Kunnallisvaalien alla monessa vaalikoneessa ja paneelissa on perätty periaatteellista kantaa palvelutuotannon yksityistämiseen. Kun olen ilmoittanut kannattavani yksityistä palvelutuotantoa, on eteen lyöty joukko epäonnistuneita hankkeita. Ongelmana näissä kaikissa on se, että kunta on ostanut palvelua ilman asianmukaista osto-osaamista. Olen tuonut esiin palvelusetelimallia, jossa jokainen kuntalainen saisi itse tehdä hankintapäätöksen. Yksityisellä kansalaisella on huomattavasti parempi osto-osaaminen omiin asioihinsa kuin kunnallisella virkamiehellä.

Helsingin Sanomat uutisoi palveluseteleiden käyttöönoton nopeuttaneen hammashoitoon pääsyä Helsingissä. Parhaiten palvelutuotannon yksityistäminen sopiikin sellaisiin toimiin, joissa asiakkailla on varaa valita useasta eri palveluntuottajasta. Huonosti se sopii monopolististiin palveluihin, jossa asiakkaalla ei ole valinnan mahdollisuutta.

Yksi esimerkki päättömästä yksityistämisestä on kouluruokailu, sillä yhdessä koulussa ei ole kuin yksi palveluntarjoaja ja tämän palveluita on käytettävä tai itkettävä ja käytettävä. Rahoitus tulee parivuotisen sopimuksenperusteella ja juuri sen mukaan mitä ostosopimukseen on laitettu.

Yksilölliset asiantuntijapalvelut ovat taas erinomaisia palveluita yksityistää. Minun puolestani kuntakin voi tarjota edelleen palvelua alalla, jossa on yksityisiä toimijoita, kunhan se ymmärtää oman roolinsa markkinoilla eikä ryhdy epäterveeseen kilpailuun. Kunnallinen palveluntuottaja olisi samalla viivalla rahoituksen kanssa saadessaan sen palveluseteleiden kautta. Tärkeää on, että asiakas saa valita millä palveluntarjoajalla asioi. Tällöin valintaan vaikuttaa palvelun laatu ja jos se ei tyydytä, voi asiakas valita toisin ilman että joutuu kaksi vuotta asioimaan huonoa palvelua antavalla.