Sakkoturva on periaatteessa OK

Kahden päivän ajan piikkinä viranomaisten lihassa on ollut Sakkoturva-niminen palvelu, joka lupaa maksaa kolmet rikesakot vuosimaksua vastaan. Palvelua tuottaa Suomen Autoturva Oy, joka esittäytyy vuonna 2009 perustetuksi kotimaiseksi palveluyritykseksi, ”joka tarjoaa auto-, kuljetus- ja liikennealalle asiakkaiden vaativiin ja kehittyviin tarpeisiin räätälöityjä tuotteita ja palveluja ensisijaisesti turvallisuuden alalla.”

Julkisuudessa on kauhisteltu kyseistä palvelua ja vaadittu poliisitutkintaa ja palvelua on syytetty liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Yrityksen edustaja on kiistänyt kannustamisen holtittomaan tai leväperäiseen autoiluun. Yritys on puolustautunut sillä, että riski suurimman sallitun nopeuden ylittämiseen vahingossa on kuitenkin kasvanut tavallistenkin autoilijoiden keskuudessa poliisin tiukentuneen sakotuskäytännön johdosta.

Huomionarvoista on se, että Sakkoturva kattaa vain rikesakot, jotka ovat siis pienistä rikkeistä annettavia rangaistuksia. Sakkoturva erikseen rajaa ulos päiväsakkoihin perustuvat rangaistukset kokonaisuudessaan. Rikesakkoa ei voi määrätä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, joka on tieliikennerikos. Rike ja rikos ovat eri mittaluokan asioita.

Yhtiö muistuttaa etusivullaan, ettei ylinopeudesta koituvasta oikeudellisesta vastuusta voi koskaan irtisanoutua, mutta tarjoutuu kantamaan taloudelliset seuraamukset.

Todellisuudessa kyseessä on vakuutus taloudellista riskiä vastaan. Se on aivan laillinen, hyväksyttävä ja kannatettava suojautumiskeino. Kaveripiirien sisäisiä, voittoa tavoittelemattomia sakkorinkejä on ollut pitkin historiaa ja on ollut vain ajan kysymys, milloin sellainen toiminta jalostuu liiketoiminnaksi. Vakuutuksissa on yleensä rajoittavan ehtona tahallisuus, eli pääsääntöisesti lakien, sääntöjen ja standardien vastaisesti toimimalla ei aiheuta vakuutustapahtumaa. Myös ennustamattomuus on olennainen kriteeri vakuutusehdoissa, mutta poikkeuksiakin on. Lakia ahtaasti tulkiten kyseessä ei ole lain tarkoittama vakuutus, mutta maalaisjärjellä ajateltuna se on juuri sitä.

Kuitenkin, kun tiedostamme kyseessä olevan vakuutustoiminnan tuleekin lainsäädäntö mutkan kautta yritystä vastaan. Vakuutusala on tarkasti säädeltyä finanssiliiketoimintaa ja finanssimarkkinoilla toimivat palveluntarjoajat tarvitsevat toiminnalleen toimiluvan. Alaa valvoo nykyään Finanssivalvonta (Fiva).

Viranomaisilla on siis reitti puuttua Sakkoturvan toimintaan, vaikka se ei olekaan se mitä ilmeisin. Sakkoturvan liikeidea on hyvä ja toivon yrityksen kykenevän jatkaa toimintaansa, mutta lakeja noudattaen ja yhteiskuntavastuustaan huolehtien. Se voikin olla ihan toinen juttu jo kannattavuudenkin kannalta.