Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on saanut osakseen ansaittua kritiikkiä suhtautumisestaan naapureihin. Mitään uutta Pajusen asenteessa ei kuitenkaan ole, sillä Helsingin johdon suhtautuminen naapureihin on aina ollut alentavaa ja pakotushenkistä.

Edellisen kerran Helsinkiin tehtiin suuria kuntaliitoksia 40-luvulla. Pohjoisen ”työläiskaupunginosat” liittyivät Helsinkiin saatuaan kaupungilta lupauksen, että alueille rakennettaisiin hyvät tiet ja kunnallistekniikkaa. Kun pohjoisten kuntien asukkaiden suostumus oli saatu, rajojen sisäpuolelle muutoin jäävät Huopalahti ja Kulosaari pakkoliitettiin valtion suostumuksella Helsinkiin. Perusteluna oli että kaupungin rajojen sisäpuolelle jäävät porvarisalueet toimisivat veropakolaisten turvasatamana.

Helsingin kaupunki sai 1947 Munkkiniemen ja Kulosaaren asukkaiden verotulot, mutta kunnallistekniikka pohjoisille liitosalueille oli rakentamatta vielä 60-luvun lopulla. Näin luotettava lupauksissaan Helsinki on.

Kritiikissään Vantaan kaupunginjohtaja Paajanen tuo esille Helsingin asenteen Vantaata kohtaan, mutta vielä julkisuudessa ei ole käsitelty helsinkiläisten vihaa Espoota, espoolaisia ja espoolaisuutta kohtaan. Aina kun kaupunkienvälisestä yhteistyöstä uutisoidaan, täyttyvät Helsingin lehtien keskustelupalstat vahvasti stereotypisoivasta ja vihamielisestä asenteesta uhkuvista viesteistä.

Kun aikanaan Saksa pitkälti vastaavanalaisen asenteen innoittamana alkoi ryppyillä naapureilleen ja viemään näiltä alueita, meni hetki kunnes vastavoimat saivat yhdistettyä voimansa Saksaa vastaan. Kiitoksena öykkäröivästä laajentumispolitiikasta laittoivat liittoutuneet Saksan halki, poikki ja pinoon.

Helsingin toimintatapa myrkyttää pääkaupunkiseudun ilmapiiriä ja tarpeettomasti nostattaa vastakkainasettelua. Tämän seurauksena pääkaupunkiseudulla on havaittavissa epätervettä kilpailua  kuntien välillä, josta sitten johtuvat ongelmat liikenteessä, asuntopolitiikassa, yhdyskuntarakenteessa ja monessa muussa asukkaiden arkeen liittyvässä seikassa. Valitettavan moni helsinkiläinen ei näe kaupunkinsa ulkopuolelle ja susirajoja vedetään milloin Kehä I:lle, milloin Bulevardille. Jonkinlaisena kompromissina on esiintynyt HKL:n raitiotieverkoston ääriraja.

Pääkaupunkiseutu on koko maan veturi ja jos pääkaupunkiseutu ei pärjää, siitä kärsii koko maa. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudun kehitystä haittaa Helsingin kaupungin öykkäröivä asenne ja määräilevä toimintatapa.

Minulle onkin herännyt ajatus, että josko Helsingin kaupungin kohtelussa pitäisi ottaa oppia siitä, kuinka liittoutuneet kohtelivat natsi-Saksaa. Helsingin pilkkominen naapureille helpottaisi kaikkia näitä haasteita. Se myös lisäisi seudun elinvoimaisuutta, parantaisi kilpailukykyä ja edistäisi eheää yhdyskuntarakennetta, kun seudun kehitystä ei enää johdettaisi Kauppatori-keskeisesti.

Hallinnolliset rajat eivät voi olla itseisarvoja, vaan ainoastaan järkevän toiminnan apuvälineitä. Sellaiset rajat, jotka lisäävät liikennettä, ruuhkia ja päästöjä, eivät voi olla pyhiä, lainatakseni asuntoministeri Jan Pakkovaaran Vapaavuoren sanoja.

Siispä alustava ehdotukseni Espoon ja Vantaan kaupungille, Sipoon kunnalle ja muulle Suomelle: pannaan nykyinen Helsingin kaupunki Silvolasta keskuspuistoa pitkin Töölönlahdelle ja edelleen Eteläsatamasta halki, länsiosa Espoolle, itäosa Vantaalle; Sipoolle palautetaan aiemmin Helsinkiin liitetty alue sekä Vuosaari aina Ramsinniemeä myöten ja valtiollisesta ydinalueesta Kluuvin, Etu-Töölön, Kampin, Kaartinkaupungin ja Kruunuhaan alueelta muodostetaan Vironniemi ”DC”. Myönnytyksenä historialle, voidaan Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Sipoon ja Vironiemen muodostamaa YTV/HSL/HSY-aluetta kutsua edelleen Helsingiksi.