossa panee leikkimielellä Kilpailuviraston tutkimaan politiikkaa soveltaen elinkeinotoiminnan kilpailulainsäädäntöä. MOT? Hullu Juttu? 

Hetkonen, molemmathan ovat kartelliohjauksessa olevan mediatalon ohjelmistoa… ehkä sittenkin joku muu.