Aikomani loppulausunto käräjillä

Olin suunnitellut pitäväni poleemisen loppulausunnon käräjillä, mutta lakimiehen kanssa päädyimme siihen, että pidetään politiikka salin ulkopuolella ja keskitytään asiaan. Hyvä niin, nyt istunto meni jouhevasti ja kaikki pääsivät lounaalle ajoissa :) Julkistan kuitenkin tekstin tässä. Aloin istunnon jälkeen kirjoittaa myös analyyttisempää bloggausta, mutta katsotaan saanko sen huomenna kirjoitettua loppuun. Mutta tässä puhe, jota ei koskaan puhuttu:

Aiottu loppulausuntoni

Tätä tapausta ei voi ymmärtää, jollei tunne taustoja. Twitteriin Finlexin-sivustolta kopioimani ja jakamani tekstinpätkät, joiden vuoksi olen nyt täällä syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta, toivat alunperin tuomion Jussi Halla-aholle. Sillä, että jaoin tuomion Halla-aholle tuoneet lauseet, ei ole mitään tekemistä kansanryhmien tai uskontojen kanssa, vaan kyseessä on alunperinkin ollut kärjistetty keino osoittaa, kuinka kaksinaamainen ja epäreilu on media ja oikeuslaitos. Suomalaisista tai kristinuskosta voi kirjoittaa aivan vapaasti ja ilman pelkoa vaikka mitä, myös halventavaa ja loukkaavaa tekstiä, eikä siitä kukaan joudu vaikeuksiin. Jos taas suomalaisten ja kristinuskon tilalle vaihtaa jonkun muun ihmisryhmän tai toisen uskonnon, joutuu siitä oikeuden eteen vastaamaan. Ja tämä siltikin, vaikkei kritiikin kohteena ole ihmisryhmä tai uskonto, vaan se kolmas osapuoli, joka häikäilemättä käyttää valtaansa lietsoakseen vihaa suomalaisia ja länsimaista kulttuuria kohtaan.

Vuonna 2012 silloinen valtakunnansyyttäjä Mika Illman antoikin paljon puhuvan lausunnon Hufvudstadsbladetin haastattelussa. Hän totesi tuolloin Jussi Halla-ahon tuomiosta näin:

“on hyvä, että lain tulkitsijat nyt ovat saaneet ennakkotapauksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan sille, kuinka pitkälle se, joka arvostelee valtaapitäviä, saa provosoida ja liioitella”.

Halla-ahon tuomiossa ei siis ollut kyse ihmisryhmää vastaan kiihottamisesta eikä uskonrauhanrikkomisesta, vaan kyse oli vain ja ainoastaan siitä, että Jussi Halla-ahon kritiikki osui niin tehokkaasti maaliinsa, että moiselle kritiikille piti vetää rajat. Onkin vähintään paradoksaalista, että Halla-aholle annettu tuomio tuli juuri sen toiminnan seurauksena, jota hän itse kritisoi.

Näitä rajojahan on vedelty vaikka kuinka kauan. Valtaapitävät eivät voi sietää heitä, jotka osuvat kertapotkulla maaliin. Jokainen, joka tuntee Halla-aholle tuomion tuoneiden ja minut käräjäsaliin saatteneiden tekstien kontekstin ymmärtää sen, ettei niissä ole mitään, ei pienintäkään, rasistista ulottuvuutta. Tuon tietävät myöskin he, jotka tuomioita jakavat ja jotka tutkinpyyntöjä jättävät. Jälkimmäiset tuntevat systeemin ja tietävät sen, kuinka helppoa on vaientaa epämieluisat mielipiteet ja saattaa ihmisiä vaikeuksiin, ja tuomioita jakavat elimet ovat valmiita mihin tahansa huolehtiakseen, jottei valtaapitävien norsunluutornit murene.

Länsimaisen demokratian kivijalka on sananvapaus. Viime aikoina on kuitenkin lanseerattu ajatus sananvastuusta ja jotta ihmiset pitäisivät mielessä sen, että liiallinen kritiikki ei ole hyväksi yksilölle itsellekään, käytetään tehokeinona ikiaikaista päitä pölkylle -metodia. Poliittisesta satiirista, pilkkalauluista ja tiedon jakamisesta voi todellakin joutua 2010-luvun Suomessa käräjille. Ei ole mikään ihme, että suomalaisten usko oikeusjärjestelmään horjuu, kun valtaapitävien kritisoinnista voi joutua suurempiin vaikeuksiin kuin väkivaltarikoksesta.

Suomen perustuslaki takaa oikeuden jakaa ja vastaanottaa tietoa kenenkään sitä ennalta estämättä. Sananvapaudella on kuitenkin muutamia rajoitteita, mm. Toisesta ihmisestä ei saa levitellä perättömiä juttuja, jumalia ei saa pilkata eikä yllyttää ketään rikokseen. Mikään laki ei kuitenkaan tunne valtaapitäviin kohdistuvan kritiikin rajoittamista, mutta ne rajat jotain vuosia sitten katsottiin tarpeelliseksi määritellä ja rajoitukset naamioida uskonrauhan rikkomiseksi ja kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi.

Meillä on Suomessa hyvin vapaa lehdistö ja sananvapaustilanne hyvällä tolalla niin kauan kuin vapauksia käytetään “oikein” eikä kritiikki uhkaa vallassa olevien ja yhteiskuntamme hyväuskoisista hyötyvien etuja. Sanoista ja lauseista tulee helposti yhteiskunnan vihollisia, kun niillä sivalletaan iljettävimpiä ilmiöitä ja hulluimpia rakenteita. Siitähän tässä koko tapauksessa on kysymys, oli jo silloin, kun Jussi Halla-aho tuomionsa sai. Minulle halutaan tuomio puhtaasti poliittisista syistä.

Halutaan vaalien alla muistuttaa, että Halla-aho on rikollinen ja jokainen, joka kyseenalaistaa hänen saamansa tuomion, on kanssarikollinen, ihmiskunnan vihollinen ja yksiselitteisesti paha ihminen. Oikeasti kyse on vain ja ainoastaan siitä, että isänmaan ja suomalaisen kansan etua vilpittömästi tavoittelevat poliitikot muodostavat itsensä yhteiskunnan eliitiksi nostaneille tahoille uhan eikä mitään keinoja kaihdeta omaa hyvää puolustaessa.

Minä en kadu pätkääkään sitä, että jaoin nuo Jussi Halla-aholle täysin epäreilun ja jopa absurdin tuomion tuoneet tekstit. Tekisin sen uudestaan ja toivon, että mahdollisimman moni muukin tekee niin niin kauan, että asiasta voidaan lopultakin käydä asiallinen keskustelu julkisuudessa. Halla-aho ei ole ainut, joka on joutunut kärsimään kontekstistaan irti leikkailtujen lauseiden vuoksi, ja niin kauan kuin sitä harrastetaan, on moista alatyylistä kiusaamista vastaan taisteltava.

Haluan lopuksi yksinkertaistaa tämä jopa kafkamaisia piirteitä omaavan oikeusjuttuni: On olemassa sarkastinen mielipidekirjoitus, jossa esimerkein osoitetaan yhteiskunnan toimijoiden kaksinaismoralismi. Tuon kirjoituksen kärkkäät esimerkit kaksinaismoralismista tuovat kirjoittajalle tuomion. Eikö tuo ole jo tarpeeksi hullua? Ei ilmeisesti. Lauseet, joista tuomio annetaan, julistetaan kielletyiksi lauseiksi, joita ei saa koskaan ikinä missään enää sanoa ääneen. Ei siltikään, että niiden sanoma ei ole mitään sellaista, minkä vuoksi ne on kielletty.

Tai ehkä juuri siksi niitä ei saa ääneen lausua.

Minä ne ääneen lausuin ja nyt on minun pääni vuorostaan pölkyllä.

Eipä olla kovinkaan kauas tultu muutaman sadan vuoden takaisesta ajasta. Sanoilta ja mielipiteistä suojeltavat instituutiot ja tahot muuttuvat, mutta periaatteet pysyvät samoina. Valtaapitäviä ei saa kritisoida.

Menkää Olut & Viski Expoon

Aluehallintovirasto on kieltänyt YKSITYISISSÄ blogeissa viski-sanan käytön. Olen sanan varsinaisessa merkityksessä pöyristynyt ja kettuuntunut. Ei voi olla näin, että viranomainen alkaa rajoittaa sananvapautta. Eihän tässä voi muuta kuin alkaa mainostamaan tapahtumaa.

Hyvä ihmiset!olutjaviski

Menkää Olut ja VISKI Expoon 24.-26.10. Helsingin Kaapelitehtaalle. Olut ja Viski Expo Finland on Suomen kattavin panimo- ja tislaamotuotteita esittelevä asiapitoinen messutapahtuma, joka on suunnattu niin kuluttajille kuin alan ammattilaisillekin.

Tapahtumaan on jälleen saapumassa Suomen kiinnostavimmat panimot sekä maahantuojat, jotka esittelevät laajasti kauden uutuuksia sekä järjestävät esitelmiä ja tietoiskuja. Kaapelitehtaalla on luvassa yli 30 näytteilleasettajan voimin kolme päivää kestävä ainutlaatuinen löytöretki makujen maailmaan!

“Juodaan vähemmän, maistellaan enemmän!”

Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.

Avoinna:
Pe 24.10. klo 15-23
La 25.10. klo 14-23
Su 26.10. klo 14-20

Ennakkomyynti: Tiketti

www.facebook.com/OlutExpo
www.olutexpo.fi

 

Muutama täky Illmanin Mikalle

Tätä bloggausta ei tarvitse selitellä. Senaatin oikeusosasto loukkasi oikeudentajuani pahimman kerran ja pistän hanttiin helpoimmalla keksimälläni tavalla: levittämällä sensuurituomion saanutta kirjoitusta. Jos tästä tuomio tulee, niin sehän on vain kunniakasta. Jopa tavoiteltavaa.

3.6.2008

Muutama täky Illmanin Mikalle

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin voittoputki jatkui muutama päivä sitten, kun alapäähuumorin suurmies Seppo Lehto tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin useista törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Asiaa on puitu pitkin internettiä niin paljon, ettei minun varmaan tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä:

a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset “törkeän kunnianloukkauksen” kriteerit, mutta

b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.

c) Illman kelpuutti asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia, ei esimerkiksi Teemu Lahtista, jolle Lehdon törkyblogit aiheuttivat mahdollisesti todellista vahinkoa edellisten eduskuntavaalien alla. Ajattelu, jossa julkisuuden henkilön kunnia nauttii suurempaa suojelua kuin rivikansalaisen kunnia, on ollut tähän asti vieras demokraattiselle oikeusvaltiolle.

Kunnianloukkaukset sikseen. Lehto tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan Lehto rikkoi muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammadia. Professori Jaakko Hämeen-Anttila on vahvistanut tulkinnan, jonka mukaan Muhammad on islaminuskossa pyhä hahmo.

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.

(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)

Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:

Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa “täyttyi” Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan “neekereistä” (vaikka “neekeri” ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.

Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että …

a) … koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.

b) … Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.

Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia.

Niinpä toistan väitteeni:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Seuraava täky kuuluu:

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Onko tämä väite sopimaton? Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten “kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”. JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:

“Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa.”

JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta “kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.

Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.

Kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Somalit, joita on 0.2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Yksi Suomessa asuva somali kymmenestä käy työssä. Ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana):

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa.

(Kirjoitus julkaistu alunperin 3.6.2008 sivulla http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html)

Poliittinen historiani, vaan ei Taisteluni

Viime viikolla Helsingin Sanomissa (30.12.) julkaistiin juttu, jossa povattiin Perussuomalaisille kuusi paikkaa Uudenmaan vaalipiiristä tulevaan eduskuntaan. Olin mainittu yhtenä vahvana läpimenijänä Timo Soinin imussa. Kuvatekstissä oli pienen pieni, mutta kannaltani tärkeä epätarkkuus lauseessa: “Vaikutti nuorempana vuonna 1993 perustetussa Isänmaallinen Kansanliike -järjestössä.” 

Oikein ja väärin. 

Oikein on se, että vaikutin vuonna 1993 Seinäjoella perustetussa IKL:ssä, mutta se oli eri yhdistys, kuin mikä nyt tunnetaan saman lyhenteen kanssa nimellä Isänmaallinen Kansanliike jonka kanssa minulla ei ole ollut mitään tekemistä, ja jonka kanssa en tahdo tulla yhdistetyksi. Epäselvyyden taustalla on monimutkaisen oloinen kuvio, jonka yritän lyhyesti selostaa: 

Vuosina 1993-1998 toimi Isänmaallinen Kansallis-Liitto -IKL- ry (rek.no 167.122) -niminen yhdistys, jonka jäseneksi liityin 1993 lopulla ja joka osaltani päättyi 1998, kun tominta mielestäni kuoli. Tällöin jätin (puolue)poliittisen toiminnan ja aktiivisuus siirtyi Suomen Sisuun. Vuonna 2004 liityin Perussuomalaisiin. 

Nykyinen Isänmaallinen Kansanliike rp/ry on sama oikeushenkilö (rek.no 159.433), kuin myös 1993 Lahdessa perustettu Isänmaallinen Oikeisto ry ja sittemmin nimellä Suomi Nousee – Kansa yhdistyy ry toiminut ja sen jälkeen vielä Suomi – Isänmaa rp:ksi nimensä muuttanut Väinö Kuisman johtama uusnatsivaikutteinen yhdistys. Tämä ryhmän kanssa en ole ollut tekemisissä kuin viileän diplomaattisesti. 

Sekaannuksen siemen tuli siitä, kun vuonna 2006 IKL:n puheenjohtaja käytännössä katsoen “osti” yhdistyksen Kuismalta, tämän vetäytyessä julkisesta toiminnasta. En tunne yksityiskohtia, mutta tiedän sen että jotain taloudellista kompensaatiota Kuismalle tuli luopumisesta yhdistyksen johdosta ja jäsenyydestä. 

Helsingin Sanomat oikaisi asian seuraavana päivänä (31.12).

Koska poliittisesta historiastani on liikkunut internetissä monenlaisia juttuja ja kun Wikipedian artikkelissakin on väärää tietoa, katson aiheelliseksi käydä seikkaperäisesti läpi tähänastisen poliittisen taipaleeni. Bloggaus on pitkä, mutta silti parhaani mukaan tiivistetty. Pohjana on ollut mini-CV, jonka laadin Maassa maan tavalla –teosta varten.  

***

Olen aina aivan pienestä lapsesta asti ollut jollain tavalla yhteiskunnallisesti orientoitunut. Muistan kuinka Legoilla ja Playmobileillä ja muilla 70/80-luvun lelusarjoilla kavereiden kanssa leikkiessämme toin mukaan yhteiskunnallista taustaa varsinaisen “päähenkilöiden” toiminnan oheen. Aikanaan siitä syntyi legovaltioita, jolle kehittyi omaa historiaansa ja sosiaalisia syy-seuraussuhteita. 

Kotini oli kuitenkin täysin epäpoliittinen eivätkä vanhemmat valtion virkamiehinä puhuneet politiikkaa lainkaan. Ainoita muistikuviani on tapahtuma, joka ajoittuu 1983 kunnallisvaaleihin. Olin mukana äänestysreissulla ja näin naapurin sedän nimen listalla. Poistuessamme äänestyspaikalta kysyin innokkaasti isältäni että äänestimmekö naapurin setää. Vastaus oli lyhyt ja selvä: “Emme, koska naapurin setä on vasemmistolainen” (SDP). Minulle tämä tuolloin tarkoitti tien vasemmalla puolella asumista ja hyväksyin vastauksen ilman lisäkysymyksiä. 

Luin lapsena paljon tietokirjallisuutta ja erityisesti maailmanhistoriaa käsittelevää sarjaa. Ne kiinnostivat aitoina tarinoina fiktiota enemmän. Maailmanhistoria näyttäytyi toisiaan seuraavina tapahtumina raadollisena ja vääryyksien täyttämältä ja erityisesti Suomen kohtalo Neuvostoliiton naapurina kosketti. Aikana jolloin veteraanit eivät vielä oikein olleet arvostettuja ja jolloin Neuvostoliiton ohjukset olivat äänekkään vähemmistön mielestä rauhanaseita, ei isänmaallis-oikeistolaista maailmankatsomusta leijaillut ympäristössä avoimesti. Minä omaksuin sen lukemalla vasemmistohapatuksesta vapaassa ympäristössä.

Koulun alettua minusta tuli partiolainen ja partioliike on aina ollut vahvasti kiinni yhteiskunnassa, joskin tiukasti irti puoluepolitiikasta. Partioliike on osaltaan yksi kansalaisyhteiskunnan primus motor. Suomen Partiolaisten määritelmä partiolle alkaa lauseella “Partio on vastavoima ‘Miks mun pitäis’ ja ‘Ei kuulu mulle’ -asenteille” . Partiotoiminta loi arvoperustani ja vaikka en ole enää aktiivitoiminnassa mukana, määrittelen itseni edelleen partiolaiseksi. Ala-asteella eräs parhaimmista kavereistani oli maahanmuuttajan poika vaikka tuolloin ei tällaista termiä vielä ollutkaan ja tuli myöhemmin mukanani partioon. 

Ympäröivän maailman tapahtumat alkoivat kiinnostaa Irakin hyökättyä Kuwaitiin. Kotimaan asiat eivät tuolloin kiinnostaneet, mutta teksti-tv:stä ja uutisista seurasin erityisesti Persianlahden sodan kehittymistä. Varsinainen poliittinen herätteeni tapahtui joulukuussa 1992, kun olin auttelemassa silloisen tyttöystäväni lippukunnan joulujuhlan järjestelyissä ja tuli hetki, jossa jouduin odottelemaan juhlatilan aulassa. Siinä odotellessani lehtivalikoimasta osui käsiin Vaihtoehto EY:lle -tiedotusläpyskä, jonka muistan ottaneeni vähän epäuskoisen huvittuneena käsiini ajatuksella, sillä siihen asti olin kaiketi melko kritiikittömästi hyväksynyt yhteiskunnallisen establismentin näkemyksen Suomen liittämisestä silloisiin Euroopan yhteisöihin ja myös protohopparina “sanoitellut” voimakkaasti siirtolaisuutta tukevia lyriikoita pöytälaatikkoon. 

En vielä tuon lehden lukemisen jälkeen muuttanut kantaani, mutta särön se teki muuten eheään ja viattomaan maailmankuvaan. Poistuessamme paikalta tiedustelin tyttöystävältäni tämän kantaa EY:hyn ja tämä oli ensimmäinen kerta kun kysyin keltään tämän poliittista mielipidettä. Tästä alkoi kiinnostus kotimaan ajankohtaisia ja maan tulevaisuutta koskevia asioita kohtaan. 

Aloin tutkia puolueita ja yleispoliittisia kansalaisjärjestöjä sillä mielellä, että liittyisin johonkin niistä. Mikään ei kuitenkaan vakuuttanut siinä määrin, että olisin ryhtynyt toimenpiteisiin ja niin asia siirtyi eteenpäin. Asiassa oli se hyvä puoli, että saatoin tutustua monipuolisesti eri näkemyksiin ja muodostaa omani ilman minkään puolueen tai organisaation koulutusta ja ohjausta. 

Järjestäytyminen nytkähti eteenpäin kun kesällä 1993 olin Helsingissä seuraamassa judokilpailuja. Lounastauolla näin edessäni olevalla Hakaniemen torilla traktoreita ja Suomen lippuja ja kasan perunaa. Menin uteliaana katsomaan tapahtumaa ja kävi ilmi että joku uusi poliittinen liike jakoi ruokaa laman kourissa nälkää näkeville. Käteeni työnnettiin lehti ja esite ja kehotettiin liittymään. En tietenkään tehnyt sellaista ilman perehtymistä ja palasin kisapaikalle, jossa tutustuin saamaani materiaaliin yhdessä kavereiden kanssa. Isänmaallinen Kansallis-Liitto oli komealta kalskahtava ja kokonaisuuskin vaikutti kiinnostavalta, mutta kuten muutkin puolueet, ei tämäkään vastannut täysin omia ajatuksiani ja asia jäi silleensä. Lisäksi omat varaumani tämän nimistä ja isänmaallisuutta vahvasti korostavaa järjestöä vastaan pitivät vielä etäisyyttä yllä.

(Tekisi mieli analysoida tuo liitto-ohjelma ja sen minuun vedonneet seikat tässä yhteydessä, mutta pitääkseni bloggauksen edes jossain kohtuudessa pituudeltaan, jätän sen myöhemmäksi jos kiinnostusta riittää.) 

Hieman yllättäen asialle piti marraskuussa tehdä jotain kun hyvän ystäväni kanssa väittelimme lukion portailla, hieman pilke silmäkulmassa erinäisistä asioista. Juuri hieman ennen tunnin alkua olimme päässeet väittelemään siitä, kumpi meistä olisi isänmaallisempi ja kun kello ensimmäisen kerran soi, iskin pöytään sinänsä katteettoman väitteen että olisin IKL:n jäsen. Tämä sai kaverini hetkeksi pohtimaan sekä luovuttamaan ja myöntämään minun olevan häntä isänmaallisempi. Kotiin päästyäni minun oli sitten leikattava jäsenhakemus lehdestä, täytettävä se ja vietävä postiin. Nuoren jäsenen liittymis- ja jäsenmaksu 30 markkaa oli tuolloin melko iso raha ja ennen maksamista ja kirjeen sulkemista vietin melko tovin asiaa vielä punniten.

Olin mukana paikallisella tasolla IKL:n toiminnassa, mutta varsinainen aktiivinen vaihe alkoi keväällä 1996 kun avautui mahdollisuus päästä melko kohtuullisella hinnalla Pariisiin kun Front National oli kutsunut järjestön vierailulle. Sen jälkeen minut valittiin järjestön hallitukseen. Tätä ennen olin aktiivipartiolaisena saanut tehtäväksi tehdä ehdotelmia IKL:n nuorisotoiminnan järjestämiseksi ja teinkin muutamia erilaisia esityksiä. Pahaksi onneksi ajattelematon Ajan Suunnan toimitus julkaisi etusivullaan yhden minun nimissäni, ehkä juuri sen hassuimman. Aivan kun siinä ei olisi ollut tarpeeksi, oli mukaan liitetty kuva sotia edeltäneeltä ajalta, sekä suomenkielinen versio kansallissosialistien hymnistä. Sain tietää asiasta vasta liian myöhään, eikä painatusta voitu enää keskeyttää. Tämän seurauksena mm. Wikipediaan on ujuttautunut faktoidi, jonka mukaan olisin vaikuttanut nuorisojärjestö Sinimustissa. Todellisuudessa sellaista järjestöä ei ole edes ollut.

Muista ehdotelmista muistan ”Isänmaallinen Nuoriso – IN”, joka olisi violetin tunnusvärinsä kanssa ollut lähimpänä muita poliittisia nuorisojärjestöjä ja jonka perustava kokouskin ehdittiin pitämään Töölön Ateljé Finnessä. Lisäksi oli tuolloin vähän raakileeksi jäänyt protosisu, jonka eräänlainen lopputulema myöhempi Suomen Sisu on.

Hallitustyöskentely alkoi innolla, mutta muistan hieman turhautuneeni siihen, että varsinaista toimintaa ei saatu kehitettyä. Kävin ahkerasti ulkomailla edustamassa, muun muassa lomilla kesken asepalveluksen. Loppukeväästä 1998 alkoi näyttää siltä, että IKL:n elinkaari alkoi olla ratkaisuvaiheessa ja aloimme erään kaverini kanssa kehittämään ajatusta uudesta kansallisesta nuorisojärjestöstä.

Ajoitus oli hyvä. IKL:n kuolonkorahdus kuului loppukesästä, kun järjestö julistautui yksipuoleisesti puolueeksi, koska oikeusministeriö oli hävittänyt kerättyjä kannatuskortteja. Epävirallisesti oli annettu ymmärtää, että sillä nimellä ei koskaan merkitä puoluetta rekisteriin. Samaan aikaan kehitimme ”Suomalainen nuoriso” –työnimellä olevaa järjestöä Suomalaisuuden Liiton siipien suojissa.

Viimeinen IKL:n kokous oli joskus syksyllä ja 6.11.1998 perustettiinkin Suomen Sisu ry, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi minut hieman yllättäen valittiin. Suomen Sisun alku oli vahvasti erään perustajajäsenen paleokonservatiiviseen maailmankatsomukseen nojaava, mutta kasvu oli silti nopeaa. Kun Sisua sitten vuonna 2000 ryhdyttiin perustamaan uudelleen uuteen muotoon, pääsin asiassa pääasialliseksi vaikuttajaksi ja synnytimme yhdessä muiden aktiivien kanssa modernin kansallismielisen kansalaisjärjestön. Tässä vaiheessa saimme Suomen kansallismielisen liikkeen historian ensimmäisen liberaalihenkisen järjestöjohdon ja samaan aikaan tutustuin myös mukaan tulleeseen Jussi Halla-ahoon

Tätä seurasi myöhemmin kansallisen liikkeen ensimmäinen tunnettu demokraattinen johtajavaihdos ja tätä kirjoitettaessa Suomen Sisun käräjien, kuten hallitusta kutsutaan, jäsenet ovat kaikki perustamisvaiheen jälkeen liittyneitä ja puheenjohtajakin on väljästi näin nykytermein ilmaistuna maahanmuuttajataustainen, mutta sääntöjen edellyttämällä tavalla syntyperäinen Suomen kansalainen. 

Järjestöjohdossa on käytännössä pakko toimia omalla nimellään ja persoonallaan, vaikka tuona aikana ilmapiiri oli aika ahdistava ja monet sittemmin tunnetut ajattelijat kirjoittivat vielä tuolloin nimimerkillä. Aika ajoin kuulimme vakavasta poliittisesta syrjinnästä julkisen sektorin työelämässä ja koulumaailmoissa. Erityisesti akateemisten ihmisten poliittisia vapauksia rajoitettiin voimakkaasti. Itse olen vältellyt julkista sektoria ja ollut aina yksityisellä sektorilla, enkä yhtä tapausta lukuun ottamatta kokenut poliittista syrjintää työelämässäni. Voi olla, että julkinen kansalaisjärjestövaikuttaminen saattoi sulkea joitakin ovia edessäni, mutta onneksi vaihtoehtoja aina riitti.

 Yhtenä merkittävimpänä yhteiskunnallisena saavutuksenani pidänkin poliittisen ilmapiirin vapautumista, sillä nykyään isänmaallisuus ja maahanmuuttokritiikki eivät ole vain sallittuja mielipiteitä, vaan jopa keskeisiä valtakunnallisia keskustelunaiheita, josta jokaisella tulisi olla jonkinlainen mielipide.

Sisun perustamista seurannut kymmenvuotinen jakso omaa yhteiskunnallista historiaani on lähestulkoon yhtä kuin Suomen Sisun historia, joten en käsittele sitä nyt, vaan jätän sen (toivottavasti) joskus julkaistavan Sisun historiikin asiaksi. Sisu on metapoliittinen järjestö ja sen sisässä käytiin 2000-luvun alussa keskustelua siitä, että tulisiko pysyä kokonaan puolepolitiikan ulkopuolella vai mennä mukaan vaikuttamaan. Kun yhteisymmärrys poliittisen vaikuttamisen välttämättömyydestä asiamme edistämiseksi oli saavutettu, alkoi keskustelu siitä, että pitäisikö liikkeellä olla oma puolue vaiko vaikuttaa olemassa olevien kautta. Myös ajatusta Sisun järjestymistä sellaisenaan puolueeksi pidettiin jäsenistössä esillä, mutta johdossa katsoimme että Sisun kaltaiselle sitoutumattomalle kansalaisjärjestöllekin on oma paikkansa. Ensin pääasiassa hahmoteltiin uutta kansallista puoluetta, mutta lopulta päädyttiin siihen, että rintaman on oltava leveä ja vaikutusta on tapahduttava läpi puoluekentän. Tätä varten kuitenkin tarvittiin yksi painostuspuolue, jonka uhka muuttaisi muitakin.

Perussuomalaisten tuolloin tuoreehko puheenjohtaja Timo Soini oli jo pari vuotta aiemmin julkisuudessa linjannut näkemyksiään Suomeen tarvittavasta ”oikeistopopulistisesta” puolueesta ja muutenkin pieni ja sisukas puolue vaikutti sopivalta tuohon tarkoitukseen kasvatettavalta. Olin tarkkailijana kesällä 2004 Järvenpäässä Perussuomalaisten kokouksessa ja siellä tiedusteltiin halukkuuttani lähteä ehdolle kunnallisvaaleihin. Espoossa oli vielä niin erinomainen tilanne, että vaalit käytäisiin Espoon Sitoutumattomien rintamassa, joten minun ei tarvinnut osallistuakseni sitoutua puolueeseen. Vaalikampanjan aikana tutustuin paremmin puolueen ihmisiin ja johtohahmoihin ja vaalien jälkeen liityin puolueeseen.

Tässä välissä ehdin tekemään ensimmäisen valtakunnallista julkisuutta saaneen tekoni, kun julkaisin kohua herättäneet Muhammed-piirrokset alkuvuodesta 2006. Kuvien julkaisua seurannut mediamyllytys oli raskasta, mutta preppasi hyvin tulevaan. Näihin aikoihin ajoittuu silloisen työnantajani, monikansallisen tietoturva-alan pk-yrityksen toimintojen siirto pois Suomesta. Tässä yhteydessä poliittinen aktiivisuuteni vaikutti ulkomaalaisen työnantajan suhtautumiseen, ja jouduin muun muassa jälkikäteen peräämään saataviani Palkkaturvan kautta.

Osallistuin myös vuoden 2007 eduskuntavaaleihin, jonka kampanjan aikana kohtasin vielä kilpailijoiden suunnalta paljon ennakkoluuloja ja sokeaa tuomitsemista, mutta onneksi myös muutamia aidosti ajattelevia ihmisiä, jotka olivat valmiita tarkistamaan omaa kantaansa. Muutamat kilpaehdokkaat tulivat loppumetreillä toteamaan olleensa aiemmin väärässä minun (ja kaltaisteni) suhteen. Perussuomalaiset menestyikin hyvin ja vielä ennakkoäänten perusteella näytin tulevan valituksi, mutta äänisaalis jäi lopulta 360 äänen päähän valituksi tulemisesta. Ensikertalaiselle se oli kuitenkin hyvä saavutus ja nyt olen varakansanedustaja. 

Sisulaisten eduskuntavaalimenestyksen seurauksena alkoi jo ilmetä orastavaa julkista keskustelua maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmista, mutta aihe pysyi edelleen marginaalissa. Myös vihamielisyyksiä saatiin edelleen kohdata ja näitä raamattua lukevia piruja putkahti esiin yllättävistäkin paikoista. Jouduin tarkistamaan arvostustani monen älähtäneen kohdalla. 

Kunnallisvaaleissa 2008 kannatukseni moninkertaistui ja tulin valituksi toiseksi eniten ääniä saaneena perussuomalaisena Espoon kaupunginvaltuustoon. Muualla Suomessa sisulaiset ja muut kriitikot menestyivät erinomaisesti ja pienten käynnistyskipujen jälkeen julkinen keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on lähtenyt käyntiin ja hiljalleen oikeaan suuntaan. Nykyään näillä mielipiteillä ei enää kohtaa silmitöntä ja kiihkomielistä, lähes uskonnonomaista vastarintaa. Pienen totuttelun jälkeen ihmiset ovat valmiita ainakin yrittämään keskustelua, mutta tässä Suomi tarvitsee vielä vetoapuamme.

Sensuurinvastaisesta mielenosoituksesta

HS:n kuvaPääsinpäs Pravdan etusivulle kun otin osaa sensuurinvastaiseen mielenosoitukseen. Mielenosoittajajoukon takaa ei nähnyt plakaateja ja banderolleja, mutta onneksi on media joka kuvin kertoo tapahtuneista. Oma paikkani on Finnland Erwache-plakaatin alapuolella, jonkin verran oikealla Nikki on selain-plakaatista.

Paikalla oli paljon tuttuja erilaisista yhteiskunnallisista järjestöistä ja niiden liepeiltä. Kansanedustajista puheita pitivät ainakin Jyrki Kasvi, Veltto Virtanen, Esko-Juhani Tennilä ja Kimmo Sasi. Kasvi ja Sasi puhuivat enimmäkseen asiaa, mutta Velton juttu oli välistä vähän liian korkealentoista. Olen joskus ollut työpaikan piffaamassa Velton seminaarissa ja sieltä jäi ihan miehestä ihan pätevä kuva. Lisäksi paikalla oli tietenkin EFFI, jonka kannatuspaidan olin aamulla pukenut päälle. Harmi ettei sää mahdollistanut T-paidassa ulkoilua. 

Uskon, että miekkarilla on vaikutusta asiaan. Lindén tuskin eroaa sen seurauksena, mutta kuten Sasi sanoi, lakia on muutettava jos osoittautuu sen olevan epäkelpo.

Päätän raporttini tähän.

Sensuuri etenee

Tänään sosiaali- ja terveysministeriön rahapelimarkkinoita pohtinut Määtän työryhmä on jättänyt raporttinsa. Se esittää useita eri keinoja laittoman pelaamisen suitsimiseksi. Erityisen huolenaiheen antaa seuraava:

“Laittomaan pelitarjontaan tulisi puuttua tehokkaasti, esimerkiksi estämällä ulkomaille pelaamiseen käytettävät tietoliikenneyhteydet ja maksujenvälitys.”
(http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/13720/index.htx)

Sensuuri nähdään valitettavan usein valtionhallinnossa ratkaisuksia asioihin. Termi “pelaamisen käytettävät tietoliikenneyhteydet” tarkoittaa muun muassa Internettiä, jota ministeriön työryhmä implisiittisesti ehdottaa suljettavaksi, tai ainakin Suomen erottamista muusta maailmasta. Edes Kiinan palomuuri ei tavoittele yhtä drastista vaikutusta.

Ulkomaille tapahtuvan maksujenvälityksen estäminen olisi sekin tuhoisa sananvapauden kannalta. Kansalaiset eivät saisi tilattua enää kirjoja Amazonista tai muista ulkomaisista verkkokirjakaupoista ja sama koskee tietysti kaikkia muitakin kaupallisia verkkopalveluita.

Sananvapauden rajoittaminen on voimistuva trendi valtionhallinnossa. On kaikkien kansalaisten asia torjua päättävisesti moinen kehitys, puoluekannasta tai yhteiskunnallisista näkemyksistä piittaamatta.

Mitenkäs se tie helvettiin olikaan kivetty?

Martin Niemölleriä hyvin, hyvin, etäisesti mukaellen: 

Ensin ne kävivät siveellisyyden nimissä pornon kimppuun, ja me kannatimme.
Sitten ne nujersivat
organisoituneet keskustelijat, eikä kukaan reagoinut.
Kolmanneksi kiellettiin
keskustelu keskeneräisistä asioista, jonka me hyväksyimme.
Lopulta
hallituksen linjasta poikkeavat haettiin pois.
Muitapa ei sitten jäänytkään.

Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

Teinpä luppoaikani kuluksi omasta puolestani myös kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Toisin kuin Nikander, en kytke tätä mihinkään tapaukseen erityisesti, vaan yleensä vähemmistövaltuutetun toimintaan. Asiassa on pieni nyanssiero ja tarkoituksena on varmistaa, että käsittelemättömyys ei johdu toisen asian keskeneräisyydestä.

Viranomainen, virkamies tai muu julkista tehtävää hoitava taho, jonka toimintaa arvostelette: 

Vähemmistövaltuutettu, vähemmistövaltuutetun toimisto 

Jos kantelunne koskee viranomaisen menettelyä, jota pidätte lainvastaisena, selostakaa tarkemmin

Epäilen, että vähemmistövaltuutettu ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan.

Vuoden 2006 toimintakertomuksessaan (s. 17) vähemmistövaltuutettu kertoo tehneensä syyttämispyynnön ja (s. 16) neljäkymmentä esitutkintaan johtanutta tutkintapyyntöä poliisille.

Laki vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta (660/2001) määrää 2 §:sään vähemmistövaltuutetun tehtäviksi:

“2 § (20.1.2004/22)
Tehtävät
Vähemmistövaltuutetun tehtävänä on:

1) valvoa yhdenvertaisuuslain (21/2004) noudattamista siten kuin mainitussa laissa säädetään;

2) edistää hyviä etnisiä suhteita yhteiskunnassa;

3) seurata ja parantaa ulkomaalaisten ja etnisten vähemmistöjen asemaa ja oikeuksia;

4) raportoida yhdenvertaisuuden toteutumisesta eri etnisten ryhmien osalta sekä eri etnisten ryhmien oloista ja asemasta yhteiskunnassa sekä tehdä aloitteita havaitsemansa syrjinnän ja epäkohtien poistamiseksi;

5) antaa tietoja etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää sekä etnisten vähemmistöjen ja ulkomaalaisten asemaa koskevasta lainsäädännöstä ja sen soveltamiskäytännöistä;

6) suorittaa vähemmistövaltuutetulle ulkomaalaislaissa (378/1991) säädetyt tehtävät.”

Sen kummemmin yhdenvertaisuuslaissa tai ulkomaalaislaissa ei vähemmistövaltuuteun tehtäviin ole katsottu tutkintapyyntöjen tekeminen. Katson myös että kyseinen toiminta on suoraan hyvien etnisten suhteiden edistämisen vastaista nostaessaan turhaa vastakkainasettelua ja siten suoraan lain vastaista. Tältä osin pyydän oikeusasiamiestä tutkimaan, voiko tämä nostaa perustuslain 118 §, tai muun lain, perusteella syytteen tuolloin virkaa hoitanutta vähemmistövaltuutettua ja päätöksiin myötävaikuttaneita vähemmistövaltuutetun toimiston virkavastuulla toimineita henkilöitä vastaan.

Yhdenvertaisuuslaissa vähemmistövaltuutetun keinovalikoimaan säädetään ohjeet, neuvot, suositukset ja sovittelu. Lain kirjain tai henki ei valtuuta tutkintapyyntöjen tai muiden rikosoikeudellisten toimien tekemistä.

Edelleen lain 3 § määrää vähemmistövaltuutetun valtuuksista:

“3 §
Valtuudet
Havaitessaan etnistä syrjintää vähemmistövaltuutettu pyrkii ohjein ja neuvoin vaikuttamaan siihen, ettei syrjintää jatketa tai uusita.

Vähemmistövaltuutettu voi tehdä aloitteita ja antaa suosituksia ja neuvoja, joiden tavoitteena on parantaa hyviä etnisiä suhteita ja edistää etnisten vähemmistöjen asemaa.

Etnistä syrjintää koskevan asian voi panna vireille vähemmistövaltuutetun kautta. Vähemmistövaltuutetulla on oikeus asianomaisen suostumuksella siirtää taikka ilmoittaa edelleen toimivaltaiselle viranomaiselle käsiteltäväksi vähemmistövaltuutetulle ilmoitetut etnistä syrjintää koskevat asiat. Vähemmistövaltuutettu voi liittää mukaan lausuntonsa siirrettävästä asiasta. Toimivaltaisen viranomaisen tulee ilmoittaa vähemmistövaltuutetulle asian johdosta suoritetut toimenpiteet.”

Ohjeet, neuvot, aloitteet ja suositukset luetellaan tässäkin vähemmistövaltuutetun valtuuksiksi. Tutkintapyynnöistä ei puhuta mitään. Ainostaan etnistä syrjintää (RL 11:9 §) koskevassa prosessissa vähemmistövaltuutetulla on toimivaltaa. Sen sijaan vuosikertomuksen mukaan vähemmistövaltuutetun tutkintapyynnöt koskevat kiihottamista kansanryhmää vastaan (RL 11:8 §), johon laki vähemmistövaltuutetusta ei anna vähemmistövaltuutetulle toimivaltaa (korkean virkatehtävän hoitajalle ei voida antaa anteeksi “rivien hyppimisestä” aiheutunutta virkavirhettä, -rikosta tai muuta lainvastaista menettelyä).

Oletteko kannellut tai valittanut asiasta jo muulle viranomaiselle?

En ole.

…eikä tämä vielä tähän jää…

Pikkunilkki

Mikko Puumalainen on päässyt kansan syvien rivien huulille ihmisoikeuksien rajoittamiseen pyrkivällä tempauksellaan. Vuoden alussa toiseksi viisivuotiskaudeksi inkvisiittorin virkaan nimitetty pikkunilkki meni ja teki tutkintapyynnön Mikko Elillän kirjoituksesta, jonka hän epäili olevan kiihotusta kansanryhmää vastaan. Asiaa on kommentoitu laajasti netissä ja asia on herättänyt kansainvälistä huomiota. Voi olla, että Freedom Housen seuraava raportti sananvapauden tilasta Suomessa ei ole yhtä mairitteleva, kuin mitä juuri julkaistu antoi ymmärtää.

Kun on virka, kun on palli,
niin et poikkeuksia salli.
Olet ihmisyyden malli,
toivo Suomen maan!

Laaja ja kattava kommentointi ei ole jättänyt kiveäkään kääntämättä ja Pravdan toimittajankin mieli pahoittui, kun maailma ei ollutkaan oman mielen mukainen. Yhä useampi kansalainen on huomannut maamme vapauden olevan uhattuna ja ryhtynyt erilaisiin toimiin ajatuspoliisin nujertamiseksi heti alkuunsa.

Sun on asema ja laki,
jota moni turhaan haki.
Kuinka paljon sinun takiasi kärsitään!
Sun on pykälät ja valta.
Sinä katsot korkealta.
Suojaan vedit maailmalta
oman pikku pään.

Tämä on hyvä merkki. Vastarinta laajenee ja voimistuu. Toistaiseksi se on jäänyt jurnuttamisen asteelle, mutta potentaali toiminnalle tuntuu syntyneen. Helpointa on varmasti antaa palautetta, mutta sillä ei varmastikaan ole vaikutusta uljaaseen aatteen soturiin. Juridiset vastatoimet voivat olla tehokkaita, mutta epävarmoja ja hitaita.

Sun on avain arkistoihin,
moni muu ei pääse noihin.
Sinä toisten asioihin
heität kommentin.

Ehkäpä tämä tšekisti (on muuten aika paljon samaa näköä erään kollegansa kanssa…) tulisikin pitää vain kiireisenä? Käyttää surutta kansalaisen mahdollisuutta ilmiantaa vääryyksiä viranomaiselle ja pyytää tietoja eri asioista. Aina kun stadilainen ovimies ei päästä savolaista ravintolaan, on kyseessä potentiaalinen syrjintä, jonka Puumalaisen on syytä tutkia. Aina kun jossain mediassa käytetään väriä musta symboloimaan jotain negatiivista, on kyseessä potentiaalinen kiihotus kansanryhmää vastaan, joka Puumalaisen on syytä tutkia. Aina kun jossain sattuu ja tapahtuu, on Puumalainen hälytettävä paikalle esitaisteljaksi. Ja niin edelleen…

Sinä tarraat minun hihaan,
jalkapuuhun kiskot pihaan.
Mutta tuskin sua vihaan;
minä halveksin!

Janne Virkkusta mukaellen: Saatan joutua harkitsemaan vastatoimia, jos Puumalaisen painostus sananvapauden perustaa vastaan jatkuu. On selvää, että Puumalainen on ihmisoikeuksien vihollinen. Hän toimii bushistisesti näennäisesti ihmisoikeuksien nimissä pyrkien kuitenkin rajoittamaan niitä. Tapa muistuttaa eräiden totalitaristisen hallintojen alkuvaiheita. Tällaista ei voi sallia. Se on pysäytettävä ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella.

Sun on valta, sun on vaali.
Olet toiveittesi maali,
looginen kuin kriminaali
lanttuvikainen!

Myrkyttikö totuus karu
vai se karmeampi taru?
Ei vaan sehän onkin naru löysä,
likainen.

Vaan mistä saataisiin Puumalaiselle oma Sancho?

(säkeet Juice Leskinen: Pikkunilkki)

np: arvatkaapa kaksi kertaa

Politiikka

Maahanmuuttopolitiikka

Suhtaudun kriittisesti monikultturismiin ja laajamittaiseen maahanmuuttoon. Tarkemmin voit lukea asiasta seuraavista bloggauksistani:

  1. Suomen ulkomaalaispolitiikasta (7.1.2002)
  2. Vaaliohjelma maahanmuutosta (26.11.2006)

Lyhyesti esitetynä sisältö on tämä:

  1. Kaikkinainen etniseen taustaan tai ihonväriin perustuva syrjintä on estettävä ja tuomittava Suomen perustuslain vastaisena. Ei “positiiviselle syrjinnälle”.
  2. Väkivalta-, seksuaali- ja henkirikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat on karkotettava riippumatta heidän kotimaansa turvallisuustilanteesta tai heidän “siteistään” Suomeen.
  3. Perheenyhdistäminen Suomessa on lopetettava. Lapsia ei saa hyväksikäyttää maahantulossa.
  4. Turvapaikanhakijan maassaolon edellytysten tulee katsoa päättyneen, jos hän lomailee entisessä kotimaassaan tai lähettää lapsiaan sinne “kulttuuria oppimaan”. Tällainen toiminta on pilkantekoa suomalaisia kohtaan.
  5. Maassa jo oleva, yhteiskunnan tukien varassa elävä maahanmuuttajaväestö on hajasijoitettava ja slummiutumiskehitys pysäytettävä alkuunsa.
  6. Käännytettyjen turvapaikanhakijoiden karkotusmenettelyä on nopeutettava virkamiesresursseja lisäämällä ja valitusmenettelyä yksinkertaistamalla.
  7. Suomen houkuttelevuutta onnenonkijoiden keskuudessa on vähennettävä.
  8. Vain vainottuja otetaan vastaan humanitaarisista syistä. Muiden tulokkaiden osalta keskeinen näkökohta on Suomen kansallinen etu.

Lisää voit lukea muista maahanmuuttoa käsittelevistä kirjoituksistani.

Yleispolitiikka

Yleispolitiikan puolella en erityistä vaaliohjelmaa laadikaan. Lyhyesti tavoitteeni ovat seuraavat:

  1. Sanan-, ajatuksen- ja omantunnonvapaus turvattava. Kansalaisten perusoikeuksia ei saa vähentää monikulttuurisuuden myötä.
  2. Opiskelijoiden asemaa on välittömästi korjattava nostamalla opintorahaa 15 %. Pidemmällä tähtäimellä koko tukijärjestelmää on yksinkertaistettava eri ryhmät huomioiden.
  3. Kansanvaltaisuus on turvattava. Vaalitapa on vaihdettava demokraattisemmaksi sen sijaan, että kikkailtaisiin vaalipiirijaoilla.
  4. Suomen energiaomavaraisuus on turvattava. Energiantuotantoa on saatava vielä nykyistä riippumattomammaksi maaöljystä, vaikka ydinvoimalla. Biopolttoaineiden osuutta on lisättävä EU:n määräyksistä riippumatta.
  5. Pakkoruotsi on lakkautettava kaikilla kouluasteilla. Suomalaisten kielitaidolle on annettava mahdollisuus kasvaa.
  6. Maanpuolustukseen on osoitettava riittävät varat. Puolustusta ei saa unohtaa ulkoisille voimille. Länsiliittoutuminen on mahdollisuus, jota ei saa torjua uskonnonomaisesti.
  7. Toisen ihmisen henkeen, terveyteen ja koskemattomuuteen kohdistuvien rikosten rangaistuksia tulee koventaa.

Jos haluat kysyä kantaani johonkin asiaan, voit tehdä sen palautelomakkeen avulla.