Tag Archives: Nuiva Vaalimanifesti

Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015

Posted on by

Tänään se vihdoin julkaistiin, puolueemme maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 vaaleihin.

Johdanto

Eurooppaan kohdistuu tällä hetkellä ennennäkemätön siirtolaispaine Afrikasta ja Lähi-Idästä. Muuttoliikkeeseen vaikuttavat ajankohtaiset sodat ja kriisit mutta ennen kaikkea sitä pitää yllä elintasokuilu maanosien välillä. Eurooppa, etenkin Pohjois-Euroopan hyvinvointivaltiot, on avokätisine sosiaaliturvajärjestelmineen houkutteleva kohde myös sellaisille siirtolaisille, joilla ei ole työmarkkinoilla tarvittavia taitoja, tai jotka eivät uskonnollisista ja kulttuurisista syistä halua omaksua integraation kannalta tärkeitä eurooppalaisia käsityksiä esimerkiksi tasa-arvosta tai ilmaisunvapaudesta.

Vapaan liikkuvuus Euroopan unionin sisällä on johtanut siihen, että Välimeren yli tulleet siirtolaiset voivat käytännössä itse valita, mihin jäsenmaahan he turvapaikkahakemuksensa jättävät. Tällaisen turvapaikkashoppailun tuloksena kourallinen pohjoisia jäsenmaita ottaa vastaan lähes kaikki unionin alueelle tulevat turvapaikanhakijat.

Turvapaikkamenettely on luotu vainoa pakenevien ihmisten auttamiseen, mutta siitä on tullut käytännössä merkittävin siirtolaisuuden väylä. Valtavasta työttömyydestä ja julkisen sektorin rahoituskriisistä kärsivällä Euroopalla ei ole varaa vaikeasti kotoutuvien ihmisten massiiviseen muuttoliikkeeseen. Maahanmuutto muuttaa peruuttamattomasti kohdemaiden väestörakennetta, rikkoo yhteiskunnan sisäistä koheesiota, rasittaa kohtuuttomasti julkisia palveluita ja julkista taloutta, johtaa asuinalueiden gettoutumiseen, edistää uskonnollista radikalismia ja sen lieveilmiöitä sekä ruokkii etnisiä konflikteja. Esimerkkeinä näistä ilmiöistä voidaan mainita useita Euroopan suurkaupunkeja viime vuosina riivanneet etniset mellakat ja lähinnä maahanmuuttajanuorista koostuneet väkivaltaiset jengit.

Maahanmuuttoa ei pidä nähdä eikä käsitellä kokonaisuutena. Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka on siis pidettävä erillään työperäisen maahanmuuton hallinnoinnista. Suuri osa maahanmuuttajista tulee Suomeen töihin ja osallistuu panoksellaan yhteiskunnan rakentamiseen. Maahanmuuttopolitiikan ja -lainsäädännön tarkoitus on mahdollistaa Suomen kannalta hyödyllinen tai vaikutuksiltaan neutraali maahanmuutto mutta samaan aikaan ehkäistä sellaista muuttoliikettä, josta on taloudellista tai yhteiskunnallista vahinkoa Suomelle. Maahanmuuttopolitiikan pitää perustua kansallisen edun puolustamiseen, ei sinisilmäiseen maailmansyleilyyn. Etenkin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa veronmaksajien oikeustajua koettelee se, että maahanmuuton kustannusten annetaan jatkuvasti paisua. Turvapaikkajärjestelmän ja perheenyhdistämismenettelyn häikäilemätön käyttö elintasosiirtolaisuuden väylänä nakertaa kyseisten järjestelmien hyväksyttävyyttä tavallisen kansalaisen silmissä.

Suomessa maahanmuuton ongelmat ja kustannukset ovat vielä suhteellisen vähäisiä, mutta tämä ei johdu siitä, että Suomi olisi onnistunut kotouttamisessa muita maita paremmin, vaan siitä, että ”humanitaarinen” maahanmuutto on meillä verrattain nuori ilmiö. Sen voidaan katsoa käynnistyneen Neuvostoliitosta Suomeen siirtyneiden somalien myötä 1990-luvun alussa. Suomen on vielä mahdollista välttää esimerkiksi Ruotsin, Ranskan tai Britannian maahanmuuttokatastrofi, mutta tämä edellyttää määrätietoista politiikkaa ja selkeää lainsäädäntöä. Suomi on tähän asti omaksunut ajopuun roolin; siirtolaisuuteen suhtaudutaan kuin luonnonvoimaan, jonka edessä nostetaan kädet pystyyn ja toivotaan parasta. Suhtautumistavan on muututtava pikaisesti. Maahanmuuttajaväestömme on kasvanut ja kasvaa nopeammin kuin missään muualla Länsi-Euroopassa. Lisäksi se keskittyy voimakkaasti muutamaan suurimpaan kaupunkiin.

Suomessa asuu tällä hetkellä jo noin 300 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä, mikä vastaa 5,5 % osuutta kokonaisväestöstä. Vuosittainen nettomaahanmuutto on kymmenessä vuodessa
kohonnut lähes 20 tuhanteen ilman, että politiikka olisi reagoinut tähän millään tavalla. Jos maahanmuuton voimakas kasvutrendi jatkuu entisellään, on selvää, ettei Suomella ole mitään mahdollisuuksia tulevaisuudessa kotouttaa tänne tulevia ihmisiä onnistuneella tavalla ja samalla takaamaan sosiaalisen rauhan säilymistä maassamme.

Maahanmuuttopolitiikassa on otettava tavoitteeksi nettomaahanmuuton laskeminen 1990-luvun tasolle. Maahanmuuton vähentäminen edistää ulkomaalaisten integraatiota, koska tällöin resursseja vapautuu erityisesti haastellisten yksilöiden ja ryhmien integroimiseen. Myös kantaväestön hyväksyntä harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan kasvaa, kun maahanmuuttoa toteutetaan hallitulla tavalla.

Perheenyhdistäminen kuriin

Perheenyhdistäminen on yksi tärkeimmistä maahanmuuton syistä. Maahanmuuttotutkijat ja poliitikot ovat vakuutelleet, että perheenyhdistäminen edistää maahanmuuttajien kotoutumista. Tästä ei kuitenkaan ole mitään näyttöä, sillä humanitaarisin perustein maahan tulleiden ihmisten integroituminen on epäonnistunut surkeasti myös niissä maissa, mm. Suomessa ja Ruotsissa, joissa on harrastettu sallivaa perheenyhdistämispolitiikkaa.

Monissa Euroopan maissa, esimerkiksi Tanskassa, Hollannissa ja Britanniassa, on tehty viime vuosina perheenyhdistämislainsäädäntöön merkittäviä kiristyksiä, joilla ehkäistään maahanmuuttajien perheenjäsenten hakua ulkomailta sosiaalijärjestelmien elätettäväksi. Suomen tulee ottaa kyseisten maiden parhaista käytännöistä oppia, eikä kopioida Ruotsin avoimien ovien perheenyhdistämispolitiikkaa.

Mahdollisuus perheenyhdistämiseen toimii myös yhtenä houkutustekijänä niille, jotka pyrkivät Välimeren yli Eurooppaan. Muuttoliikettä ja siihen liittyviä ongelmia voidaankin ehkäistä tehokkaimmin vähentämällä tällaisia houkuttimia.

Perheenkokoajalle asetettua toimeentuloedellytystä pitäisi laajentaa kaikkiin muihin ryhmiin paitsi varsinaisen pakolaisstatuksen saaneisiin. On kohtuullista edellyttää, että henkilö pystyy huolehtimaan edes omasta toimeentulostaan ennen kuin hän voi kutsua perheenjäsenensä Suomeen. Tämä paitsi vähentäisi Suomen kannalta haitallista maahanmuuttoa, toimisi myös täällä jo oleville ihmisille kannustimena kouluttautua ja työllistyä.

Kykyä vastata omasta toimeentulosta voitaisiin edellyttää myös silloin, kun perheenkokoaja on Suomen kansalainen. Tällä pystyttäisiin ehkäisemään mm. lumeavioliittoja. Tanskan mallin mukaisesti voitaisiin edellyttää, ettei perheenkokoaja ole esimerkiksi edeltävien kahden vuoden aikana turvautunut toimeentulotukeen. Samoin ulkomaalaiselle puolisolle voitaisiin asettaa yleistä avioitumisikärajaa korkeampi alaikäraja järjestettyjen avioliittojen kitkemiseksi.

Kiintiöpakolaisjärjestelmää arvioitava

Euroopassa ja maailmassa on vain kourallinen maita, joilla on kiintiöpakolaisjärjestelmä. Koska Suomeen hakeutuu enenevässä määrin ns. spontaaneja turvapaikanhakijoita, on arvioitava, onko kiintiöpakolaisjärjestelmän ylläpitäminen enää mielekästä.

Joka tapauksessa pakolaiskiintiön koko pitää sopeuttaa yleiseen taloustilanteeseen. Jos valtiontalous on alijäämäinen, menoja rahoitetaan velanotolla ja perustoimintoja leikataan, myös pakolaiskiintiötä on leikattava.

Työperäistä maahanmuuttoa hallitusti

EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta on syytä pitää myös jatkossa kiinni, koska jo EU:n alueella vallitseva työvoiman vapaa liikkuvuus täydentää riittävällä tavalla työvoiman tarjontaa suomalaisilla työmarkkinoilla. Erityisosaamista omaavien henkilöiden tuloa on jo muun muassa EU:n sinisen kortin avulla helpotettu tuntuvasti, eikä valtion ole syytä aktiivisesti houkutella Suomeen työvoimaa Euroopan ulkopuolelta. Suomalaisia työnantajia pitäisi nykyistä enemmän kannustaa palkkaamaan työttömiä suomalaisia tai maahanmuuttajataustaisia nuoria sen sijaan, että työvoimaa alettaisiin hakea maamme rajojen ulkopuolelta.

Gettoutuminen kuriin

Ei-työperäiset maahanmuuttajat hakeutuvat niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa mielellään suuriin kaupunkeihin. Koska heidän asumisensa jää suurelta osin julkisen sektorin järjestettäväksi ja maksettavaksi, he kasautuvat tiettyihin kaupunginosiin. Tämä, samoin kuin paikallisten koulujen ”monikulttuuristuminen”, puolestaan työntää maksukykyisiä asukkaita pois näiltä alueilta. Lopputuloksena on lähinnä maahanmuuttajien asuttamia gettoja, jotka toimivat kasvualustana mm. uskonnolliselle radikalismille, ja joiden sisällä asuvilla ihmisillä on hyvin vähän kosketuspintaa muuhun yhteiskuntaan.

Paitsi että maahanmuuttajien kasautuminen lähiöihin ehkäisee integraatiota ja aiheuttaa muita lieveilmiöitä, se myös pahentaa asuntopulaa. Työssäkäyvän pieni- ja keskituloisen perheellisen on hyvin vaikeaa löytää kohtuuhintaista asuntoa esimerkiksi Helsingistä. Pitkään jatkunut trendi on, että veronmaksajat muuttavat pois Helsingistä ja tilalle tulee työttömiä maahanmuuttajia. Tällä on hyvin kielteiset vaikutukset kuntatalouteen.

Tulonsiirtojen varassa elävien maahanmuuttajien määrä pitää erilaisilla toimenpiteillä saada laskemaan niin pieneksi, että heidät pystytään kohtuullisilla resursseilla kotouttamaan osaksi yhteiskuntaa. Lisäksi tällaiset maahanmuuttajat tulee hajasijoittaa eri puolille Suomea sinne, missä heidän asumisensa voidaan edullisimmin järjestää. Tällainen asutuspolitiikka ehkäisee tulijoiden kasautumista ja siten edistää heidän integroitumistaan. Toimeentulo- ja asumistukien tulee olla sidottuja siihen, että tulija asuu siinä paikassa, joka hänelle on osoitettu. Omilla varoillaan hän luonnollisesti on oikeutettu valitsemaan itse asuinpaikkansa.

Monikulttuurisuuden keinotekoinen pönkittäminen kuriin

Monikulttuurisuuden nimiin vannovassa politiikassa on korostettu tulijoiden oman identiteetin, kulttuurin, uskonnon ja erityislaatuisuuden säilyttämistä, tarvittaessa yhteiskunnan tukitoimin, esimerkiksi järjestöille myönnetyin tuin. Katsomme, että yhteiskunnan ja veronmaksajan tehtävä ei ole tukea tänne vapaaehtoisesti muuttavien ihmisten identiteettiä tai uskonnonharjoittamista.

Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ympärille on rakentunut kuntien ja valtion kustantama neuvojien, konsulttien, koordinaattoreiden ja moninaisuustutkijoiden verkosto, joka elää maahanmuuton ongelmista. Tätä virkakuntaa tulee karsia ankaralla kädellä.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän palveltava Suomea ja suomalaisia

Suomalaiset korkeakoulut houkuttelevat vähävaraisia ulkomaalaisia opiskelijoita maksuttomalla opetuksella ja usein englanninkielisillä opetusohjelmilla. Tämän ”kansainvälistymisen” väitetään edistävän Suomen kilpailukykyä ja nostavan yliopistotutkimuksen laatua.

Maailman arvostetuimmat oppilaitokset eivät houkuttele huippuyksilöitä maksuttomalla vaan laadukkaalla opetuksella, ohjauksella ja tutkimuksella. Laadun ylläpitäminen edellyttää rahaa, jota kerätään usein varsin korkeillakin lukukausimaksuilla. EU-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille pitää asettaa lukukausimaksut.

Suomen maksuton korkeakoulutus on suomalaisten rahoittama, eikä siihen siksi voi olla subjektiivista oikeutta muilla kuin suomalaisilla. Maksuttomasti opiskelevat ulkomaalaiset syövät oppilaitosten resursseja, vievät opiskelijapaikkoja, eivätkä käytännössä edes jää valmistumisensa jälkeen Suomeen töihin, koska englanninkielinen opetus ei edellytä heiltä suomen kielen opiskelua.

Ei positiivista syrjintää rekrytoinnissa

Monet kunnat suosivat rekrytoinnissaan vähemmistöihin kuuluvia työnhakijoita. Menettelyllä pyritään siihen, että eri etniset ja kielelliset ryhmät olisivat edustettuna julkisen sektorin henkilöstössä väestösuhdettaan vastaavalla osuudella.

Etnisyyteen perustuva ”positiivinen” syrjintä on kestämätöntä, sillä ei ole mitään näyttöä siitä, että vähemmistöjen kiintiöedustajat toisivat työyhteisöön lisäarvoa tai parantaisivat heidän edustamiensa vähemmistöryhmien yleistä asemaa. Etnisten vähemmistöjen aliedustus julkisen sektorin työpaikoissa, samoin kuin työmarkkinoilla yleensäkin, selittyy ennen kaikkea kyseisten ryhmien keskimääräisesti heikommilla valmiuksilla kuten kielitaidolla ja koulutustasolla.

Tasa-arvon tulee tarkoittaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa. Ratkaisu vähemmistöjen työllistymisongelmiin on työelämävalmiuksien kehittäminen. Yhteiskunnan on tarjottava kaikille samat kouluttautumismahdollisuudet, mutta niiden hyödyntäminen on lähtökohtaisesti yksilön omalla vastuulla.

Kansalaisuuden oltava palkinto

Motivaation kotoutumiseen tulee lähteä maahanmuuttajasta itsestään. Suomen kansalaisuus ei saa olla itsestäänselvyys, vaan se tulee nähdä palkintona jo tapahtuneesta kotoutumisesta. Kotoutumista taas on mitattava mielekkäillä mittareilla kuten kielitaidolla, kyvyllä huolehtia omasta toimeentulostaan ja halulla elää yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Myös odotusajan tulisi olla nykyistä pidempi riippumatta siitä, onko henkilö tullut maahan työ-, humanitaarisella vai muilla perusteilla.

On myös selvitettävä mahdollisuudet muuttaa kansalaisuuslainsäädäntöä niin, että jo myönnetty kansalaisuus voitaisiin tietyissä olosuhteissa peruuttaa.
Kaksoiskansalaisuus tulisi sallia vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa. Suomen passi ei saa olla pelkkä matkustamista helpottava dokumentti, vaan kansalaisuuden pitää ilmentää henkilön sitoutumista uuteen kotimaahansa. Kaksoiskansalaiset voivat muodostaa myös strategisen turvallisuusriskin tilanteessa, jossa jokin ulkovalta katsoo Suomessa asuvien kansalaistensa kuuluvan omaan legitiimiin vaikutuspiiriinsä.

Kotiseutumatkailu ja jihad-turismi

Turvapaikkamenettely on tarkoitettu henkilöille, jotka kokevat kotimaassaan vainoa. Jos humanitaarisin perustein oleskeluluvan, ja mahdollisesti myöhemmin kansalaisuuden, saanut henkilö lomailee kotimaassaan, lähettää sinne lapsiaan ”kulttuuria oppimaan”, tai pahimmassa tapauksessa osallistuu siellä sotatoimiin, voidaan päätellä, että hän itse ei pidä lähtömaataan liian vaarallisena. Tällaisissa tapauksissa suojeluntarpeen tulee katsoa päättyneen ja oleskelulupa pitää peruuttaa.

Viranomaisten tietojenvaihtoa kehitettävä

Ulkomaalaislain mukaan se, että ulkomaalainen toistuvasti turvautuu toimeentulotukeen, on peruste oleskeluluvan lakkauttamiselle. Kuitenkin sosiaaliturvaa koskeva lainsäädäntö estää toimeentulotukipäätöksiä tekevää viranomaista ilmoittamasta tällaisista asiakkaista ulkomaalaisviranomaisille. Tämä on esimerkki huonosta lainsäädännöstä, joka estää viranomaista suorittamasta tehtäviään ja joka toimii suoraan vastoin suomalaisen veronmaksajan etua.

Toimeentulotuesta päättäville virkailijoille on asetettava velvoite ilmoittaa toistuvasti toimeentulotukea hakevista ulkomaalaisista ulkomaalaisviranomaisille. Erityisesti EU:n sisäistä ”köyhyyssiirtolaisuutta” voidaan tällä tavoin tehokkaasti hillitä.

Paperittomien palvelut ja kerjäläisongelma

Suomessa on sekä valtion että kuntien tasolla keskusteltu maassa laittomasti oleskeleville tarjottavista terveyspalveluista. Perussuomalaisten yksiselitteinen kanta on, että maassa laittomasti oleskelevat on poistettava maasta, eikä heitä pidä houkutella maahan julkisilla palveluilla.

Suomen, kuten muidenkin Länsi-Euroopan maiden, kaupunkeja ovat Romanian ja Bulgarian EU-jäsenyyden alkamisesta lähtien riivanneet näistä maista saapuneet romanikerjäläiset. Kerjäläisyyteen liittyy runsaasti enemmän tai vähemmän järjestäytynyttä rikollisuutta kuten katuryöstöjä, myymälävarkauksia sekä asuntomurtoja.

Näihin ilmiöihin voidaan puuttua tehokkaimmin kieltämällä kerjääminen järjestyslaissa.

Maahanmuuton kustannusten läpinäkyvyyttä kehitettävä

Sosiaaliturvajärjestelmää ja tilastointia on kehitettävä siten, että valtion ja kuntien eri kansalaisuus- ja kansallisuusryhmille maksamat tulonsiirrot ovat eriteltävissä. Vain selkeä ja läpinäkyvä tieto lopettaa maahanmuuttajien saamiin tulonsiirtoihin liittyvän spekulaation ja mahdollistaa maahanmuuton kustannusten realistisen arvioinnin ja ennakoinnin.

Kehitysyhteistyömenojen rahoitusmalli pohdintaan

Kehitysyhteistyö ei perussuomalaisten näkemyksen mukaan kuulu valtiovallan ydintoimintoihin. Tämän vuoksi ei ole perusteltavissa se, että kehitysyhteistyömenot pysyvät entisellään tai jopa kasvavat samalla, kun julkisen vallan perustoimintoja karsitaan. Tavoitteena tulisi olla malli, jossa kehitysyhteistyövarat kerätään vapaaehtoisella verolla tai maksulla.

Riippumatta rahoitusmallista humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset pitäisi sisällyttää kehitysyhteistyömenoihin ja ottaa niiden kokonaismäärässä huomioon.

Lisäksi kehitysyhteistyön tavoitteeksi pitäisi ottaa kestävä kehitys kohdemaissa. Afrikka ei voi jatkuvasti olla eurooppalaisen veronmaksajan letkuruokinnassa. Kehitysavun tulee olla tiukan ehdollista, ja se pitää automaattisesti katkaista, jos ehtoja ei täytetä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että apua vastaanottava maa ei saa samanaikaisesti käyttää suhteettomasti omia varojaan asevarusteluun tai hallitsevan eliitin ylellisyysmenoihin. Hyvä hallinto, oikeusvaltio ja kansalaisvapaudet ovat kehitysmaiden taloudellisen nousun avaimia.

Aktiivisena Euroopan unionissa

Euroopan unionissa ajetaan voimakkaasti jäsenmaita sitovaa yhteistä turvapaikkapolitiikkaa sekä ”taakanjakomekanismia”, jonka avulla Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevia ihmisiä sijoitettaisiin tasaisemmin eri jäsenmaihin. Taakanjako vaikuttaisi voimakkaasti Suomeen tulevien, vaikeasti integroitavien ihmisten määrään ja Suomen omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa siihen, kuka tänne muuttaa.

Perussuomalaiset vastustavat taakanjakomallia paitsi siksi, että ei-työperäisen maahanmuuton lisääntyminen ei vastaa kansallista etuamme, myös siksi, että massiivinen siirtolaisuus Eurooppaan on väärä tapa reagoida elintasokuilun synnyttämään siirtolaispaineeseen. Afrikan väkiluvun ennustetaan nousevan tällä vuosisadalla neljään miljardiin. Väestöräjähdys ylläpitää ja pahentaa köyhyyttä, ja EU:n tulee puuttua siihen edistämällä taloudellista toimeliaisuutta, hyvää hallintoa sekä tyttöjen ja naisten asemaa Afrikassa. Avainsana on tulosvastuullinen ja tiukasti ehdollinen kehitysapu. Sotia ja kriisejä pakenevat ihmiset tulee asuttaa ensisijaisesti kriisialueiden läheisyyteen, ja lähtökohtana pitää olla, että ihmiset palaavat koteihinsa heti, kun olosuhteet sen sallivat.

Lopuksi

Suomen on irrottauduttava siitä 25 vuotta jatkuneesta ajatuksesta, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus sinänsä olisivat tarpeellisia tai tavoiteltavia asioita. Siirtolaisuus on yhtä vanha ilmiö kuin ihmiskuntakin, mutta sitä on myös aina pyritty hallitsemaan hyötyjen maksimoimiseksi ja haittojen minimoimiseksi.

Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä.

Suomen on pysyttävä avoimena yhteiskuntana niille, joilla on kyky ja halu huolehtia omista asioistaan ja elää talossa talon tavalla. Samalla sen on ehkäistävä kalliiksi tulevien vapaamatkustajien muuttoa. Myös turvapaikkajärjestelmän yleinen hyväksyttävyys paranee, kun sen hyväksikäyttö siirtolaisuuden väylänä tehdään vaikeammaksi.

Tätä ohjelmaa saatetaan tarkentaa vähäisiltä osin kuluvan vuoden aikana.

Maahanmuuttokriittinen vaaliohjelma

Posted on by

Eduskuntavaalien lähestyminen sekä maahanmuuttoasenteita kartoittaneet mielipidekyselyt ovat saaneet lähes kaikki puolueet hätääntymään. Kriittistä maahanmuuttokeskustelua vaativat nyt kilvan poliitikot vasemmalta oikealle. Ne samat poliitikot, joille kuuluu kunnia jo kaksikymmentä vuotta jatkuneesta maahanmuuton ja maahanmuuttajien kritiikittömästä ylistyksestä ja ongelmien lakaisusta maton alle.

Tälle ”uuskriittiselle” liikehdinnälle on ominaista, että kritiikki kohdistuu yksinomaan kotoutukseen. Varsinkin siihen, että kotouttamiseen ei ole käytetty riittävästi rahaa. Maahanmuuton ongelmat, joiden olemassaoloa ei sentään enää kiistetä, nähdään haasteena, josta kyllä selvitään, kunhan vain resursseja lisätään.

Sen sijaan itse maahanmuutto, etenkin humanitaarinen maahanmuutto kolmannesta maailmasta, nähdään luonnonvoiman kaltaisena ilmiönä, jonka edessä nostetaan kädet pystyyn.

Me allekirjoittaneet perussuomalaiset ehdokkaat vuoden 2011 eduskuntavaaleissa haluamme kyseenalaistaa tämän lähestymistavan. Me emme usko, että maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmat olisivat ratkaistavissa suurellakaan rahalla. Jos ne olisivat ratkaistavissa, miksi niitä ei ole jo ratkaistu? Resurssit ja niiden kohdentaminenhan ovat juuri niiden valtapuolueiden käsissä, jotka nyt vaativat lisäpanostuksia kotouttamiseen. Jos ongelmat olisivat ratkaistavissa, miksi yksikään Länsi-Euroopan maa ei ole ratkaissut niitä? Miksi ja miten Suomi onnistuisi siinä, missä kaikki muut ovat epäonnistuneet?

Toisaalta katsomme, että vaikka monikulttuurisuuden haittoja voidaankin hillitä tai ainakin peitellä suurilla rahallisilla satsauksilla, tällaiset toimenpiteet tyypillisesti johtavat vähemmistöihin kuuluvien suosimiseen enemmistöön kuuluvien kustannuksella ja siten lisäävät epäoikeudenmukaisuutta ja katkeruutta sekä myrkyttävät väestöryhmien suhteita. Esimerkkinä voidaan mainita se, että Helsingin kaupunki majoittaa työttömiä maahanmuuttajia kovan rahan luksusasuntoihin, jotta maahanmuuttajat eivät kasautuisi lähiöihin. Vaikka ghettoutumisongelma on todellinen, tapa, jolla sitä yritetään ratkaista, on muista syistä sietämätön.

Huono maahanmuutto ei ole luonnonvoima. Se on poliittinen valinta.

Irtisanoutuminen monikultturismista

Suomen tulee luopua nykyisestä, muualta Länsi-Euroopasta ja varsinkin Ruotsista kopioidusta monikultturistisesta valtioideologiasta, erilaisuuden ihannoimisesta ja itsetarkoituksellisesta ylläpidosta.

Edellä sanottu tarkoittaa sitä, että julkinen valta turvaa kaikille yhtäläisen vapauden ylläpitää omaa kulttuuriaan, kieltään, identiteettiään ja uskonnollista vakaumustaan, sikäli kuin tämä ei loukkaa tai rajoita muiden ihmisten vastaavaa vapautta, mutta ei ryhdy vähemmistöidentiteettien rahoittajaksi. Maahanmuuttajien uskonnollisten ja kulttuurillisten erityistarpeiden tyydyttäminen ei mielestämme kuulu veronmaksajien rahoittaman Suomen valtion ydintoimintoihin.

Monikultturismista luopuminen merkitsee myös sitä, että maahanmuuttajien yksilöllisten oikeuksien loukkauksia ei katsella läpi sormien ”yhteisöllisten oikeuksien” varjolla. Lasten, niin tyttöjen kuin poikien, sukuelinten rituaalisilpomiset on kriminalisoitava yksiselitteisesti, ja niistä on säädettävä riittävän ankarat seuraamukset. Yhteiskunnan on aktiivisin toimin ehkäistävä maahanmuuttajanaisten jäämistä kotiin ja kielenopetuksen sekä muiden tehokkaiden kotoutustoimien ulkopuolelle. Järjestettyjä ja pakkoavioliittoja sekä tosiasiallista moniavioisuutta vastaan on taisteltava päättäväisesti.

Uusien vähemmistökielten opetuksesta julkisin varoin peruskouluissa tulee luopua. Vastaavasti keskeiselle sijalle kotouttamisessa tulee nostaa kaikkia maahanmuuttajia koskeva suomen kielen opetus. Opetukselle on asetettava selkeät oppimistavoitteet. Toimeentulotuki on sidottava kielen opiskeluun ja asetettujen oppimistavoitteiden saavuttamiseen.

Edelleen monikultturismista luopuminen tarkoittaa sitä, että eri maahanmuuttajaryhmät sopeutuvat suomalaisiin viranomaiskäytäntöihin eikä päinvastoin. Terveydenhoitohenkilökunnan, poliisin ja muiden toimijoiden ajallisia ja rahallisia resursseja ei pidä haaskata erilaisiin kulttuurisensitiivisyys- ja toiseudenkohtaamiskoulutuksiin.

Suomen tulee olla tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa noudatetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa. Tasa-arvoa ei ole se, että kaikki tulevat maaliin yhtä aikaa, vaan se, että kaikki saavat lähteä liikkeelle samalta viivalta ja yhtä aikaa. Minkäänlaisia etnisiin kiintiöihin tai positiiviseen syrjintään perustuvia käytäntöjä ei sallita esimerkiksi julkisessa rekrytoinnissa. Vastaavasti vähemmistöjen edustajille ei tule uskonnollis-kulttuurisin perustein myöntää erivapauksia työtehtävien hoidossa. Esimerkkinä voidaan mainita muslimilääkärit ja -hoitajat, jotka kieltäytyvät hoitamasta vastakkaista sukupuolta olevia potilaita.

Turvapaikanhakijat

Äärimmäisen pieni osa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista saa turvapaikan, mikä johtuu siitä, että äärimmäisen pieni osa turvapaikanhakijoista on kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pakolaisia, joiden suojeluun Suomi on sitoutunut. Suurin osa turvapaikanhakijoista on liikkeellä taloudellisista syistä tai lähtömaan yleisten olosuhteiden vuoksi. Esimerkiksi Somaliasta saapuvista turvapaikanhakijoista saa vuosittain turvapaikan vain mitätön murto-osa, mutta oleskelulupa ns. toissijaisen suojelun nojalla myönnetään joko heti tai valitusprosessin jälkeen suurimmalle osalle.

Sosiaalinen siirtolaisuus tulee Suomelle suunnattoman kalliiksi, aiheuttaa ghettoutumisen kaltaisia ongelmia ja luo yhteiskunnallisia jännitteitä sekä syö viranomaisten resursseja. Tämän vuoksi sosiaalista siirtolaisuutta on vähennettävä ennen kaikkea vähentämällä Suomen houkuttelevuutta sosiaalisten siirtolaisten näkökulmasta. Tulemme kansanedustajina ajamaan esim. seuraavia toimenpiteitä:

Suomi ottaa käyttöön pikakäännytyksen, jossa ilmeisen perusteeton turvapaikkahakemus (kuten toisen EU-maan kansalaisen tekemä) käsitellään ja hylätään 24 tunnin aikana ja käännytys pannaan toimeen välittömästi. Nykyisen hallituksen toimenpiteet Romanian kansalaisten tekemien hakemusten suhteen ovat täysin kosmeettisia.

Suomi lopettaa rahallisen toimeentulotuen maksamisen vastaanottokeskuksissa asuville turvapaikanhakijoille. Nykyhallituksen toimeentulotukeen tekemät leikkaukset ovat kosmeettisia, koska Suomen maksamat tuet ovat edelleen koko EU:n suurimmat. Turvapaikanhakijoille kustannetaan ruoka, asuminen ja välttämättömät terveydenhoito- sekä vaatetuskulut mutta ei muuta.

Kaikista kielteisistä turvapaikkapäätöksistä valitetaan, minkä vuoksi valitusprosessia on yksinkertaistettava ja lyhennettävä. Sellaiset inhimilliset siteet, jotka ovat syntyneet vasta haku- tai valitusprosessin aikana, eivät voi olla peruste oleskeluluvan myöntämiselle tai kielteisen päätöksen kumoamiselle.

Kaikki ns. Dublin-tapaukset on palautettava siihen EU-maahan, johon he ovat ensimmäiseksi saapuneet. Euroopan Unionin tasolla on ajettava sellaista mallia, että Dublin-tapausten käännyttämisestä aiheutuneet kulut voidaan periä siltä jäsenmaalta, johon turvapaikanhakija on ensimmäiseksi saapunut. Tämä kannustaisi lähinnä Kreikkaa, Italiaa ja Espanjaa tehostamaan ulkorajojen valvontaa ja toisaalta luopumaan nykyisestä roolistaan läpikulkumaina.

Kiintiöpakolaiset

Nähdäksemme kiintiöpakolaisjärjestelmä ei ole yhtä ongelmallinen kuin ns. spontaanit turvapaikanhakijat, koska se antaa Suomelle mahdollisuuden hallita paitsi tulijoiden määrää myös heidän laatuaan. On kuitenkin muistettava, että vain muutamalla maailman maalla on käytössä pakolaiskiintiö, eikä mikään kansainvälinen sopimus velvoita Suomea sellaiseen.

Kiintiöpakolaisten määrä on sopeutettava yleiseen taloudelliseen kehitykseen. Jos julkisia menoja ja palveluita leikataan, myös pakolaiskiintiötä on leikattava. Tulijoiksi pitää ensisijaisesti valita sellaisten kansallisten ja uskonnollisten ryhmien jäseniä, joiden sopeutumis- ja kotoutumisennuste on kokemusperäisesti hyvä.

Ghettoutuminen pysäytettävä alkuunsa

Suomi seuraa ghettoutumiskehityksessä muun Euroopan esimerkkiä. Humanitaariset maahanmuuttajat hakeutuvat oleskeluluvan saatuaan kaupunkien lähiöihin. Näin syntyy vähemmistöjen enklaaveja, joiden sisällä elävillä ihmisillä ei ole kontaktipintaa normaalin yhteiskunnan kanssa eikä tarvetta tai edellytyksiä oppia kunnolla suomea. Jatkuva mekkalointi Euroopan kaupunkien maahanmuuttajalähiöissä kertoo, mikä Suomea nykymenolla odottaa.

Ei ole mitään järkevää syytä asuttaa työttömiä maahanmuuttajia verovaroilla kaupunkeihin, joissa asumisen hinta on kaikkein korkein. Maahanmuuttajien suosiminen asuntojonoissa on omiaan myrkyttämään kantaväestöön kuuluvien asenteita, minkä lisäksi maahanmuuttajille jaetut asunnot ovat pois niiltä pienituloisilta, joille olisi työn kannalta tärkeää asua paikkakunnalla, mutta joilla ei ole varaa yksityisen sektorin vuokriin.

Katsomme, että kuntia on kiellettävä hyväksymästä asuntojonoihinsa sellaisia maahanmuuttajia, joiden asumisen tosiasiallinen maksaja on valtio tai kunta itse. Humanitaariselle maahanmuuttajalle osoitetaan asunto sieltä, mistä asuntoja on edullisesti saatavilla. Hän on vapaa muuttamaan uuteen osoitteeseen heti, kun hän pystyy itse vastaamaan asumismenoistaan.

Kotoutus uusille urille

Vapaan maahanmuuton kannattajat vetoavat usein siihen, että Suomi onnistui sijoittamaan myös talvisodan alla evakkoon lähteneet lähes puoli miljoonaa karjalaista. Lisäksi muistutetaan, että Yhdysvallat on hyvä esimerkki onnistuneesta monikulttuurisesta yhteiskunnasta.

Kannatamme lämpimästi sitä, että Suomi luopuu nykyisestä, vastikkeettomiin tulonsiirtoihin perustuvasta ja passivoivasta kotouttamispolitiikastaan ja ottaa oppia sekä Yhdysvaltain käytännöistä että karjalaisevakkojen asuttamisesta.

Maahanmuuttajalle maksettavalle toimeentulotuelle tulee Yhdysvaltain tapaan asettaa takaraja, esim. yksi vuosi. Harkittavaksi voidaan myös ottaa toimeentulotuen korvaaminen valtion myöntämällä tai takaamalla matalakorkoisella tahi korottomalla kotoutumislainalla, jonka maahanmuuttaja joutuu tietyn ajan puitteissa maksamaan takaisin. Tällä tavoin autettiin alkuun myös karjalaisevakot.

Suomalaiset veronmaksajat rahoittavat asiointitulkkausta henkilöille, jotka ovat asuneet maassa vuosikausia. Tällainen loputon vastaantuleminen ei kannusta kielen opiskeluun. Katsomme, että välttämättömissä kotouttamiseen liittyvissä toimenpiteissä valtion tulee kustantaa tulkkaukset korkeintaan ensimmäisten kolmen vuoden ajalta siitä päivästä lukien, kun oleskelulupa on myönnetty. Tämän jälkeen kustannukset, jos tulkkauksia järjestetään, maksaa aina se taho, joka tulkkausta tarvitsee.

Perheiden yhdistäminen hallintaan

Perheenyhdistämismekanismista on tullut tärkein sosiaalisen siirtolaisuuden kanava, ja järjestelmää on sen törkeän hyväksikäytön lopettamiseksi kiristettävä tuntuvasti.

Laki asettaa perheenyhdistämistä hakevalle, Suomessa asuvalla maahanmuuttajalle toimeentulovaatimuksen. Tämä vaatimus ei kuitenkaan ulotu niihin, jotka ovat saaneet oleskeluluvan humanitaaristen syiden nojalla. Tämän johdosta esimerkiksi kaikilla Suomesta oleskeluluvan saaneilla somaleilla, irakilaisilla ja afgaaneilla on oikeus perheenyhdistämiseen, vaikka he olisivat kokonaan tulonsiirtojen varassa.

Katsomme, että vaatimus itsenäisestä toimeentulosta ja kyvystä huolehtia taloudellisesti myös Suomeen kutsuttavasta perheenjäsenestä ulotetaan kaikkiin maahanmuuttajiin, pois lukien ne, jotka ovat kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pakolaisia. Tanskan mallin mukaisesti voidaan edellyttää esimerkiksi, että perheen yhdistämistä hakeva henkilö ei saa olla nauttinut toimeentulotukea viimeisten kahden vuoden aikana.

Oleskeluluvan edellytysten päättyminen

Vakavaan rikokseen tai toistuviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat on karkotettava maasta riippumatta siitä, millaiset olosuhteet alkuperämaassa vallitsevat. Osoittamalla piittaamattomuutta Suomen lakeja ja suomalaisia kohtaan maahanmuuttajan on katsottava luopuneen vapaaehtoisesti niistä oikeuksista ja eduista, jotka Suomi on hänelle tarjonnut.

Mikäli humanitaarisista syistä oleskeluluvan saaneen todetaan vierailevan lähtömaassaan esimerkiksi lomailemassa tai sotimassa, tai jos hän lähettää sinne lapsiaan ”kulttuuria oppimaan”, on todettava, että hän ei tosiasiallisesti ole suojelun tarpeessa, ja hänen oleskelulupansa on peruutettava.

Nähdäksemme oleskelulupa on peruutettava myös, jos käy myöhemmin ilmi, että se on myönnetty valheellisten henkilöön, lähtömaahan tai olosuhteisiin liittyvien tietojen nojalla. Toisin kuin nykyään, viranomaisille valehtelun tulee johtaa seurauksiin.

Edelleen katsomme, että oleskelulupa on peruutettava, mikäli sen saaneen henkilön on todettu järjestävän laitonta maahanmuuttoa Suomeen tai EU:n alueelle tai jos hän on lähettänyt Suomesta varoja jollekin kotimaassaan käytävän aseellisen konfliktin osapuolelle tai terroristijärjestölle.

Kansalaisuus on palkinto

Mielestämme kansalaisuuden tulee olla palkinto ja tunnustus jo tapahtuneesta integroitumisesta. Sen ei pidä olla etukäteislahja, jolla maahanmuuttajaa maanitellaan kotoutumaan. Pelkkä Suomessa vietetty aika ei voi olla peruste kansalaisuuden myöntämiselle, ei edes humanitaaristen maahanmuuttajien kohdalla. Varsinkaan kielitaitovaatimuksia ei pidä höllentää, kuten valmisteilla olevassa uudessa kansalaisuuslaissa tehdään.

Katsomme, että Suomen tulisi ottaa käyttöön ns. ehdollinen kansalaisuus. Se voitaisiin myöntää esim. viiden vuoden maassaolon jälkeen muiden ehtojen (kielitaito, ei huomattavaa riippuvuutta tulonsiirroista, ei merkittävää rikoshistoriaa) täyttyessä. Ehdollinen kansalaisuus sisältäisi täydet kansalaisoikeudet, mutta se voitaisiin peruuttaa, jos kansalaisuuden myöntämisen edellytykset lakkaisivat. Kansalaisuuden ehdollinen kausi voisi kestää esim. kymmenen vuotta.

Maahanmuuton kustannukset selvitettävä

Istuvan hallituksen maahanmuuttoministeri on kieltäytynyt teettämästä selvitystä maahanmuuton kustannuksista. Katsomme, että sitten, kun maahanmuutto-ongelman paisuminen on tiukentuneen lainsäädännön ja käytännön avulla saatu pysähtymään, on aika katsoa taaksepäin. Ehdotamme riippumattoman ”totuuskomission” luomista selvittämään, mitä humanitaarinen maahanmuutto on tosiasiallisesti tullut maksamaan suomalaisille viimeisten 20 vuoden aikana.

”Totuuskomission” tehtävänä on selvittää myös maahanmuuttoasioista vastaavien virkamiesten ja poliitikkojen toimintaa samalta ajanjaksolta. Mikäli taustalta paljastuu taloudellisen edun tavoittelua, virka-aseman väärinkäyttöä, virkavelvollisuuksien rikkomista tahi lain kirjaimen tai hengen vastaisia kirjoittamattomia sääntöjä tai ohjeistuksia, vastuulliset henkilöt on saatettava oikeudelliseen vastuuseen aiheuttamistaan tuhoista.

Nykymuotoinen kehitysapu lopetettava

Nähdäksemme Suomen ei valtiona tule esiintyä globaalina, eettisenä toimijana. Suomen valtio on ensisijaisesti asiakasomistajiensa eli veroja maksavien kansalaisten edunvalvontamekanismi. Sen ydintehtäviin kuuluu suomalaisten hyvinvoinnin edellytysten turvaaminen.

Suomi siirtää vuosittain lähes tuhat miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa kehitysmaihin. Summaan on vielä lisättävä EU:n ja YK:n jäsenmaksuihin sisältyvä kehitysapu. Tällaiset rahansiirrot eivät nähdäksemme kuulu valtion ydintoimintoihin, varsinkaan aikana, jolloin samainen Suomen valtio ottaa joka kuukausi tuhat miljoonaa euroa uutta velkaa, ja varsinkaan, kun nykymuotoisen kehitysavun näytöt kehitysmaiden elinolojen edistämisessä ovat parhaimmillaankin kyseenalaiset.

Katsomme, että nykymuotoinen, valtion budjetista maksettava kehitysapu on lakkautettava kokonaan.

Budjettirahoitteisen kehitysavun tilalle esitämme vapaaehtoista kehitysyhteistyömaksua. Veroilmoituksen yhteydessä kansalaisella olisi mahdollisuus suorittaa haluamansa kokoinen summa kehitysyhteistyötarkoituksiin. Esimerkiksi vuonna 2015 kerätyistä maksuista muodostuisi Suomen kehitysyhteistyöbudjetti vuodelle 2017. Tällä tavoin globaalia vastuuta kokevilla kansalaisilla säilyisi mahdollisuus tukea kehitysmaita, mutta maailmanparantaminen tapahtuisi omasta eikä jonkun muun kukkarosta.

Kehitysavun kohdentamisen tulee olla valtion, ei kansalaisjärjestöjen, vastuulla, ja avun myöntämiselle on asetettava erittäin tiukat ehdot. Minkäänlaista kulttuurirelativismia ei tule avun saajien suhteen harjoittaa. Kehitysmaiden – ja koko maailman – suurin ongelma on tällä hetkellä väestöräjähdys, joka puolestaan liittyy kiinteästi naisen alistettuun asemaan ja koulutukseen. Kehitysmaalle maksettava tuki on sidottava paitsi demokratian edistämiseen ja hyvään hallintoon myös syntyvyyden sääntelyyn ja siinä saavutettuihin tuloksiin sekä naisen aseman kohentamiseen ennen kaikkea koulutuksen ja perhelainsäädännön keinoin.

Ei maahanmuuttoa vastaan vaan paremman maahanmuuton puolesta

Emme hyväksy yksinkertaistavaa vastakkainasettelua ”tiukan” ja ”löysän” maahanmuuttopolitiikan välillä. Politiikan on oltava tiukkaa sellaisen maahanmuuton osalta, jonka vaikutukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat kielteiset. Suomella ei ole varaa eikä velvollisuutta toimia maailmanlaajuisena sosiaalivirastona.

Sen sijaan katsomme, että Suomen on oltava avoin sellaiselle maahanmuutolle, jonka vaikutukset ovat neutraalit tai myönteiset. Tämä merkitsee sitä, että maahanmuuttaja, joka sopeuttaa ja elättää itse itsensä, on tervetullut.

Tavalliset maahanmuuttajat arvostavat samoja asioita kuin tavalliset suomalaisetkin: kohtuullisia veroja, hyvää koulutusjärjestelmää, yhteiskuntarauhaa, turvallisuutta. Huono maahanmuutto nakertaa pohjaa näiltä vetovoimatekijöiltä. Mitä avokätisemmin Suomi kohtelee sosiaalisia maahanmuuttajia, sitä vähemmän Suomi houkuttelee sellaisia ihmisiä, joita Suomi tarvitsisi.

Juho S.A. Eerola
Jussi Halla-aho
James Hirvisaari
Olli Immonen
Teemu Lahtinen
Maria Lohela
Heikki Luoto
Heta Lähteenaro
Johannes Nieminen
Vesa-Matti Saarakkala
Pasi Salonen
Riikka Slunga-Poutsalo
Freddy Van Wonterghem

http://vaalimanifesti.fi/

Maahanmuuttopoliittisen manifestin julkaisu

Posted on by

13 perussuomalaista kunnallispoliitikkoa ja vuoden 2011 eduskuntavaalien ehdokasta, mm. kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (Helsinki), allekirjoittanut sekä perussuomalaisten nuorten pj Vesa-Matti Saarakkala (Kurikka), julkaisee maahanmuuttopoliittisen vaalimanifestin.

Manifesti on yksityiskohtainen ohjelma maahanmuuttopolitiikan saattamiseksi kestävälle ja järkevälle pohjalle. Manifestin allekirjoittajat sitoutuvat valituksi tullessaan edistämään siinä määriteltyjä tavoitteita.

Manifestin tiimoilta järjestetään tiedotustilaisuus Turun kaupunginkirjastossa, Linnankatu 2, lauantaina 24.7.2010, klo 15.

Kutsumme kiinnostuneet tiedotusvälineiden edustajat paikalle. Painettu manifesti on ennakkotutustumista varten noudettavissa samasta paikasta tuntia aiemmin eli klo 14. Kysymykset ovat tervetulleita.