Kuulin eilen korvillani pöyristyttäviä lauselmia pääministerimme suuhun sijoitettuna. Viikonloppukiireiden vuoksi en ehtinyt perehtymään kirjallisten lähteiden kautta asiaan, mutta tänään olen lukenut, mitä pääministerimme sanomaksi väitetään ja olen edelleen ällikällä lyöty.

Sunnuntaina kuulemastani tuli mieleen Kekkonen. Pateettiset puheet vahvasta kansankunnan isästä ja kokeneesta kriisinratkojasta tuovat mieleen kepulikonsteilla ja valheillakin itsensä vallassa pitävän hiljalleen seniiliytyvän autokraatin.

Vanhaan aikaan konsensus-Suomessa tämä varmasti onnistuisi ja Vanhanen on vanhan ajan kasvatti. Hän ei ole vielä ymmärtänyt sen ajan jääneen taakse ja että kansalaiskeskustelua ei voi enää hillitä mahtikäskyillä ja päätoimittajien kovistelulla. Yritykset vain pahentavat tilannetta.

Tänään Soini totesi Vanhasen olevan suuruudenhullu. En voisi kiistää arvioita.

Tänään Arhinmäki ja Räsänen ovat todenneet pääministerin vahvuudentunteen olevan kupla. Luulen, että jokainen Vanhasen teko ja sana tästä lähtien vain lisäävät tätä mielikuvaa – sekä Vanhasen päässä että kansan silmissä.

Hallituskumppanit vaikenevat asiasta hienotunteisesti ja välttävät loukkaamasta vanhusta suorapuheisuudellaan tai kansaa valheilla.

Vaan kuinka kauan kärsivällisyyttämme koetellaan? Joskus aikaisemminkin sitä on tivattu.