Perussuomalaisten ja Sitoutumattomien mielestä kaupunginjohtajan budjettiesitys oli käsillä olevaan taloustilanteeseen nähden tyydyttävä. Siitä kiitos budjettivalmistelijoille. Kaikille tuttu maailman- ja Euroopan taloudellinen pysähtyneisyys, jota kotimainen jäykkä ja byrokraattinen julkishallintomme on paikallisesti vielä voimistanut, ei ole tarjonnut helppoa ja mukavaa lähtökohtaa talousarvion laadinnalle. Edessä siintävät vielä entistä suuremmat uhat ja valtion kuntia sekä kansalaisyhteiskuntaa kurjistavat aikomukset.
Neuvottelutoimikunnassa oli lohdullista kuulla, että valtionosuusjärjestelmän epäkohtien ja kiinteistöveronryöstön seurauksena alkaa löytyä yksimielisyyttä siitä julkisen rahan ongelmasta, että se tapaa palkita niitä, jotka eivät hoida asioitaan ja sakottaa siitä, jotka hoitavat. Europarlamentaarikko Sampo Terhon sanoja mukaellen; yhteiskuntamme verottaa kaikkea mikä liikkuu ja kun se lopulta voimattomana lakkaa liikkumasta, alkavat yhteiskunnan tukitoimet sen pystyssä pitämiseksi. Valitettava, mutta ehdottomasti ääneen todettava tosiasia on, että sama julkisen rahan ongelma on myös yksilöiden tasolla ja se vaikuttaa koko yhteiskuntaamme ja sen jäsenten valmiuteen ryhtyä taloudellisiin toimiin.
Jatkuvan kasvun ideologiaa on globaalillatasolla viime vuosina kyseenalaistettu, mutta paljon relevantimpana pidämme sen kyseenalaistusta rajatulla alueella ja rajattujen resurssien vallitessa. Espoon strateginen kasvutavoite on alkanut näyttäytyä sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestämättömältä eikä aivan voi ekologistakaan kestävyyttä pitää uhattomana. Meidän tulisi arvioida uudelleen ne insentiivit, joiden varaan olemme rakentaneet kasvustrategiamme sekä niiden pohjalta lasketut infrastruktuuri-investoinnit. Kasvun ei pidä olla itsetarkoitus, vaan lähinnä seuraus siitä, että olemme luoneet parasta kaupunkia, sen kaikissa merkityksissä. Se on itsetarkoitus.
Paljon huomiota saaneen Espoo-lisän leikkauksen tulkitsimme olevan poliittisille päättäjille tarjottu täky tai atrappi, johon pureutumalla jotain muuta jäisi vähemmälle huomiolle ja jonka torjuttuaan poliittiset päättäjät voisivat paukutella henkseleitään, kun torjuivat “virkajohdon arjesta vieraantuneen leikkauksen”. Näinhän tosiaan kävikin ja yksissä mielin päädyimme perumaan Espoo-lisän leikkauksen. Samassa harmonisessa yhteistyön hengessä hoituivat myös omaishoidon turvaaminen, erityisopetuksen ja avustajaresurssien riittävyydestä huolehtiminen, lasten iltapäiväkerhojen ja asukaspuistojen huomioiminen sekä perheasiain neuvottelukeskuksen sopimuksen jatkaminen. Pelkkää hyvää joka paikkaan emme jakaneet, vaan teimme sitä, mitä poliittisten päättäjien tuleekin tehdä ja priorisoimme niukkoja voimavaroja tärkeimpinä pitämiimme paikkoihin. Tässä kohdin haluamme kiittää neuvottelukumppaneitamme.
Me perussuomalaiset ja sitoutumattomat olisimme mielellämme nähneet muutoksen kaupungin organisaatioille asetetuissa puhtaasti poliittisissa monikulttuurisuus-tavoitteissa, joilla ei ole mitään tekemistä tuottavuuden kanssa, pikemminkin päinvastoin. Täysin tyydyttävästi emme tavoitettamme saavuttaneet, mutta asiaa koskeva pöytäkirjamerkintä antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Lisäksi ihmettelemme edelleen, mistä johtuu oppilaskohtaisen kustannuksen ero suomen- ja ruotsinkielisessä opetustoimessa. Ei ole kovin uskottavaa, että oppilaskohtainen kustannus on toisessa ryhmässä 1400 euroa eli ~15% korkeampi kuin toisella. Saamamme selvitys sisäisten palveluiden vaikutuksesta ei tyydytä ja aiomme pureutua tähän eriarvoistavaan seikkaan jatkossa seikkaperäisemmin.
Perinteiseen tapaan pyrimme myös esittämään tilapäisiä säästöjä luottamushenkilöorganisaatiomme kuluihin, joiden vaikutus olisi ollut ennenkaikkea symbolinen. Esityksemme valtuustoryhmien tukin puolittamisesta ensi vuodeksi ei kuitenkaan saanut tukea muilta ryhmiltä. Siitä olemme kuitenkin tyytyväisiä, että tehottomuudelle tilaa antavalta veronkorotukselta vältyttin ja enemmistö selkeästi ymmärsi, että veronkorotusten tie on loppumaton, jollei organisaatiota pakoteta tekemään perustehtäviään tehokkaammin.
Summa summarum, kaikista puutteistaan huolimatta saavutettu neuvottelutulos hyväksytään, sillä onhan laiha sopu parempi kuin lihava riita. (Kannatan neuvottelutoimikunnan esityksiä 1 ja 2)