Puheenvuoroni Espoon budjettivaltuustossa 4.12.2018

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat,

Perussuomalainen ryhmä kiittää kaikkia talousarvioesityksen valmisteluun osallistuneita virkav&lh miehiä ja luottamushenkilöitä mittavasta työstä, mutta toteaa, että prosessia on uudistettava. Pitkin vuotta tapahtuvan poliittisen dialogin ja kehyksen sekä investointien neuvottelun luulisi keventävän loppuvuoden budjettineuvotteluita sen sjaan, että neuvottelukonklaavin tarvitsee istua ennätyspitkästi asian tiimoilta. Piiskaamme kaupungin suorittavaa organisaatiota toimimaan ketterästi ja tehokkaasti, mutta esimerkillä johtaminen ei nyt ole vahvimmillaan. Sitouttava ja inklusiivinen neuvottelukulttuuri tässä asiassa on hyvä ja siitä on hyvä pitää kiinni, mutta tehokkaampia menetelmiä lopputuloksen saavuttamiseksi tarvitaan.

Se menetelmästä, itse talousarvioon ja -suunnitelmaan liittyen on syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei se noudata Espoo-tarinan linjauksia kestävästä kehityksestä. Samalla kun Espoon väestö kasvaa 1,6%, kasvavat kaupungin menot miltei kolminkertaisella nopeudella. Tämä ei ole taloudellisesti kestävää kehitystä. Kehystä hyväksyessämme oli vielä nähtävissä kaupungin lainakannan kasvun taittuminen valtuustokauden lopulla, mutta nyt se tavoite alkaa loitota.

Onko Espoo-tarinan “kestävä kehitys” vain korulause, vai pitäisikö sillä olla ohjaava vaikutus? Perussuomalainen linja on se, että menot eivät voi kasvaa tulojen yli ja neuvotteluiden lähtökohtamme olikin +-0 tarkennukset virkavalmisteltuun esitykseen. Enemmistön saavuttama neuvottelutulos vähentää taloussuunnitelmakaudella käyttötalouden tuloja 1,3 milj. euroa ja lisää käyttötalouden menoja 24,1 milj. euroa. Menokasvu rahoitetaan velalla ja näin kiihdytetään kestämätöntä kehitystä. Olemme kuitenkin kiitollisia eräiden muutosesitystemme säilyttämisessä osana neuvottelutulosta, vaikka jättäydyimmekin kokonaistuloksen ulkopuolelle.

Arvoisa puheenjohtaja,

Me Perussuomalaiset puhumme paljon maahanmuutosta. Tämä on seurausta siitä, että nopeasti kasvava ja erittäin heikosti integroitunut väestö heikentää huoltosuhdetta entisestään, kuormittaa sosiaaliturvajärjestelmää ja pahentaa asuntopulaa varsinkin suurissa kaupungeissa, kuten Espoossa. Pääkaupunkiseudun kunnissa jo kolmannes asumistuki- ja toimeentulotukiasiakkaista on ulkomaalaisia.

Tältä osin taloussuunnitelman kehitys ei ole taloudellisesti eikä sosiaalisesti kestävää. Myös ympäristöllinen ja ilmastollinen kestävyys on väestönmuutoksessa hyvin kyseenalaista.

Maahanmuutto liittyy hyvin kiinteällä tavalla julkiseen talouteen, mutta se liittyy myös yhteiskuntarauhaan ja turvallisuuteen.

Maahanmuuton muut ongelmat ovat luku erikseen, ja niistä olemme saaneet viime aikoina kipeitä muistutuksia naapurimaastamme Ruotsista ja kuutoskumppanistamme Oulusta. On itsensä pettämistä kuvitella, että muiden maiden ja kaupunkien kotouttamis- ja valistusmenetelmiä toistamalla voisimme päätyä parempaan lopputulokseen.

Sen sijaan ongelmia voidaan ennaltaehkäistä maahanmuuttopolitiikan täyskäännöksellä. Vaikka varsinainen vaikutuspaikka onkin maan rajoilla ja siten valtion käsissä, me uskomme, että kaupungit ja yhteiskunta yleensä jo pelkällä viestinnällä voivat vaikuttaa asiaan. Varmasti vaikutusta on silläkin, että maahanmuuttajille suunnattujen ylimääräisten palveluiden sijaan pitäydyttäisiin lakisääteisessä minimissä sekä kaikille yhteisesti ja yleisesti tarkoitetuissa palveluissa. On valitettavaa, ettei tätä tunnusteta muissa ryhmissä. Siksi meidän on tehtävä korjausesityksemme.

Arvoisa puheenjohtaja,

Lopuksi esitän muutosehdotukset, jotka on jaettu numeroilla 11 ja 12.

Tiedote: Olen ehdolla kevään 2019 eduskuntavaaleissa Uudellamaalla

Aikamme ja läntisen naapurimaamme tapahtumat ovat osoittaneet, että kansallismieliselle politiikalle on tarvetta ja luultavasti lähitulevaisuudessa tulee vastaan se kriittinen piste, jolloin kansakuntamme suunta ja kehitys on vielä mahdollista oikoa takaisin terveen, vapaan ja turvallisen yhteiskunnan suuntaan. Minulla onkin suuri kunnia kertoa, että minut on valittu Perussuomalaisten Uudenmaan vaalipiiristä ensi kevään eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi.

Vaikka vielä reilu vuosi sitten keväällä ajattelin vetäytyä, puolueemme nykyistä puheenjohtajaa lainatakseni, “maahanmuuttokriittisen liikeen grand old maninä” taustavaikuttajaksi, en ole voinut mitään velvollisuudentunnolleni ja sille vakaalle uskolle, että tämä maa tarvitsee kaltaisiani pitkän linjan työmyyriä, ihmisiä, joiden aate ja usko ei horju henkilökohtaisen edun houkutusten edessä.

1990-luvun lopulta saakka olen sinnikkäästi tehnyt työtä Suomen, suomalaisten ja suomalaisuuden hyväksi. 20 vuotta sitten olin perustamassa Suomen Sisua, tuon jälkeen olen toiminut aktiivisesti Perussuomalaisissa ja Perussuomalaisissa nuorissa.

Palvelen äänestäjiäni jo kolmatta kautta Espoon kaupunginvaltuustossa ja olen toiminut Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana sekä osallistunut kohtalaisella menestyksellä eduskuntavaaleihin ehdokkaana. Julkisuudessa olen vuosien varrella ollut niin poliitikkona kuin Suomen Sisun entisenä puheenjohtajanakin, välillä varsin kuohuvissakin yhteyksissä.

Vaikka itseltäni on vielä jäänyt kansanedustajuus saavuttamatta, on minun ja kaltaisteni sisukas työ kantanut hedelmää, olemme tuoneet maahanmuuttokriittisyyden osaksi päivänpolitiikkaa ja saavuttaneet kansallismielisille vaikuttamisen kanavia, jotka vielä kymmenen vuotta sitten olivat vakaa tavoite, mutta kuitenkin vain kaukainen ja ujo unelma

Toivon, että voin omalta osaltani olla tekemässä Perussuomalaisille ennennäkemättömän vaalituloksen, jotta siellä, missä Suomen lakeja säädetään, ei voida enää meitä kansallismielisiä perussuomalaisia jättää huomioimatta.

Otan ilolla vastaan kaikenlaisia ideoita ja toivotan tervetulleeksi minuun uskovia ihmisiä mukaan vaalikampanjaani tekemään. Edessä on hurjia kuukausia ja paljon työtä, mutta uskon, että paras mahdollinen lopputulos on mahdollista saavuttaa.

Vapaata ja vaurasta Suomea puolustaen,

Teemu Lahtinen

Olen lojalisti

Perussuomalaisten puoluekokousvalintojen närästettyä keskustaa ja kokoomusta, on Perussuomalainen eduskuntaryhmä on jakautunut hallituksen tukijoihin ja puolueelle uskollisiin. Jatkossa käytän näistä ryhmistä nimityksiä “uuvatit” ja “lojalistit”. Minä olen uskollinen jäsenistön valitsemalle puoluejohdolle eli olen lojalisti.

Uutisen kuultuani pitkään ajattelin – tai oikeastaan toivoin – että tämä olisi vain työmiehen nerokas juoni, joka mahdollistaisi kaksilla rattailla kulun vaalikauden loppuun; hallitus jatkaisi edelleen tarpeellisten uudistusten tekoa noudattaen hallitusohjelmaa ja myös aiempaa tiukemmin sen maahanmuuttoa koskevia kirjauksia (koska painetta oppositiosta olisi) ja samalla terävöittäisi Perussuomalaisten linjaa hallitukselle lähtökohtaisesti uskollisessa oppositiossa. Tällä tarkoitan sitä, että itsetarkoituksellista hallituksen kaatamista ei tavoiteltaisi, mutta hallitus laitettaisiin tiukille perustelemaan paremmin ratkaisujaan.

Pieni toivo minussa elää vieläkin, mutta eilisiltainen A-studio masensi toivoa, kun kansanedustaja Tiina Elovaara valehteli ja syytti epäasiallisesti perussuomalaista kenttäväkeä. Tällä hetkellä näistä syytöksistä on tehty julkisuudessa olleiden tietojen mukaan rikosilmoitukset, ilmeisesti rikosnimikkeenä on törkeä kunnianloukkaus, koska syytökset on tehty valtakunnallisessa tv-lähetyksessä.

Vähän surullista.

Lojalistina tuen kaikin mahdollisin keinoin puoluetta ja sen valittua johtoa. Koska pieni toivo tuhlaajapoikien kotiinpaluusta vielä elää minussa, en myöskään lähde syyttämään ketään sellaista, jonka edelleen katson aatemaailmaltaan perussuomalaiseksi. Olemme edelleen yhteisellä asialla, vaikka tiemme tässä kohdin eroavatkin.

Perussuomalaisten säännöissä mainitaan useita erottamisperusteia, mutta toisin kuin kunnallisesta valtuustoryhmästä erotessa, ei eduskuntaryhmästä erotessa ole yksiselitteistä erottamisperustetta puolueesta. Ainoastaan yleisluontoinen haitanteko puolueelle, mutta se pitää erotettaessa erikseen osoittaa todeksi. Siksi katson, että pelkkä eduskuntaryhmästä eroaminen ei johda erottamisiin, mutta aktiivinen puolueen vastainen toiminta, esimerkiksi valehtelu ja puolueen ja sen aktiivisen kenttäväen mustamaalaaminen, todennäköisesti täyttää tunnusmerkit. Puoluejohtoa sen sijaan saa arvostella, ainakin nyt raikastuneissa Perussuomalaisissa.

Minä pidän oven auki jokaiselle, joka on vain tukenut hallitusta, eikä ole sortunut kotipesän sotkemiseen.

 

Kuntavaalituloksesta

Kuntavaalien tarkistuslaskenta toi lopulliseksi äänimääräkseni 2017 kuntavaaleissa 474 ääntä. Kiitos jokaiselle äänestäjälleni! Tuloksessa on laskua edellisiin vuoden 2012 vaaleihin nähden 64 ääntä, joka prosentteina on 11,9 % eli merkittävästi enemmän kuin Perussuomalaisten valtakunnallinen lasku 3,5 % tai Espoon Perussuomalaisten lasku 2,6 %. Mikäli oma tulokseni olisi pysynyt noissa lukemissa, olisin voinut todeta jotain sen suuntaista, että olen tyytyväinen, mutta nyt sellaista en voi sanoa. On pureuduttava syvemmälle vaalitulokseen.

Vaikka Perussuomalaisten kannatus laski yleisesti, on jo julkisessa keskustelussa pantu merkille ns nuivien menestyminen puolueen sisällä. Espoossa erinomaisina esimerkkeinä käyvät Simo Grönroos ja Simon Elo. On hyvinkin mahdollista, että osa äänestäjistäni on antanut arvoa miesten näkyvälle keskittymiselle asiassa, minun taas viime kaudella vähän laajennettuani poliittista tarjoomaani maahanmuutto- ja talousasioiden ulkopuolelle. Osin tämä selittynee kaupunginhallituksen varapuheenjohtajuudella, josta luontaisesti seuraa aihepiirin laajeneminen. Sekä Espoossa, että Helsingissä nähtiin hallitusvastuun painamainen. Mikäli nuivat äänet ovat näin siirtyneet niin tästä siirtymästä on vaikea olla pahoillaan, sillä molemmat ovat tehneet hyvää työtä ja olleet tukenani tällä kaudella monta kertaa. 2008-2012 kaudella olin vielä kovin yksinäinen Perussuomalaisten ryhmässä tässä mielessä. Nämä vaalit jalostivat ryhmäämme vielä entisestään.

Espoossa on 69 varsinaista äänestysaluetta ja sain mukavasti kahta lukuunottamatta kaikkialta Espoosta ääniä. Erityisen vahvoina näkyivät kotialueeni Mäkkylä ja Vallikallio sekä Etelä- ja Pohjois-Leppävaarat. Vain kaksi aluetta jäi nollille, Kaitamäki-Suvisaaristo ja vähän yllätyksellisempi Sokinvuori-Kirstinmäki; alue jossa asuin ensimmäisenä kun muutin Espooseen 1998. Suvisaaristo on poliittisesti varsin kypsää kokoomuksen ja RKP:n aluetta, jossa nyt vihreätkin nousivat lähelle RKP:n kannatusta. Perussuomalaisten kannatus 8,1 % on kuitenkin lähellä koko kaupungin tasoa 9,8 %, mutta jätän kuitenkin käsittelemättä aluetta tämän tarkempaa.

Sokinvuori-Kirstinmäki on mielenkiintoisempi tapaus. Vuonna 2012 sain alueella 8 ääntä, eli luokituksessani se oli “keskivahva”. Alueen äänestysaktiivisuus on Espoon matalin 37,4 % ja SDP on vaalien suurin puolue. Alue on myös Espoon vieraskielisin ja väestöstä n. kolmannes puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Alkuviikosta kuultiin havaintoja alueelta, jossa paikallinen demariehdokas olisi taluttanut maahanmuuttajia jonoon asti äänestämään. Tämä on täysin sallittua, joskin kuultiin myös että keskustalainen ehdokas olisi äänestysjonossa jakanut omia esitteitään, mikä taas ei ole sallittua. 2012 tämä alue oli Perussuomalaisten hallussa ja nyt tipuimme puolueena kolmannelle sijalle demareiden ja vihreiden taakse. Kannatuksemme tippui tasan 7 %. Alueen oma persu Arja Juvonen kasvatti alueella äänimääräänsä, vaikka koko Espoossa vähän takapakkia tulikin. Osaa äänikadostani voi selittää ns valkopako (white flight), jos äänestäjäni ovat muuttaneet pois.

Henkilökohtaisesti omaa toimintaani arvioiden ei kovin montaa kohtaa löydy, jossa olisi voinut toimia erityisesti paremmin. Länsimetron ongelmien paljastuttua olisi poliittinen ohjaaminen voinut olla jämäkämpää ja matuvyöryn aikaista toimintaa vastaanottokeskusten torppaamiseksi olisin voinut pitää enemmän julkisuudessa esillä, mutta muuten on vaikea nähdä korjattavaa omassa vaalikauden toiminnassa.

Kampanjanajalta pitää todeta, että tein ensimmäistä kertaa täysin materiaalittoman kampanjan, eli en painattanut yhtäkään flaijeria, pinssiä tai muutakaan vaalimateriaalia, vaan perustin kaiken mainontaan sosiaalisessa mediassa ja muutamassa ilmoituksessä Länsiväylässä. Mietin tätä jo 2012 vaaleissa, mutta silloin päädyin tekemään Simon kanssa yhteisesitteen. Nyt keskusteltuani hyvin menestyneiden ehdokkaiden kanssa, pidän päätöstä virheenä, sillä niin Simo kuin Suvi Karhukin kertovat saaneensa hyvin ääniä niiltä alueilta, joissa flaijereita tuli jaettua.

Ainoastaan yhden äänestäjäni tiedän muuttaneen Espoossa pois, mutta jos joku minua harkinnut, mutta toiseen valintaan päätynyt tätä lukee, niin kuulisin mielelläni, että mikä sai päätymään toiseen.

Perussuomalaisia peukalonjälkiä

Kirjoitin Espoon Perussuomalaisten vaalilehteen seuraavan:

Perussuomalaisten peukalonjälkiä näkyy kaikkialla Espoossa. Keskeisimmän kaupungin toimintaa ohjaavan strategisen asiakirjan Espoo-tarinan laadinnassa saimme poistettua yhteisestä tulevaisuudenkuvasta monikulttuurisuuden ja korostimme kestävän kehityksen kohdalla sosiaalista ulottuvuutta. Valtuustosopimukseen saimme monia tärkeitä asioita taloudentasapainotuksesta, hallinnon avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen, vanhuspalveluiden kehittämiseen ja rakennusvalvonnan sujuvoittamiseen. Koulukiusaamisen nollatoleranssi on Perussuomalainen saavutus.
Olemme toimeenpanneet osaltamme Espoo-tarinaa ja tehneet aloitteita ja valtuustokysymyksiä esimerkiksi nuorten kesätyösetelin ikärajan laskemiseksi 15 vuoteen, positiivisen erityiskohtelun eli kantaväestön syrjinän lopettamiseksi, Mestarintunnelin liikenneongelmien ratkaiseiseksi, eläkeläisten ruokailun ja liikkumisen helpottamiseksi sekä pysäköinnin ongelmien ratkaisemiseksi.
Sinninkäs Perussuomalainen työ johti vanhusruokailun hinnan alennukseen ja nostimme esiin asuinympäristöjen terveydelle haitallisia ympäristöongelmia. Olemme avanneet hallintoa ja saaneet päivänvaloon varjoissa rehevötyneitä korruptoituneita käytäntöjä ja virkamiehiä kuten Suomenojan sataman, Länsimetron ja poliittisten nuorisojärjestöjen tuen.
Erityisen tärkeää meille on koko valtuustokaudella ollut työpalkan suojeleminen liialta verotukselta. Tuottavuusohjelmalla kaupunki on pystynyt parantamaan palveluitaan ilman verorahoituksen lisäämistä. Perussuomalaiset sai läpi rakentamattoman rakennusmaan kiinteistöveron noston, jolla suurmaanomistajien panttaushaluja pienennetään ja kiihdytetään kaavoitetun maan rakentamista.
Asumisen kalleus ja asuntopula on ollut painopistealueena ja olemme saaneet Espoon Asuntojen nostamaan rakennustuotantoaan sekä tuoneet asunto-ohjelmaan sukupolviasunnot. Suomeen suuntautunut kansainvaellus kosketti koko valtakuntaa, mutta Perussuomalaisten ehdottomasta vastuksesta Espoon kaupunki ei avannut yhtäkään uutta vastaanottokeskusta kaupunkiin!

Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015

Tänään se vihdoin julkaistiin, puolueemme maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 vaaleihin.

Johdanto

Eurooppaan kohdistuu tällä hetkellä ennennäkemätön siirtolaispaine Afrikasta ja Lähi-Idästä. Muuttoliikkeeseen vaikuttavat ajankohtaiset sodat ja kriisit mutta ennen kaikkea sitä pitää yllä elintasokuilu maanosien välillä. Eurooppa, etenkin Pohjois-Euroopan hyvinvointivaltiot, on avokätisine sosiaaliturvajärjestelmineen houkutteleva kohde myös sellaisille siirtolaisille, joilla ei ole työmarkkinoilla tarvittavia taitoja, tai jotka eivät uskonnollisista ja kulttuurisista syistä halua omaksua integraation kannalta tärkeitä eurooppalaisia käsityksiä esimerkiksi tasa-arvosta tai ilmaisunvapaudesta.

Vapaan liikkuvuus Euroopan unionin sisällä on johtanut siihen, että Välimeren yli tulleet siirtolaiset voivat käytännössä itse valita, mihin jäsenmaahan he turvapaikkahakemuksensa jättävät. Tällaisen turvapaikkashoppailun tuloksena kourallinen pohjoisia jäsenmaita ottaa vastaan lähes kaikki unionin alueelle tulevat turvapaikanhakijat.

Turvapaikkamenettely on luotu vainoa pakenevien ihmisten auttamiseen, mutta siitä on tullut käytännössä merkittävin siirtolaisuuden väylä. Valtavasta työttömyydestä ja julkisen sektorin rahoituskriisistä kärsivällä Euroopalla ei ole varaa vaikeasti kotoutuvien ihmisten massiiviseen muuttoliikkeeseen. Maahanmuutto muuttaa peruuttamattomasti kohdemaiden väestörakennetta, rikkoo yhteiskunnan sisäistä koheesiota, rasittaa kohtuuttomasti julkisia palveluita ja julkista taloutta, johtaa asuinalueiden gettoutumiseen, edistää uskonnollista radikalismia ja sen lieveilmiöitä sekä ruokkii etnisiä konflikteja. Esimerkkeinä näistä ilmiöistä voidaan mainita useita Euroopan suurkaupunkeja viime vuosina riivanneet etniset mellakat ja lähinnä maahanmuuttajanuorista koostuneet väkivaltaiset jengit.

Maahanmuuttoa ei pidä nähdä eikä käsitellä kokonaisuutena. Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka on siis pidettävä erillään työperäisen maahanmuuton hallinnoinnista. Suuri osa maahanmuuttajista tulee Suomeen töihin ja osallistuu panoksellaan yhteiskunnan rakentamiseen. Maahanmuuttopolitiikan ja -lainsäädännön tarkoitus on mahdollistaa Suomen kannalta hyödyllinen tai vaikutuksiltaan neutraali maahanmuutto mutta samaan aikaan ehkäistä sellaista muuttoliikettä, josta on taloudellista tai yhteiskunnallista vahinkoa Suomelle. Maahanmuuttopolitiikan pitää perustua kansallisen edun puolustamiseen, ei sinisilmäiseen maailmansyleilyyn. Etenkin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa veronmaksajien oikeustajua koettelee se, että maahanmuuton kustannusten annetaan jatkuvasti paisua. Turvapaikkajärjestelmän ja perheenyhdistämismenettelyn häikäilemätön käyttö elintasosiirtolaisuuden väylänä nakertaa kyseisten järjestelmien hyväksyttävyyttä tavallisen kansalaisen silmissä.

Suomessa maahanmuuton ongelmat ja kustannukset ovat vielä suhteellisen vähäisiä, mutta tämä ei johdu siitä, että Suomi olisi onnistunut kotouttamisessa muita maita paremmin, vaan siitä, että “humanitaarinen” maahanmuutto on meillä verrattain nuori ilmiö. Sen voidaan katsoa käynnistyneen Neuvostoliitosta Suomeen siirtyneiden somalien myötä 1990-luvun alussa. Suomen on vielä mahdollista välttää esimerkiksi Ruotsin, Ranskan tai Britannian maahanmuuttokatastrofi, mutta tämä edellyttää määrätietoista politiikkaa ja selkeää lainsäädäntöä. Suomi on tähän asti omaksunut ajopuun roolin; siirtolaisuuteen suhtaudutaan kuin luonnonvoimaan, jonka edessä nostetaan kädet pystyyn ja toivotaan parasta. Suhtautumistavan on muututtava pikaisesti. Maahanmuuttajaväestömme on kasvanut ja kasvaa nopeammin kuin missään muualla Länsi-Euroopassa. Lisäksi se keskittyy voimakkaasti muutamaan suurimpaan kaupunkiin.

Suomessa asuu tällä hetkellä jo noin 300 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä, mikä vastaa 5,5 % osuutta kokonaisväestöstä. Vuosittainen nettomaahanmuutto on kymmenessä vuodessa
kohonnut lähes 20 tuhanteen ilman, että politiikka olisi reagoinut tähän millään tavalla. Jos maahanmuuton voimakas kasvutrendi jatkuu entisellään, on selvää, ettei Suomella ole mitään mahdollisuuksia tulevaisuudessa kotouttaa tänne tulevia ihmisiä onnistuneella tavalla ja samalla takaamaan sosiaalisen rauhan säilymistä maassamme.

Maahanmuuttopolitiikassa on otettava tavoitteeksi nettomaahanmuuton laskeminen 1990-luvun tasolle. Maahanmuuton vähentäminen edistää ulkomaalaisten integraatiota, koska tällöin resursseja vapautuu erityisesti haastellisten yksilöiden ja ryhmien integroimiseen. Myös kantaväestön hyväksyntä harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan kasvaa, kun maahanmuuttoa toteutetaan hallitulla tavalla.

Perheenyhdistäminen kuriin

Perheenyhdistäminen on yksi tärkeimmistä maahanmuuton syistä. Maahanmuuttotutkijat ja poliitikot ovat vakuutelleet, että perheenyhdistäminen edistää maahanmuuttajien kotoutumista. Tästä ei kuitenkaan ole mitään näyttöä, sillä humanitaarisin perustein maahan tulleiden ihmisten integroituminen on epäonnistunut surkeasti myös niissä maissa, mm. Suomessa ja Ruotsissa, joissa on harrastettu sallivaa perheenyhdistämispolitiikkaa.

Monissa Euroopan maissa, esimerkiksi Tanskassa, Hollannissa ja Britanniassa, on tehty viime vuosina perheenyhdistämislainsäädäntöön merkittäviä kiristyksiä, joilla ehkäistään maahanmuuttajien perheenjäsenten hakua ulkomailta sosiaalijärjestelmien elätettäväksi. Suomen tulee ottaa kyseisten maiden parhaista käytännöistä oppia, eikä kopioida Ruotsin avoimien ovien perheenyhdistämispolitiikkaa.

Mahdollisuus perheenyhdistämiseen toimii myös yhtenä houkutustekijänä niille, jotka pyrkivät Välimeren yli Eurooppaan. Muuttoliikettä ja siihen liittyviä ongelmia voidaankin ehkäistä tehokkaimmin vähentämällä tällaisia houkuttimia.

Perheenkokoajalle asetettua toimeentuloedellytystä pitäisi laajentaa kaikkiin muihin ryhmiin paitsi varsinaisen pakolaisstatuksen saaneisiin. On kohtuullista edellyttää, että henkilö pystyy huolehtimaan edes omasta toimeentulostaan ennen kuin hän voi kutsua perheenjäsenensä Suomeen. Tämä paitsi vähentäisi Suomen kannalta haitallista maahanmuuttoa, toimisi myös täällä jo oleville ihmisille kannustimena kouluttautua ja työllistyä.

Kykyä vastata omasta toimeentulosta voitaisiin edellyttää myös silloin, kun perheenkokoaja on Suomen kansalainen. Tällä pystyttäisiin ehkäisemään mm. lumeavioliittoja. Tanskan mallin mukaisesti voitaisiin edellyttää, ettei perheenkokoaja ole esimerkiksi edeltävien kahden vuoden aikana turvautunut toimeentulotukeen. Samoin ulkomaalaiselle puolisolle voitaisiin asettaa yleistä avioitumisikärajaa korkeampi alaikäraja järjestettyjen avioliittojen kitkemiseksi.

Kiintiöpakolaisjärjestelmää arvioitava

Euroopassa ja maailmassa on vain kourallinen maita, joilla on kiintiöpakolaisjärjestelmä. Koska Suomeen hakeutuu enenevässä määrin ns. spontaaneja turvapaikanhakijoita, on arvioitava, onko kiintiöpakolaisjärjestelmän ylläpitäminen enää mielekästä.

Joka tapauksessa pakolaiskiintiön koko pitää sopeuttaa yleiseen taloustilanteeseen. Jos valtiontalous on alijäämäinen, menoja rahoitetaan velanotolla ja perustoimintoja leikataan, myös pakolaiskiintiötä on leikattava.

Työperäistä maahanmuuttoa hallitusti

EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta on syytä pitää myös jatkossa kiinni, koska jo EU:n alueella vallitseva työvoiman vapaa liikkuvuus täydentää riittävällä tavalla työvoiman tarjontaa suomalaisilla työmarkkinoilla. Erityisosaamista omaavien henkilöiden tuloa on jo muun muassa EU:n sinisen kortin avulla helpotettu tuntuvasti, eikä valtion ole syytä aktiivisesti houkutella Suomeen työvoimaa Euroopan ulkopuolelta. Suomalaisia työnantajia pitäisi nykyistä enemmän kannustaa palkkaamaan työttömiä suomalaisia tai maahanmuuttajataustaisia nuoria sen sijaan, että työvoimaa alettaisiin hakea maamme rajojen ulkopuolelta.

Gettoutuminen kuriin

Ei-työperäiset maahanmuuttajat hakeutuvat niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa mielellään suuriin kaupunkeihin. Koska heidän asumisensa jää suurelta osin julkisen sektorin järjestettäväksi ja maksettavaksi, he kasautuvat tiettyihin kaupunginosiin. Tämä, samoin kuin paikallisten koulujen “monikulttuuristuminen”, puolestaan työntää maksukykyisiä asukkaita pois näiltä alueilta. Lopputuloksena on lähinnä maahanmuuttajien asuttamia gettoja, jotka toimivat kasvualustana mm. uskonnolliselle radikalismille, ja joiden sisällä asuvilla ihmisillä on hyvin vähän kosketuspintaa muuhun yhteiskuntaan.

Paitsi että maahanmuuttajien kasautuminen lähiöihin ehkäisee integraatiota ja aiheuttaa muita lieveilmiöitä, se myös pahentaa asuntopulaa. Työssäkäyvän pieni- ja keskituloisen perheellisen on hyvin vaikeaa löytää kohtuuhintaista asuntoa esimerkiksi Helsingistä. Pitkään jatkunut trendi on, että veronmaksajat muuttavat pois Helsingistä ja tilalle tulee työttömiä maahanmuuttajia. Tällä on hyvin kielteiset vaikutukset kuntatalouteen.

Tulonsiirtojen varassa elävien maahanmuuttajien määrä pitää erilaisilla toimenpiteillä saada laskemaan niin pieneksi, että heidät pystytään kohtuullisilla resursseilla kotouttamaan osaksi yhteiskuntaa. Lisäksi tällaiset maahanmuuttajat tulee hajasijoittaa eri puolille Suomea sinne, missä heidän asumisensa voidaan edullisimmin järjestää. Tällainen asutuspolitiikka ehkäisee tulijoiden kasautumista ja siten edistää heidän integroitumistaan. Toimeentulo- ja asumistukien tulee olla sidottuja siihen, että tulija asuu siinä paikassa, joka hänelle on osoitettu. Omilla varoillaan hän luonnollisesti on oikeutettu valitsemaan itse asuinpaikkansa.

Monikulttuurisuuden keinotekoinen pönkittäminen kuriin

Monikulttuurisuuden nimiin vannovassa politiikassa on korostettu tulijoiden oman identiteetin, kulttuurin, uskonnon ja erityislaatuisuuden säilyttämistä, tarvittaessa yhteiskunnan tukitoimin, esimerkiksi järjestöille myönnetyin tuin. Katsomme, että yhteiskunnan ja veronmaksajan tehtävä ei ole tukea tänne vapaaehtoisesti muuttavien ihmisten identiteettiä tai uskonnonharjoittamista.

Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ympärille on rakentunut kuntien ja valtion kustantama neuvojien, konsulttien, koordinaattoreiden ja moninaisuustutkijoiden verkosto, joka elää maahanmuuton ongelmista. Tätä virkakuntaa tulee karsia ankaralla kädellä.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän palveltava Suomea ja suomalaisia

Suomalaiset korkeakoulut houkuttelevat vähävaraisia ulkomaalaisia opiskelijoita maksuttomalla opetuksella ja usein englanninkielisillä opetusohjelmilla. Tämän “kansainvälistymisen” väitetään edistävän Suomen kilpailukykyä ja nostavan yliopistotutkimuksen laatua.

Maailman arvostetuimmat oppilaitokset eivät houkuttele huippuyksilöitä maksuttomalla vaan laadukkaalla opetuksella, ohjauksella ja tutkimuksella. Laadun ylläpitäminen edellyttää rahaa, jota kerätään usein varsin korkeillakin lukukausimaksuilla. EU-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille pitää asettaa lukukausimaksut.

Suomen maksuton korkeakoulutus on suomalaisten rahoittama, eikä siihen siksi voi olla subjektiivista oikeutta muilla kuin suomalaisilla. Maksuttomasti opiskelevat ulkomaalaiset syövät oppilaitosten resursseja, vievät opiskelijapaikkoja, eivätkä käytännössä edes jää valmistumisensa jälkeen Suomeen töihin, koska englanninkielinen opetus ei edellytä heiltä suomen kielen opiskelua.

Ei positiivista syrjintää rekrytoinnissa

Monet kunnat suosivat rekrytoinnissaan vähemmistöihin kuuluvia työnhakijoita. Menettelyllä pyritään siihen, että eri etniset ja kielelliset ryhmät olisivat edustettuna julkisen sektorin henkilöstössä väestösuhdettaan vastaavalla osuudella.

Etnisyyteen perustuva “positiivinen” syrjintä on kestämätöntä, sillä ei ole mitään näyttöä siitä, että vähemmistöjen kiintiöedustajat toisivat työyhteisöön lisäarvoa tai parantaisivat heidän edustamiensa vähemmistöryhmien yleistä asemaa. Etnisten vähemmistöjen aliedustus julkisen sektorin työpaikoissa, samoin kuin työmarkkinoilla yleensäkin, selittyy ennen kaikkea kyseisten ryhmien keskimääräisesti heikommilla valmiuksilla kuten kielitaidolla ja koulutustasolla.

Tasa-arvon tulee tarkoittaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa. Ratkaisu vähemmistöjen työllistymisongelmiin on työelämävalmiuksien kehittäminen. Yhteiskunnan on tarjottava kaikille samat kouluttautumismahdollisuudet, mutta niiden hyödyntäminen on lähtökohtaisesti yksilön omalla vastuulla.

Kansalaisuuden oltava palkinto

Motivaation kotoutumiseen tulee lähteä maahanmuuttajasta itsestään. Suomen kansalaisuus ei saa olla itsestäänselvyys, vaan se tulee nähdä palkintona jo tapahtuneesta kotoutumisesta. Kotoutumista taas on mitattava mielekkäillä mittareilla kuten kielitaidolla, kyvyllä huolehtia omasta toimeentulostaan ja halulla elää yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Myös odotusajan tulisi olla nykyistä pidempi riippumatta siitä, onko henkilö tullut maahan työ-, humanitaarisella vai muilla perusteilla.

On myös selvitettävä mahdollisuudet muuttaa kansalaisuuslainsäädäntöä niin, että jo myönnetty kansalaisuus voitaisiin tietyissä olosuhteissa peruuttaa.
Kaksoiskansalaisuus tulisi sallia vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa. Suomen passi ei saa olla pelkkä matkustamista helpottava dokumentti, vaan kansalaisuuden pitää ilmentää henkilön sitoutumista uuteen kotimaahansa. Kaksoiskansalaiset voivat muodostaa myös strategisen turvallisuusriskin tilanteessa, jossa jokin ulkovalta katsoo Suomessa asuvien kansalaistensa kuuluvan omaan legitiimiin vaikutuspiiriinsä.

Kotiseutumatkailu ja jihad-turismi

Turvapaikkamenettely on tarkoitettu henkilöille, jotka kokevat kotimaassaan vainoa. Jos humanitaarisin perustein oleskeluluvan, ja mahdollisesti myöhemmin kansalaisuuden, saanut henkilö lomailee kotimaassaan, lähettää sinne lapsiaan “kulttuuria oppimaan”, tai pahimmassa tapauksessa osallistuu siellä sotatoimiin, voidaan päätellä, että hän itse ei pidä lähtömaataan liian vaarallisena. Tällaisissa tapauksissa suojeluntarpeen tulee katsoa päättyneen ja oleskelulupa pitää peruuttaa.

Viranomaisten tietojenvaihtoa kehitettävä

Ulkomaalaislain mukaan se, että ulkomaalainen toistuvasti turvautuu toimeentulotukeen, on peruste oleskeluluvan lakkauttamiselle. Kuitenkin sosiaaliturvaa koskeva lainsäädäntö estää toimeentulotukipäätöksiä tekevää viranomaista ilmoittamasta tällaisista asiakkaista ulkomaalaisviranomaisille. Tämä on esimerkki huonosta lainsäädännöstä, joka estää viranomaista suorittamasta tehtäviään ja joka toimii suoraan vastoin suomalaisen veronmaksajan etua.

Toimeentulotuesta päättäville virkailijoille on asetettava velvoite ilmoittaa toistuvasti toimeentulotukea hakevista ulkomaalaisista ulkomaalaisviranomaisille. Erityisesti EU:n sisäistä “köyhyyssiirtolaisuutta” voidaan tällä tavoin tehokkaasti hillitä.

Paperittomien palvelut ja kerjäläisongelma

Suomessa on sekä valtion että kuntien tasolla keskusteltu maassa laittomasti oleskeleville tarjottavista terveyspalveluista. Perussuomalaisten yksiselitteinen kanta on, että maassa laittomasti oleskelevat on poistettava maasta, eikä heitä pidä houkutella maahan julkisilla palveluilla.

Suomen, kuten muidenkin Länsi-Euroopan maiden, kaupunkeja ovat Romanian ja Bulgarian EU-jäsenyyden alkamisesta lähtien riivanneet näistä maista saapuneet romanikerjäläiset. Kerjäläisyyteen liittyy runsaasti enemmän tai vähemmän järjestäytynyttä rikollisuutta kuten katuryöstöjä, myymälävarkauksia sekä asuntomurtoja.

Näihin ilmiöihin voidaan puuttua tehokkaimmin kieltämällä kerjääminen järjestyslaissa.

Maahanmuuton kustannusten läpinäkyvyyttä kehitettävä

Sosiaaliturvajärjestelmää ja tilastointia on kehitettävä siten, että valtion ja kuntien eri kansalaisuus- ja kansallisuusryhmille maksamat tulonsiirrot ovat eriteltävissä. Vain selkeä ja läpinäkyvä tieto lopettaa maahanmuuttajien saamiin tulonsiirtoihin liittyvän spekulaation ja mahdollistaa maahanmuuton kustannusten realistisen arvioinnin ja ennakoinnin.

Kehitysyhteistyömenojen rahoitusmalli pohdintaan

Kehitysyhteistyö ei perussuomalaisten näkemyksen mukaan kuulu valtiovallan ydintoimintoihin. Tämän vuoksi ei ole perusteltavissa se, että kehitysyhteistyömenot pysyvät entisellään tai jopa kasvavat samalla, kun julkisen vallan perustoimintoja karsitaan. Tavoitteena tulisi olla malli, jossa kehitysyhteistyövarat kerätään vapaaehtoisella verolla tai maksulla.

Riippumatta rahoitusmallista humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset pitäisi sisällyttää kehitysyhteistyömenoihin ja ottaa niiden kokonaismäärässä huomioon.

Lisäksi kehitysyhteistyön tavoitteeksi pitäisi ottaa kestävä kehitys kohdemaissa. Afrikka ei voi jatkuvasti olla eurooppalaisen veronmaksajan letkuruokinnassa. Kehitysavun tulee olla tiukan ehdollista, ja se pitää automaattisesti katkaista, jos ehtoja ei täytetä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että apua vastaanottava maa ei saa samanaikaisesti käyttää suhteettomasti omia varojaan asevarusteluun tai hallitsevan eliitin ylellisyysmenoihin. Hyvä hallinto, oikeusvaltio ja kansalaisvapaudet ovat kehitysmaiden taloudellisen nousun avaimia.

Aktiivisena Euroopan unionissa

Euroopan unionissa ajetaan voimakkaasti jäsenmaita sitovaa yhteistä turvapaikkapolitiikkaa sekä “taakanjakomekanismia”, jonka avulla Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevia ihmisiä sijoitettaisiin tasaisemmin eri jäsenmaihin. Taakanjako vaikuttaisi voimakkaasti Suomeen tulevien, vaikeasti integroitavien ihmisten määrään ja Suomen omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa siihen, kuka tänne muuttaa.

Perussuomalaiset vastustavat taakanjakomallia paitsi siksi, että ei-työperäisen maahanmuuton lisääntyminen ei vastaa kansallista etuamme, myös siksi, että massiivinen siirtolaisuus Eurooppaan on väärä tapa reagoida elintasokuilun synnyttämään siirtolaispaineeseen. Afrikan väkiluvun ennustetaan nousevan tällä vuosisadalla neljään miljardiin. Väestöräjähdys ylläpitää ja pahentaa köyhyyttä, ja EU:n tulee puuttua siihen edistämällä taloudellista toimeliaisuutta, hyvää hallintoa sekä tyttöjen ja naisten asemaa Afrikassa. Avainsana on tulosvastuullinen ja tiukasti ehdollinen kehitysapu. Sotia ja kriisejä pakenevat ihmiset tulee asuttaa ensisijaisesti kriisialueiden läheisyyteen, ja lähtökohtana pitää olla, että ihmiset palaavat koteihinsa heti, kun olosuhteet sen sallivat.

Lopuksi

Suomen on irrottauduttava siitä 25 vuotta jatkuneesta ajatuksesta, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus sinänsä olisivat tarpeellisia tai tavoiteltavia asioita. Siirtolaisuus on yhtä vanha ilmiö kuin ihmiskuntakin, mutta sitä on myös aina pyritty hallitsemaan hyötyjen maksimoimiseksi ja haittojen minimoimiseksi.

Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä.

Suomen on pysyttävä avoimena yhteiskuntana niille, joilla on kyky ja halu huolehtia omista asioistaan ja elää talossa talon tavalla. Samalla sen on ehkäistävä kalliiksi tulevien vapaamatkustajien muuttoa. Myös turvapaikkajärjestelmän yleinen hyväksyttävyys paranee, kun sen hyväksikäyttö siirtolaisuuden väylänä tehdään vaikeammaksi.

Tätä ohjelmaa saatetaan tarkentaa vähäisiltä osin kuluvan vuoden aikana.

Suojeluskunnat, kodinturva ja kansalaisen oikeus puolustaa itseään ja maataan

Viikko sitten maanantaina 1.2.2014 lähetti YLE aika hyvän ohjelman MOT: Oikeus omaan rynkkyyn. Ohjelman jälkeen lähetin siinä esiintyneille kolmelle ansioituneelle maanpuolustajalle sähköpostin, jonka aioin julkaista pienen tovin kuluttua. Nyt teen sen:

Lähetetty: 2.12.2014 08:43
Vastaanottajat: Jyrki Uutela, Pekka Sinisalo, Jaakko Puuperä

Arvon herrasmiehet!

Kiitos erinomaisesta esiintymisestänne MOT-ohjelmassa. Ohjelma oli yllättävän neutraali, ellei jopa hieman positiivinen aihetta kohtaan. Vähän olen pettynyt Niinistön lyhyeen ja virkamiesmäiseen kommentointiin, johon mahtui ainakin kaksi faktavirhettä:

1) Myös Virossa on voimassa asevelvollisuus
2) Otin kodinturvajärjestelmän esille ja ehdotin sitä puolueen ohjelmaan Oulun puolueneuvostossa 4.5.2014. Puheenjohtajana toiminut Niinistö kiitti esitystäni ja lupasi ottaa sen huomioon ohjelmatyössä.

Eversti Hyppösen lausuntoon sisältyi paikkaansa pitämätön väite, jonka mukaan suunnitelmat kodinturvajoukkojen perustamisesta eivät ole mahdollisia nykyisen lainsäädännön perusteella. Hyppönen tuskin on kauttaaltaan perehtynyt lakiin, joten en usko tätä tahalliseksi valeeksi, mutta lakiin perehtyneenä minä ainakin tiedän täysin laillisen tien rauhan ajan kodinturvan/suojeluskunnan luomiseksi ilman valtion myötävaikutusta.

Valtioon sidottu järjestelmä toki vaatisi lainsäädännöllisiä muutoksia. Eipä sillä, ei taidettu esivallalta lupia kysellä 1917 suojeluskuntiakaan perustettaessa.

Koenko operatiivisiin joukkoihin sijoitettuna reservin johtajana saavani puolustusvoimilta tai Maanpuolustuskoulutukselta koulutustani sa-tehtävääni?

En koe, sillä en ole saanut sitä lainkaan vaikka MPK-kursseilla suhtkoht aktiivisesti olenkin käynyt. Onko minun mahdollista harjoitella perustettavissa paikallisjoukoissa (“kodinturvan korvaajissa”) sa-tehtävääni varten? Epäilen ettei ole, vaan niissä toimiminen muuttaisi sa-sijoitukseni myös paikallisjoukkoihin aivan kuten maakuntajoukoissa nyt.

Uutelan ohjelmassa esille nostama näkökulma aseistautuneen kansalaisen kv-oikeudellisesta asemasta mahdollisen sotilaallisen kriisin aikana oli minulle uusi. Olen toisaalta pahastunut valtion välinpitämättömyydestä kansalaisten perusoikeuksien suhteen, mutta toisaalta näen sen odotettuna asiainlaitana perustuen kokemukseeni ammunnanharrastajana ja yhteiskunnallisena toimijana.

En näe esitetyn yhtäkään hyvää syytä miksi kodinturvajärjestelmää ei tulisi luoda, vain moraalittomia tekosyitä. Rohkaisen teitä jatkamaan linjallanne ja annan sille kaiken tukeni.

Kirjoitan tämän viestin avoimena kirjeenä ja julkaisen tämän blogissani pienen tovin kuluttua. Mahdolliset vastauksenne kuuluvat luonnollisesti viestintäsalaisuuden piiriin.

Isänmaallisin terveisin,

Teemu Lahtinen

Tule tukiryhmään

Eilen kokoontunut Perussuomalaiset rp:n Uudenmaan piirihallitus päätti asettaa minut ehdokkaaksi 19.4.2015 järjestettäviin eduskuntavaaleihin. Kyseessä ovat kolmannet eduskuntavaalini. Vuoden 2007 vaalessa sain 699 ääntä, ja se toi minulle listan neljännen sijan ja myöhemmin ensimmäisen kansanedustajan varaedustajan (ns varakansanedustaja) aseman. Vuoden 2011 vaaleissa sain 2024 ääntä, mutta jäin 11. sijalle, kun puolueemme sai 7 edustajapaikkaa. Kannatus kasvoi, mutta muilla kasvoi vielä enemmän.

Nyt uskon, että perussuomalaisten kannatus on vakiintunut ja että äänet saadaan hyvällä vaalityöllä keskitettyä siten, että mahdollisuuteni valituksituloon ovat vähintään yhtä hyvät kuin ne olivat viime vaalien edellä. Tavoittelen suurin piirtein vastaavaa kasvua ääniosuudessa eli noin 4 -6 tuhannen kannatusta.

Tule tukiryhmään, tarvitsen sivua.

Espoon Perussuomalaisten valtuustoryhmä järjestäytyi

Kotiuduin tovi sitten pitkäksi venähtäneestä valtuustoryhmän kokouksesta, jossa varsinaisten valtuustoasioiden lisäksi mietityttivät ryhmän valinnat eri kaupungin elimiin.

Valtuustoryhmän oma järjestäytyminen meni jouhevasti ja lopputulokseen päästiin yksimielisesti. Aloitan viralliselta nimeltään Perussuomalaisten ja Sitoutumattomien valtuustoryhmän puheenjohtajana 1. helmikuuta ja varapuheenjohtajina toimivat Kurt Byman ja Veera Ruoho.

Vuosina 2015-2016 hoidan kaupunginhallituksen konsernijaoston (koja) puheenjohtajan tehtävää, mikä tarkoittaa myös kaupunginhallituksen III varapuheenjohtajuutta.

Tällä viikolla olivat viimeiset kh:n ja kojan kokoukset vanhalla kokoonpanolla sekä ylihuomenna viimeinen kaupunkisuunittelulautakunnan kokous. Helmikuusta alkaen tuore Perussuomalaisten Nuorten pääsihteeri Suvi Karhu ottaa paikkani.

Sokeroitua tilitystä

Perussuomalaisten puoluekokous Tampereella herätti paljon huomiota ja media onkin käsitellyt kokousta laajalti asiallisesti ja vähän asiattomastikin. En jaksa puuttua niihin epäkohtiin, sillä monet ovat jo ehtineet perkaamaan asiaa.

Sen sijaan tilitän kokouksesta itsestään. Kokoustila ja järjestelyt olivat pääsääntöisesti varsin mukiinmeneviä, mutta pidempi istuminen sivukatsomossa saattoi aiheuttaa selkäkipuja muille kuin minullekin. Vastaisuudessa olisi kiva, jos kokouspaikassa huomioitaisiin istuntojen pitkä kesto. Erityinen kiitos järjestäjille tulee antaa ruokailumahdollisuudesta kokoustilan välittömässä yhteydessä, jossa ruokailijat saattoivat seurata kokousta sitä kuitenkaan häiritsemättä.

Puoluejohdon vaalit menivät satumaisen hyvin. Vaikka kaikista varapuheenjohtajista äänestettiin välillä vähän turhauttavalla tavallakin kahteen kertaan, tuli lopputulokseksi erinomainen kolmikko. Omat suosikkini kansanedustajat Juho Eerola ja Hanna Mäntylä valittiin toiseksi ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Kolmanneksi puheenjohtajaksi äänestin toisella kierroksella Kulpakkoa, mutta Ojennus on oikeastaan puolueen kannalta parempi tuoden vähän elämänkokemusta puoluejohtoon.

Ensimmäisen kokouspäivän jälkeen oli mukavaa juhlia, kuten uutisista olette voineet lukea. Lehdistö sai tästäkin jutunjuurta ja repivät otsikot, mutta aiheetta.

Toinen kokouspäivä jätti negatiivisen fiiliksen. Paikallis- ja piiritason suhmuroinnit vaikuttivat puoluekokoukseen asti, kun ryhdyttiin valitsemaan puolueen toiseksi korkeinta päättävää elintä, puoluevaltuustoa. Lisäksi puoluekokous ei noudattanut puolueen sääntöjä, joiden mukaan

“Puoluevaltuuston jäsenet valitaan puoluekokouksessa enemmistövaalitapaa noudattaen yhdellä kertaa toimitettavassa vaalissa, jossa puoluekokouksen äänioikeutettu henkilöjäsen voi antaa yhden äänen valitsemalleen ehdokkaalle, ja valituksi tulee enintään niin monta jäsentä kuin puoluekokous on päättänyt puolueen henkilöjäsenten valitsemien puoluevaltuuston jäsenten enimmäislukumääräksi.”

Säännöistä poiketen valinta suoritettiin pitkillä listoilla, jossa pohjaesityksenä oli säännöissä mainitsemattoman, ilmeisesti puoluehallituksen nimeämän, vaalivaliokunnan laatima lista. Vastaehdotusten piti olla sitten kokonaisia listoja. Nyt puoluevaltuuston koostumus on kokonaan aluepoliittisin perustein syntynyt, vaikka piirien puheenjohtajien automaatiojäsenyyden pitäisi huolehtia alueellisuudesta ja antaa puoluekokouksen valita poliittisin perustein.

Jäätyäni valitsematta, vaikka Espoon paikallisosasto sitä tahtoikin, olen tietenkin hieman hapan. Makeutan tilitystäni kuitenkin siten, että en aio tutkituttaa asiaa tai tämän enempää moittia puolueen toimintaa.