Tänään on hyvä päivä puuttua erääseen yhteiskunnallisessa keskustelussa ärsyttäneeseen asiaan, nimittäin ihmisoikeuksien banalisointiin. Sukupuolineutraalia avioliittoa, jota viimeaikoina on edistetty tasa-arvoisen avioliiton nimikkeellä (vaikka tasa-arvo on nähty siinä mielessä sukupuolisidonnaisena terminä, ettei edes tasa-arvovaltuutettu saa puuttua muuhun kuin miesten ja naisten välisen tasa-arvon ongelmiin), on väitetty lukuisissa yhteyksissa ihmisoikeusasiaksi.

Ihmisoikeudet ovat sen verran arvokkaita ja suojeltavia asioita, ettei minusta niitä pitäisi väheksyä rinnastammalla milloin minkin niihin. Tällaisessa käytännössä on vaarana ihmisoikeuksien politisointi ja sitä myötä niiden legimiteetin heikkenemiseen.

Ihmisoikeudet eivät kuitenkaan ole muuttumattomia, vaan ne ovat täydentyneet ajassa aina Magna Chartasta (1215) ja Oikeuksien julistuksesta (UK, 1689), Ranskan vallankumouksen ihmis- ja kansalaisoikeusjulistuksen (1789) sekä Oikeuksien julistuksestsa (USA, 1791) lopulta YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeusjulistukseen (1948) ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen (1953), jotka ovat yhteiskuntamme ihmisoikeuksien keskeiset asiakirjat, ja joita Suomen perustuslaki (2000) täsmentää (sic).

Yhdessäkään edellämainitussa asiakirjassa ei mainita samaa sukupuolta olevien avioliittoa ihmisoikeutena.

Ihmisoikeuksien yleimaailmallinen julistus, hyväksytty YK: yleiskokouksessa 10.12.1948

16. artikla

(1) Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa
perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta
johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton
aikana ja sen purkamisen jälkeen.
(2) Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden
vapaasta ja täydestä suostumuksesta.
(3) Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on
oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.

ja

Euroopan ihmisoikeussopimus, solmittu 4.11.1950
12 artikla
Oikeus avioliittoon
Avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä avioliittoon ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä säätelevien kansallisten lakien mukaisesti.

Mielestäni on törkeää sisällyttää sukupuolineutraali avioliitto noin vaan ihmisoikeuksiin, ilman että ihmisoikeuksien tausta-aineistoja on päivitetty. Jos yhteiskunnalliset toimijat tai eri sukupolvet koplaavat milloin minkin ihmisten oikeuksiin liittyvän vaatimuksensa ihmisoikeuksiin, menettää käsite merkityksensä ja arvostuksensa.

Sitä toivottavasti ei tahdo kukaan.

Sukupuoilineutraali avioliitto ei siis ole ihmisoikeus, mutta se voi joku päivä olla. Siihen asti toivoisin kovasti kannattajilta ja asiaa edistäviltä malttia ja rehellisten keinojen käyttämistä. Mannerheimin motto candita pro ense causa, puhtain asein puhtaan asian puolesta on hyvä muistaa. Hössöttäminen ja vouhottaminen tekee helposti haittaa asialle, kuten biseksuaali ystäväni Suvi Karhu todistaa. Erityisen häiritsevää on mielestäni ollut se, kuinka sinänsä fiksuina ja filmaattisina pidetyt ihmiset ovat lakivaltiokunnan päätöksen jälkeen sortuneet primitiivireaktioihin ja lapselliseen lällättelyyn ja nimittelyyn eri mieltä olevia kohtaan. Vastustajien demonisoinnista ei liene hyötyä, mutta se on eräällä tavallansa jonkinlaista kansankiihottamista ja viholliskuvien rakentelua.

Kunnioitetaan toisiamme ja rakennetaan ystävyyttä yli rajojen.