Veronalennus on perusteltu

Espoo on nyt kahtena perättäisenä vuotena pitänyt yllä ”tilapäistä” veronkorotusta. Olen vastustanut sitä molempina kertoina ja pitänyt korotusta perusteettomana. Nyt Espoon valtuustolle esitetty Seurantaraportti II vahvistaa sanani. Vuonna 2010 Espoon kaupunki teki 182 miljoonan euron vuosikatteen, eli yritysmaailmasta tutuimmin termein ”voitto ennen satunnaiseriä”. Tuo syksyllä 2009 päätetty 0,25 prosenttiyksikön veronkorotus toi kaupungin kassaan n. 12,5 miljoonaa euroa, yksi veroprosentti on noin 50 miljoonaa euroa. Kaupunki siis teki voittoa työtätekevien kustannuksella.

Viime syksynä tuota ”tilapäistä” veronkorotusta päätettiin jatkaa. Nyt esityslistassa luodaan katse tulevaan: ”Verotulokertymän kohtuullisen valoisista näkymistä johtuen vuosikatteen saamista pitemmällä tähtäimellä talouden kannalta kestävälle, vähintään 150 – 180 miljoonan euron, tasolle voidaan pitää täysin realistisena tavoitteena.”

Espoolla on mittavat rahastot (577 miljoonaa euroa vuodenvaihteessa) investointeja varten ja lainaakin saamme edullisesti. Minun on vaikea perustella kaupunkilaisille, minkä vuoksi meillä on karkeasti sanottuna kolme prosenttiyksikköä liian kova verotus. Ei kaupungin tehtävänä ole tuottaa voittoa. Avoimen ja demokraattisen taloudenpidon perusteella Espoon kunnallisveroprosentti olisi siinä 15:n paikkeilla ja siitäkin jäisi vielä 30 miljoonaa kasvavan kaupungin tarpeisiin. Se on kutakuinkin taso, joka mielessäni on aiemminkin ollut kohtuullisena tasona, joskin valtion aluepolitiikan vuoksi sekin on kaksinkertainen todelliseen tarpeeseen nähden.

Kateusko syynä?

Mitään noissa asiakirjoissa virallisempaa selitystä ei ole annettu, mutta käytäväpuheissa vaanii ilkeä itänaapuri. On vakavalla naamalla ”oikeistostakin” esitetty, että veronalennuksia ei saa aloittaa vaan pysyä muun pääkaupunkiseudun tuntumassa. Veronalennukset tulkittaisiin naapureissa (etenkin siinä suuressa itäisessä) veroparatiisiksi ja vaatimukset pakkoliitoksista voimistuisivat ja voisivat saada ymmärrystä myös laajemmin. Kaupunki pelkää rappareita ja ryöstäjiä – sinänsä viisasta, mutta herättää epäilyksen todella mädästä valtionhallinnosta. Valtion tehtävä on suojella meitä, ei uhata. Kateus on siis syynä ylikorkeaan verotukseen. Näinhän se vanha kansakin tiesi: se jolla onni on, se onnen kätkeköön.

Yhteiskunnan pitäisi turvata jokaisen vapaus olla onnellinen ja avoimesti nauttia työnsä hedelmistä. Meidän on rohkaistava ns ”amerikkalaisen kateuden” leviämistä ja ns ”venäläisen kateuden” vähenemistä. Julkishallinnon rakenteiden tulee olla avoimia ja tukea myönteistä kehitystä. Vähän tuoreempi sananlasku sanoo ”sitä saa mitä mittaa” ja siihen on tavattu viimeaikoina lisätä vielä ”ja mistä palkitsee”.

Jos haluamme kestävää kuntataloutta, niin pitäisi sitten turvata sellaisten kuntien vapaus ja itsenäisyys, jotka ovat pystyneet olemaan esimerkillisiä. Monikulttuuria hamunneet konkurssikypsät suurkaupungit eivät saa haalia varakkaita naapureitaan maksamaan omia mokiaan. Epäonnistuneet kunnat olisi pilkottava, ennemmin kuin onnistuneet.

Julkishallinnon talouden tasapainon haussa veronkorotukset ovat kestämätöntä kehitystä. Niitä ei saa käyttää toimintaympäristöön sopeutumisen sijaisena.

Nyt eduskuntavaaleissa ratkaistaan kuntien toimintaympäristöön vaikuttavat päättäjät ja puolentoista vuoden päästä kunnalliset päättäjät. Musitakaa silloin kysyä ehdokkailta selvitystä tilanteeseen.

Liikuntapalveluiden häiriköintiin on puututtava

Vastaanottaja: Espoon liikuntapalvelut; Espoon kaupunginhallitus
Lähetetty: pe 19.02.2010 11:48

Luin lehdestä kuinka kaupunki on joutunut rajoittamaan asukkaille tarjottavaa palvelua nuorisojengin häiriköinnin, uhkailun ja ilkivallan vuoksi Leppävaarassa.

On selvää, että tiukassa taloustilanteessa väistäminen ja periksi antaminen ovat helppoja ja houkuttelevia vaihtoehtoja, mutta pidän palvelurajoitusratkaisua valitettavana ja ehdottomasti vääränä tähän ongelmaan. Kaupungin on turvattava palvelut asukkailleen, myös niille, jotka eivät työnsä vuoksi pääse muuten kuin iltaisin ja viikonloppuisin. Väkivallan ja voimannäytön edessä ei saa alistua, vaan puututtava häiriökäyttäytymiseen ja toisten ihmisten uhkailuun.

Puuttuminen on aikuisten ja esivallan velvollisuus. Jos koti laiminlyö kasvatuksen tai on kyvytön ohjaamaan nuoria toisten oikeuksia kunnioittavaan käyttäytymiseen, on julkinen valta viimeinen perälauta ennen kuin nuori on menetetty ammatti- ja taparikollisuuden tielle. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito on yhteiskunnan ydintehtävä vaikka kaikesta muusta tingittäisiinkin.

Uutisessa kerrotaan edelleen valtaosan häirikköjengistä olevan maahanmuuttajataustaisia nuoria. Ilmiö on tuttu monista Euroopan maista ja odotettavissa olevaa kehityskulkua emme voi sallia. Monesti tämänkaltaista häiriötä aiheuttavat maahanmuuttajat ovat ammentaneet arvomaailmaansa vahvemman voimaa kunnioittavista kulttuureista ja ympäröivän yhteiskunnan haastaminen onkin heille tapa näyttää voimaansa ja hakea arvostusta omiensa parissa.

Häiriköinnin loputon ymmärtäminen, sen selittely ja mitään sanomattomilla rangaistuksilla sanktioiminen näyttäytyy alistumisena, mikä heille on henkinen voitto: tilan, ajan ja vallan haltuunotto. Nämä nuoret ovat päässeet rajojen hakemisessaan jo liian pitkälle. Nyt ei riitä enää rajojen asettaminen nykyiselle rintamalle, vaan ne on määriteltävä uudelleen tiukemmin.

Me emme voi luovuttaa lain hegemoniaa vahvemman oikeudelle. Vaikka meille voimannäyttö onkin vieraampi ratkaisuvaihtoehto, lienee se yksi harvoista toimivista. Legitiimi voimannäyttö on vaikutuksiltaan välitön ja hinnaltaan edullinen. Kynnys on korkea, mutta joskus on rohkeasti otettava askel vääryyttä vastaan.

Pyydän liikuntapalveluita etsimään pikaisesti toimeenpantavissa olevia ratkaisua tilanteeseen, jotta palvelutaso voidaan palauttaa ensi tilassa. Tilapäisenä ratkaisuna esitän järjestystä ylläpitävän henkilön osoittamista ongelmapaikkaan, mutta pysyväksi ratkaisuksi siitä ei ole. Pyydän informoimaan edistymisestä ja mahdollisista haasteista, jotta voin auttaa kaupungin päätöksentekoelimissä.

Kaupunginhallitusta pyydän etsimään strategista linjausta kaikkien kaupungin toimintojen turvaamiseksi siten, että henkilöstö, asukkaat ja muut palveluiden käyttäjät voivat hoitaa tehtävänsä ja asioida ilman pelkoa ja epäluottamusta järjestyksen pysymistä kohtaan. Ongelmaan on reagoitava eikä syksyllä hyväksytty Monikulttuurisuusohjelma tarjoa ratkaisua.

Teemu Lahtinen
kaupunginvaltuutettu

Monikulttuurisuusohjelmaa koskeva ryhmäpuheenvuoro valtuustossa

Tänään käsiteltiin Espoon valtuuustossa Monikulttuurisuusohjelmaa, joka sitten hyväksyttiin pieni soraäänin. Oman ryhmän lisäksi Kokoomuksesta tuli yksi puoltoääni ja yksi tyhjä. Olisin ehkä odottanut pari lisää, mutta muutenhan tulos oli kutakuinkin selviö jo ennen kokousta. Minä sain pitää Perussuomalaisten ja Sitoutumattomien ryhmäpuheenvuoron aiheesta ja se muodostaa tämän bloggauksen varsinaisen pihvin.

Muutoin mainitaakoon että Vihreiden Sirpa Hertell peräänkuulutti minulle jonkinlaista sanktiota tai kurinpalautusta puheistani, mutta ryhmäpuheenjohtajamme Timo Soini puolusti jämäkästi ja päättäväisesti ryhmädemokratiaamme ja sananvapautta. Pidetty puheenvuoro:

* * * * *

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Perussuomalaisten ja sitoutumattomien valtuustoryhmä kiittää esitettyä Monikulttuurisuusohjelmaa hyvästä yrityksestä, mutta moittii sitä huonosti ja yksipuolisesti valmistelluksi, sekavaksi ja sisäisesti ristiriitaiseksi.

Kotouttamisohjelman nimestä luopuminen ja Monikulttuurisuusohjelman laatiminen paljastaa kaupungin tunnustavan epäonnistuneensa kotouttamisessa ja nostavansa kädet ylös haasteen edessä ja toteavansa ”antaa mennä”. Nimenmuutos kavaltaa näkökulmanmuutoksen ja uuden näkökulman kapeuden.

Toistan jo aiemmin sanomaani, että julkisyhteisön tulee olla omiin perinteisiinsä nojaava arvoneutraali toimija eikä yhden tai useamman poliittisen ideologian bulvaani.

Ohjelman käsitteiden määrittelyssä monikulttuurisuus määritellään ”eri kulttuurisia ja kielellisiä taustoja edustavien ryhmien tasa-arvoiseksi rinnakkaiseloksi”. Määritelmä lähtee kollektiivisesta lähtökohdasta, jossa yksilöt ovat ryhmille alisteisia. Kollektivismi on tuttua erään perinteen yhteiskuntaideologioista ja vierasta länsimaiselle liberaalidemokratialle.

Lainaan tässä yhteydessä mielelläni Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajaa Wille Rydmania, joka eilen blogissaan kirjoitti näin:

”[Monikulttuurisuutta] … käytetään käsitteenä sellaisissa yhteyksissä, joissa halutaan perustella erilaisten etnis-kulttuuristen ryhmien oikeutta elää omien lakiensa ja pelisääntöjensä mukaan piittaamatta yleisistä laeista ja säännöistä. Sitä käyttävät sellaiset poliittiset liikkeet ja ajattelijat, jotka itse asiassa haluavat muuttaa länsimaiset yhteiskunnat tilkkutäkkiyhteiskunniksi, joissa mitään yhteistä ja yhteisesti sovittua normistoa ei olekaan. Yhteiskunniksi, joissa etnis-kulttuuriset ryhmittymät elävät toistensa seassa noudattaen kukin omia sääntöjään ja lakejaan.”

Tätä monikulttuurisuus on käytännössä kaikkialla siellä, missä sitä on lähdetty luomaan. Miksi Suomessa tai Espoossa luotava monikulttuurisuus eroaisi kaikkialla muualla esiintyvästä monikulttuurisuudesta? Miksi me onnistuisimme siinä, missä kaikki muut ovat epäonnistuneet?

Todellisuudessa tämän ohjelman määritelmän mukaista monikulttuurisuutta ei ole missään. Vaikka jotkut ehkä voivatkin hyväksyä sen kollektiivisen ja yksilönarvoa sumentavan lähtökohdan, emme voi hyväksyä sen utopistista ja tosiasiat kieltävää sisältöä. Realistinen ohjelma tunnustaisi monikulttuurisuuteen liittyvät haasteet ja negatiiviset tekijät, eikä vain tyytyisi viittaamaan yliolkaisesti yhdessä lauseessa mahdollisiin haasteisiin.

Monille monikulttuuri näyttäytyykin yksioikoisen positiivisena ja sen ilmentyminä pidetään erilaisia ruokia, ravintoloita, musiikkityylejä ja sen sellaisia pinnallisia asioita ymmärtämättä kulttuurin olevan paljon syvemmällä. Suuresti kunnioittamani Vihreä ajattelija Eero Paloheimo on mm Vihreässä Langassa todennut monikulttuurin olevan itse asiassa globaalin monokulttuurin keihäänkärki. Hänen mukaansa ”olemme jättämässä tuleville polville raiskatun ympäristön ja yksioikoisen, tylsän kulttuurin.” Paloheimon mukaan monet ”puhuvat monikulttuurista ajattelemattomasti, näkemättä sen laajoja, yli sukupolvien ulottuvia, latistavia seurauksia ja sievistelevät asiaa erilaisilla verukkeilla”.

Monikultturismi on poliittinen ideologia ja yhteiskuntakokeilu, joka on epäonnistunut kaikkialla. Edelläkävijät ovat jo tunnustaneet sen, mutta laumasielut vaeltavat vielä kohti katastrofia. Monikulttuurin avulla ovat hallitsijat kautta aikojen muokanneet hallittaviaan ja rikkoneet näiden yhteisöjä kilpaileviin ryhmiin toistamalla vanhaa roomalaisten ”hajota ja hallitse” -menetelmää.

Arvoisa puheenjohtaja,

Kotouttamisohjelmaa Espoo toden totta tarvitsee. Kotouttaminen olemassa olevaan suomalaiseen yhteiskuntaan on olennaisesti eri tavoite kuin rinnakkaisten yhteisöjen luominen. Pidänkin valitettavana, että kotouttamisen tavoitteesta ollaan luopumassa ja avaamalla ovet monikulttuurisuusohjelman määritelmän mukaiseen segregaatioon perustuvaan yhteiskuntamalliin.

Kun tässäkin salissa istuu niin monta lainsäätäjää, on tarpeen muistuttaa siitä, että laki on lopultakin vain säännöiksi koostettua kulttuuria – monikulttuuri tuottaa ennen pitkää, jo määritelmänkin mukaan rinnakkaisia tasa-arvoisesti kilpailevia yhteisöjä omine laki- ja oikeusjärjestelmineen. Britanniassa on jo hyväksytty sharia-tuomioistuimet monikulttuurisuuden nimissä. Myös Suomessa on jo ehditty vaatimaan samaa. Muutama viikko sitten eräs tunnettu imaami esitti ajatuksen sharian virallistamisesta ja perusteli esitystään sen monikulttuuria lisäävällä vaikutuksella.

No, nyt se on vain esitys, mutta monikultturismin edistyminen muun muassa tällaisten ohjelmien seurauksena vie vääjäämättä kohti tilannetta, jossa on rinnakkaisia ryhmiä omine lakeineen ja ne ovat edelleen määritelmän mukaan tasa-arvoisia keskenään. Tällaisessa tilanteessa saatamme sekä monikulttuurisuuden että tasa-arvon nimissä hyväksyä sharian mukaisia tuomioita täytäntöön pantavaksi, tai sitten hyväksymme sen, että meidän kulttuurimme sekä siitä johdettu laki- ja oikeusjärjestelmämme on hierarkisesti jonkin toisen yläpuolella.

Yhtä kaikki, tämän monikulttuurisuusohjelman määritelmän mukainen tilanne on utopiaa jo ihan loogisestikin ajateltuna. Se siis on ideologis-uskonnollinen opinkappale. Sellaisten kiistäminen voi joissain toisissa yhteiskunnissa johtaa epäinhimilliseen rangaistukseen. Tällä kertaa uskon pääseväni vähemmällä, ainakin hieman.

On siis välttämätöntä valmistella ohjelma kokonaan uudelleen kotouttamisohjelmana ja esitämme sen palautusta.

Uudelleenvalmistelussa on otettava huomioon myös nyt ohjelman ulkopuolelle jätetyt asianosaiset: nimittäin kantaväestö. Siispä valmistelussa on oltava mukana kansan valitsemien luottamushenkilöiden edustus.

70 % Espoon raiskauksista maahanmuuttajien tekemiä

Seura paljastaa, että lähes 70 % Espoossa poliisin tietoon tulleista raiskauksista on maahanmuuttajien tekemiä. Valtakunnallisesti maahamuuttajat edustavat viidennestä epäillyistä, joka sekin ylittää moninkertaisesti maahanmuuttajien suhteellisen osuuden väestöstä, joka on 4 %.

Poliisin raiskaustilastoista nousee esille muutama kansallisuus: Irak, Iran, Turkki, Somalia, Afganistan, Uzbekistan, Pakistan ja Nigeria. Ne ovat kaikki maita, joissa islam on valtakulttuuria. Seura arvelee olevan ihme, jollei islam olisi vaikuttava tekijä näiltä alueilta tulleiden raiskaajien ajattelussa.

Vaikka yhä useammat uskaltavat nostaa kissan pöydälle ja puhua siitä, mikä on ongelma on keskuudessamme edelleen vaikenijoita: ”Aiemmin Tukinainen keräsi tietoa raiskaajien kansalaisuudesta, mutta ei enää. Heinjoki ei suostu kertomaan, mistä tilastointitavan muutos johtuu.” Niinpä niin. Kaikesta ei saa tietää.

Minusta näistä asioista ei saa vaieta. Kunnallispoliitikkokin voi vaikuttaa asioiden esille tuomiseen.