لن استسلم

لن استسلم eli ’en alistu’ arabiaksi. Vastaan näin kaikille uskonnollisille kiihkoilijoille ja tällä kertaa kohdistan vastaukseni Nuotta-lehdelle, joka on aiheuttanut myrskyn kalkissa lanseeramalla Älä alistu! -kampanjan, jonka keskeinen viesti on (ainakin olevinaan) yksilöllisyyden tukeminen ja ryhmäpaineen vastustaminen.

Käytännössä kampanja on nähty homovastaisena ’eheyttäjien’ aloiteena osassa Pride-iskun ja homoillan sarjaa. Minusta vaikuttaa siltä, että tämän sodan osapuolet ovat kumpikin vilpittömiä ja tulisieluisesti omissa juoksuhaudoissaan. Kummatkin puolustavat oman näkemyksensä mukaan yksilöä ryhmäpaineelta ja syrjinnältä. Satunnainen kamppailun seuraaja voi olla ymmällään, että mistä nämä jengit riitelevät.

Kyseessä on eräänlainen sapelinkalistelu. Yhteenottoa edeltävä uhittelu ja testailu. Aggressioon vastataan molemmilta puolilta päättäväisesti ja osoitetaan ettei periksi olla antamassa; toisella puolella saatetaan vielä tarkentaa sitä peräänantamattomuudeksi. Tässä vaiheessa välinpitämättömyys tulkitaan heikkoudeksi ja sellaista viestiä ei vastapuolelle haluta antaa. Vaalien lähestyminen toimii katalyyttina ja rivejä halutaan tiivistää.

Kummallakin on selvä viholliskuva, mutta se ei välttämättä vastaa todellisuutta. Setalaiset näkevät nousevan suvaitsemattomuuden, jonka päätepisteessä häämöttävät tuhoamisleirit kun taas eheyttäjät näkevät kaikkialle aggressiivisen syövän tavoin leviävän homoseksuaalisuuden joka aikanaan tulee uhkaamaan heitäkin. Suuresta enemmistöstä tämä vaikuttaa vähän huvittavalta; homous ei tartu  ja toisaalta emme enemmistönä anna mahdollisuutta vainoillekaan. Siksi kummankin osapuolen kampanjat ovat oikeasti turhia, mutta toki omilleen rajattoman tärkeitä.

Tulee vaan mieleen että olisi tässä oikeitakin ongelmia, joista yhteiskunnassa pitäisi keskustella.

Se on aivan sama hetero vai homo – jyrkkä ei viharikoksille!

Lauantain Helsinki Pride -kulkueeseen tehty median ”iskuksi” nimeämä välikohtaus on herättänyt kommentointia valtakunnan korkeinta viranhaltijaa myöten. Oli kyseessä sitten huonosti ajateltu kepponen tai vakavalla mielellä suoritettu hyökkäys (kuten poliisin lausunnoista lienee pääteltävissä), on tapahtuma saamassa suhteettoman suurta painoarvoa, sillä sen varjolla on peräänkuulutettu erillisen viharikos-nimisen teon kriminalisoimista.

Jo nyt lainsäädäntöömme on eksynyt valitettava lapsus (RL 6:5 4. kohta), joka periaatteessa asettaa rikoksesta epäillyt eriarvoiseen asemaan maailmankatsomuksellisten syiden perusteella. Onneksi käytännössä oikeuslaitos ei ole juurikaan soveltanut tätä koventamisperustetta. Lainkohdan soveltamisessa olisi kyse institutionaalisesta syrjinnästä, joka on ollut vierasta länsimaiselle yhteiskunnalle jo vuosikymmenten ajan.

Oikeusvaltiossa oikeudenvastainen teko on itsessään tuomittavaa, eikä tekijän maailmankatsomuksella, arvomaailmalla tai (seuraava luettelo RL 11:11 hengessä) etnisellä alkuperällä, ihonvärillä, kielellä, sukupuolella, iällä, perhesuhteilla, sukupuolisella suuntautumisella, perimällä, vammaisuudella tai terveydentilalla, uskonnolla, yhteiskunnallisella mielipiteellä, poliittisella tai ammatillisella toiminnalla tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, ketään saisi asettaa rikosoikeudellisesti huonompaan asemaan.

Sääty-yhteiskunnassa ihmiset olivat eriarvoisia lain edessä syntyperänsä perusteella. Luokkayhteiskunnassa he olivat eriarvoisia ammattinsa ja sosiaalisen asemansa perusteella. Muun muassa patriarkaalisessa yhteiskunnassa ihmiset ovat eriarvoisia sukupuolensa perusteella. Esimerkiksi islamilaisessa yhteiskunnassa ihmiset ovat eriarvoisia lain edessä uskontonsa, sukupuolensa, ikänsä, sukupuolisen suuntautumisensa ja käytännössä myös yhteiskunnallisen ja poliittisen mielipiteensä vuoksi. Demlalainen yhteiskunta on tässä mielessä kopio islamilaisesta.

Asetun jyrkästi vastustamaan viharikoslainsäädäntöä. Ihmisten on oltava lain edessä tasavertaisia, olivat sitten uhreja, epäiltyjä tai syyllisiä.

Eikö mene jakeluun, että se on aivan sama hetero vai homo?

Kun lain noudattaminen ylittää uutiskynnyksen

Eilen lähetettiin suorana Arto Nybergin keskusteluohjelma, jossa vieraili Suojelupoliisin päällikkö Ilkka Salmi. Keskustelun aluksi Nyberg kysyi Tiitisen listan julkistamisesta, johon Supon päällikkö totesi, että poliisi noudattaa asiassa korkeimman hallinto-oikeuden tulkintaa. Asiasta nousi uutinen.

Perustuslain mukaan korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa ja tuomion lopussa lukee ”tätä kaikki asianosaiset noudattakoot”, kuten Salmi muistutti ohjelmassa. Nyberg ja Salmi siirtyivät asiasta toiseen, mutta pian tuosta lausunnosta oli tehty uutinen.

Jotain mielestäni yhteiskunnastamme kertoo se, jos poliisin aikomus noudattaa lakia ylittää uutiskynnyksen.

Toisaalta, lain noudattaminen ei aina ole ollut helppoa poliisille, [2].