Poliittinen historiani, vaan ei Taisteluni

Viime viikolla Helsingin Sanomissa (30.12.) julkaistiin juttu, jossa povattiin Perussuomalaisille kuusi paikkaa Uudenmaan vaalipiiristä tulevaan eduskuntaan. Olin mainittu yhtenä vahvana läpimenijänä Timo Soinin imussa. Kuvatekstissä oli pienen pieni, mutta kannaltani tärkeä epätarkkuus lauseessa: “Vaikutti nuorempana vuonna 1993 perustetussa Isänmaallinen Kansanliike -järjestössä.” 

Oikein ja väärin. 

Oikein on se, että vaikutin vuonna 1993 Seinäjoella perustetussa IKL:ssä, mutta se oli eri yhdistys, kuin mikä nyt tunnetaan saman lyhenteen kanssa nimellä Isänmaallinen Kansanliike jonka kanssa minulla ei ole ollut mitään tekemistä, ja jonka kanssa en tahdo tulla yhdistetyksi. Epäselvyyden taustalla on monimutkaisen oloinen kuvio, jonka yritän lyhyesti selostaa: 

Vuosina 1993-1998 toimi Isänmaallinen Kansallis-Liitto -IKL- ry (rek.no 167.122) -niminen yhdistys, jonka jäseneksi liityin 1993 lopulla ja joka osaltani päättyi 1998, kun tominta mielestäni kuoli. Tällöin jätin (puolue)poliittisen toiminnan ja aktiivisuus siirtyi Suomen Sisuun. Vuonna 2004 liityin Perussuomalaisiin. 

Nykyinen Isänmaallinen Kansanliike rp/ry on sama oikeushenkilö (rek.no 159.433), kuin myös 1993 Lahdessa perustettu Isänmaallinen Oikeisto ry ja sittemmin nimellä Suomi Nousee – Kansa yhdistyy ry toiminut ja sen jälkeen vielä Suomi – Isänmaa rp:ksi nimensä muuttanut Väinö Kuisman johtama uusnatsivaikutteinen yhdistys. Tämä ryhmän kanssa en ole ollut tekemisissä kuin viileän diplomaattisesti. 

Sekaannuksen siemen tuli siitä, kun vuonna 2006 IKL:n puheenjohtaja käytännössä katsoen “osti” yhdistyksen Kuismalta, tämän vetäytyessä julkisesta toiminnasta. En tunne yksityiskohtia, mutta tiedän sen että jotain taloudellista kompensaatiota Kuismalle tuli luopumisesta yhdistyksen johdosta ja jäsenyydestä. 

Helsingin Sanomat oikaisi asian seuraavana päivänä (31.12).

Koska poliittisesta historiastani on liikkunut internetissä monenlaisia juttuja ja kun Wikipedian artikkelissakin on väärää tietoa, katson aiheelliseksi käydä seikkaperäisesti läpi tähänastisen poliittisen taipaleeni. Bloggaus on pitkä, mutta silti parhaani mukaan tiivistetty. Pohjana on ollut mini-CV, jonka laadin Maassa maan tavalla –teosta varten.  

***

Olen aina aivan pienestä lapsesta asti ollut jollain tavalla yhteiskunnallisesti orientoitunut. Muistan kuinka Legoilla ja Playmobileillä ja muilla 70/80-luvun lelusarjoilla kavereiden kanssa leikkiessämme toin mukaan yhteiskunnallista taustaa varsinaisen “päähenkilöiden” toiminnan oheen. Aikanaan siitä syntyi legovaltioita, jolle kehittyi omaa historiaansa ja sosiaalisia syy-seuraussuhteita. 

Kotini oli kuitenkin täysin epäpoliittinen eivätkä vanhemmat valtion virkamiehinä puhuneet politiikkaa lainkaan. Ainoita muistikuviani on tapahtuma, joka ajoittuu 1983 kunnallisvaaleihin. Olin mukana äänestysreissulla ja näin naapurin sedän nimen listalla. Poistuessamme äänestyspaikalta kysyin innokkaasti isältäni että äänestimmekö naapurin setää. Vastaus oli lyhyt ja selvä: “Emme, koska naapurin setä on vasemmistolainen” (SDP). Minulle tämä tuolloin tarkoitti tien vasemmalla puolella asumista ja hyväksyin vastauksen ilman lisäkysymyksiä. 

Luin lapsena paljon tietokirjallisuutta ja erityisesti maailmanhistoriaa käsittelevää sarjaa. Ne kiinnostivat aitoina tarinoina fiktiota enemmän. Maailmanhistoria näyttäytyi toisiaan seuraavina tapahtumina raadollisena ja vääryyksien täyttämältä ja erityisesti Suomen kohtalo Neuvostoliiton naapurina kosketti. Aikana jolloin veteraanit eivät vielä oikein olleet arvostettuja ja jolloin Neuvostoliiton ohjukset olivat äänekkään vähemmistön mielestä rauhanaseita, ei isänmaallis-oikeistolaista maailmankatsomusta leijaillut ympäristössä avoimesti. Minä omaksuin sen lukemalla vasemmistohapatuksesta vapaassa ympäristössä.

Koulun alettua minusta tuli partiolainen ja partioliike on aina ollut vahvasti kiinni yhteiskunnassa, joskin tiukasti irti puoluepolitiikasta. Partioliike on osaltaan yksi kansalaisyhteiskunnan primus motor. Suomen Partiolaisten määritelmä partiolle alkaa lauseella “Partio on vastavoima ‘Miks mun pitäis’ ja ‘Ei kuulu mulle’ -asenteille” . Partiotoiminta loi arvoperustani ja vaikka en ole enää aktiivitoiminnassa mukana, määrittelen itseni edelleen partiolaiseksi. Ala-asteella eräs parhaimmista kavereistani oli maahanmuuttajan poika vaikka tuolloin ei tällaista termiä vielä ollutkaan ja tuli myöhemmin mukanani partioon. 

Ympäröivän maailman tapahtumat alkoivat kiinnostaa Irakin hyökättyä Kuwaitiin. Kotimaan asiat eivät tuolloin kiinnostaneet, mutta teksti-tv:stä ja uutisista seurasin erityisesti Persianlahden sodan kehittymistä. Varsinainen poliittinen herätteeni tapahtui joulukuussa 1992, kun olin auttelemassa silloisen tyttöystäväni lippukunnan joulujuhlan järjestelyissä ja tuli hetki, jossa jouduin odottelemaan juhlatilan aulassa. Siinä odotellessani lehtivalikoimasta osui käsiin Vaihtoehto EY:lle -tiedotusläpyskä, jonka muistan ottaneeni vähän epäuskoisen huvittuneena käsiini ajatuksella, sillä siihen asti olin kaiketi melko kritiikittömästi hyväksynyt yhteiskunnallisen establismentin näkemyksen Suomen liittämisestä silloisiin Euroopan yhteisöihin ja myös protohopparina “sanoitellut” voimakkaasti siirtolaisuutta tukevia lyriikoita pöytälaatikkoon. 

En vielä tuon lehden lukemisen jälkeen muuttanut kantaani, mutta särön se teki muuten eheään ja viattomaan maailmankuvaan. Poistuessamme paikalta tiedustelin tyttöystävältäni tämän kantaa EY:hyn ja tämä oli ensimmäinen kerta kun kysyin keltään tämän poliittista mielipidettä. Tästä alkoi kiinnostus kotimaan ajankohtaisia ja maan tulevaisuutta koskevia asioita kohtaan. 

Aloin tutkia puolueita ja yleispoliittisia kansalaisjärjestöjä sillä mielellä, että liittyisin johonkin niistä. Mikään ei kuitenkaan vakuuttanut siinä määrin, että olisin ryhtynyt toimenpiteisiin ja niin asia siirtyi eteenpäin. Asiassa oli se hyvä puoli, että saatoin tutustua monipuolisesti eri näkemyksiin ja muodostaa omani ilman minkään puolueen tai organisaation koulutusta ja ohjausta. 

Järjestäytyminen nytkähti eteenpäin kun kesällä 1993 olin Helsingissä seuraamassa judokilpailuja. Lounastauolla näin edessäni olevalla Hakaniemen torilla traktoreita ja Suomen lippuja ja kasan perunaa. Menin uteliaana katsomaan tapahtumaa ja kävi ilmi että joku uusi poliittinen liike jakoi ruokaa laman kourissa nälkää näkeville. Käteeni työnnettiin lehti ja esite ja kehotettiin liittymään. En tietenkään tehnyt sellaista ilman perehtymistä ja palasin kisapaikalle, jossa tutustuin saamaani materiaaliin yhdessä kavereiden kanssa. Isänmaallinen Kansallis-Liitto oli komealta kalskahtava ja kokonaisuuskin vaikutti kiinnostavalta, mutta kuten muutkin puolueet, ei tämäkään vastannut täysin omia ajatuksiani ja asia jäi silleensä. Lisäksi omat varaumani tämän nimistä ja isänmaallisuutta vahvasti korostavaa järjestöä vastaan pitivät vielä etäisyyttä yllä.

(Tekisi mieli analysoida tuo liitto-ohjelma ja sen minuun vedonneet seikat tässä yhteydessä, mutta pitääkseni bloggauksen edes jossain kohtuudessa pituudeltaan, jätän sen myöhemmäksi jos kiinnostusta riittää.) 

Hieman yllättäen asialle piti marraskuussa tehdä jotain kun hyvän ystäväni kanssa väittelimme lukion portailla, hieman pilke silmäkulmassa erinäisistä asioista. Juuri hieman ennen tunnin alkua olimme päässeet väittelemään siitä, kumpi meistä olisi isänmaallisempi ja kun kello ensimmäisen kerran soi, iskin pöytään sinänsä katteettoman väitteen että olisin IKL:n jäsen. Tämä sai kaverini hetkeksi pohtimaan sekä luovuttamaan ja myöntämään minun olevan häntä isänmaallisempi. Kotiin päästyäni minun oli sitten leikattava jäsenhakemus lehdestä, täytettävä se ja vietävä postiin. Nuoren jäsenen liittymis- ja jäsenmaksu 30 markkaa oli tuolloin melko iso raha ja ennen maksamista ja kirjeen sulkemista vietin melko tovin asiaa vielä punniten.

Olin mukana paikallisella tasolla IKL:n toiminnassa, mutta varsinainen aktiivinen vaihe alkoi keväällä 1996 kun avautui mahdollisuus päästä melko kohtuullisella hinnalla Pariisiin kun Front National oli kutsunut järjestön vierailulle. Sen jälkeen minut valittiin järjestön hallitukseen. Tätä ennen olin aktiivipartiolaisena saanut tehtäväksi tehdä ehdotelmia IKL:n nuorisotoiminnan järjestämiseksi ja teinkin muutamia erilaisia esityksiä. Pahaksi onneksi ajattelematon Ajan Suunnan toimitus julkaisi etusivullaan yhden minun nimissäni, ehkä juuri sen hassuimman. Aivan kun siinä ei olisi ollut tarpeeksi, oli mukaan liitetty kuva sotia edeltäneeltä ajalta, sekä suomenkielinen versio kansallissosialistien hymnistä. Sain tietää asiasta vasta liian myöhään, eikä painatusta voitu enää keskeyttää. Tämän seurauksena mm. Wikipediaan on ujuttautunut faktoidi, jonka mukaan olisin vaikuttanut nuorisojärjestö Sinimustissa. Todellisuudessa sellaista järjestöä ei ole edes ollut.

Muista ehdotelmista muistan ”Isänmaallinen Nuoriso – IN”, joka olisi violetin tunnusvärinsä kanssa ollut lähimpänä muita poliittisia nuorisojärjestöjä ja jonka perustava kokouskin ehdittiin pitämään Töölön Ateljé Finnessä. Lisäksi oli tuolloin vähän raakileeksi jäänyt protosisu, jonka eräänlainen lopputulema myöhempi Suomen Sisu on.

Hallitustyöskentely alkoi innolla, mutta muistan hieman turhautuneeni siihen, että varsinaista toimintaa ei saatu kehitettyä. Kävin ahkerasti ulkomailla edustamassa, muun muassa lomilla kesken asepalveluksen. Loppukeväästä 1998 alkoi näyttää siltä, että IKL:n elinkaari alkoi olla ratkaisuvaiheessa ja aloimme erään kaverini kanssa kehittämään ajatusta uudesta kansallisesta nuorisojärjestöstä.

Ajoitus oli hyvä. IKL:n kuolonkorahdus kuului loppukesästä, kun järjestö julistautui yksipuoleisesti puolueeksi, koska oikeusministeriö oli hävittänyt kerättyjä kannatuskortteja. Epävirallisesti oli annettu ymmärtää, että sillä nimellä ei koskaan merkitä puoluetta rekisteriin. Samaan aikaan kehitimme ”Suomalainen nuoriso” –työnimellä olevaa järjestöä Suomalaisuuden Liiton siipien suojissa.

Viimeinen IKL:n kokous oli joskus syksyllä ja 6.11.1998 perustettiinkin Suomen Sisu ry, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi minut hieman yllättäen valittiin. Suomen Sisun alku oli vahvasti erään perustajajäsenen paleokonservatiiviseen maailmankatsomukseen nojaava, mutta kasvu oli silti nopeaa. Kun Sisua sitten vuonna 2000 ryhdyttiin perustamaan uudelleen uuteen muotoon, pääsin asiassa pääasialliseksi vaikuttajaksi ja synnytimme yhdessä muiden aktiivien kanssa modernin kansallismielisen kansalaisjärjestön. Tässä vaiheessa saimme Suomen kansallismielisen liikkeen historian ensimmäisen liberaalihenkisen järjestöjohdon ja samaan aikaan tutustuin myös mukaan tulleeseen Jussi Halla-ahoon

Tätä seurasi myöhemmin kansallisen liikkeen ensimmäinen tunnettu demokraattinen johtajavaihdos ja tätä kirjoitettaessa Suomen Sisun käräjien, kuten hallitusta kutsutaan, jäsenet ovat kaikki perustamisvaiheen jälkeen liittyneitä ja puheenjohtajakin on väljästi näin nykytermein ilmaistuna maahanmuuttajataustainen, mutta sääntöjen edellyttämällä tavalla syntyperäinen Suomen kansalainen. 

Järjestöjohdossa on käytännössä pakko toimia omalla nimellään ja persoonallaan, vaikka tuona aikana ilmapiiri oli aika ahdistava ja monet sittemmin tunnetut ajattelijat kirjoittivat vielä tuolloin nimimerkillä. Aika ajoin kuulimme vakavasta poliittisesta syrjinnästä julkisen sektorin työelämässä ja koulumaailmoissa. Erityisesti akateemisten ihmisten poliittisia vapauksia rajoitettiin voimakkaasti. Itse olen vältellyt julkista sektoria ja ollut aina yksityisellä sektorilla, enkä yhtä tapausta lukuun ottamatta kokenut poliittista syrjintää työelämässäni. Voi olla, että julkinen kansalaisjärjestövaikuttaminen saattoi sulkea joitakin ovia edessäni, mutta onneksi vaihtoehtoja aina riitti.

 Yhtenä merkittävimpänä yhteiskunnallisena saavutuksenani pidänkin poliittisen ilmapiirin vapautumista, sillä nykyään isänmaallisuus ja maahanmuuttokritiikki eivät ole vain sallittuja mielipiteitä, vaan jopa keskeisiä valtakunnallisia keskustelunaiheita, josta jokaisella tulisi olla jonkinlainen mielipide.

Sisun perustamista seurannut kymmenvuotinen jakso omaa yhteiskunnallista historiaani on lähestulkoon yhtä kuin Suomen Sisun historia, joten en käsittele sitä nyt, vaan jätän sen (toivottavasti) joskus julkaistavan Sisun historiikin asiaksi. Sisu on metapoliittinen järjestö ja sen sisässä käytiin 2000-luvun alussa keskustelua siitä, että tulisiko pysyä kokonaan puolepolitiikan ulkopuolella vai mennä mukaan vaikuttamaan. Kun yhteisymmärrys poliittisen vaikuttamisen välttämättömyydestä asiamme edistämiseksi oli saavutettu, alkoi keskustelu siitä, että pitäisikö liikkeellä olla oma puolue vaiko vaikuttaa olemassa olevien kautta. Myös ajatusta Sisun järjestymistä sellaisenaan puolueeksi pidettiin jäsenistössä esillä, mutta johdossa katsoimme että Sisun kaltaiselle sitoutumattomalle kansalaisjärjestöllekin on oma paikkansa. Ensin pääasiassa hahmoteltiin uutta kansallista puoluetta, mutta lopulta päädyttiin siihen, että rintaman on oltava leveä ja vaikutusta on tapahduttava läpi puoluekentän. Tätä varten kuitenkin tarvittiin yksi painostuspuolue, jonka uhka muuttaisi muitakin.

Perussuomalaisten tuolloin tuoreehko puheenjohtaja Timo Soini oli jo pari vuotta aiemmin julkisuudessa linjannut näkemyksiään Suomeen tarvittavasta ”oikeistopopulistisesta” puolueesta ja muutenkin pieni ja sisukas puolue vaikutti sopivalta tuohon tarkoitukseen kasvatettavalta. Olin tarkkailijana kesällä 2004 Järvenpäässä Perussuomalaisten kokouksessa ja siellä tiedusteltiin halukkuuttani lähteä ehdolle kunnallisvaaleihin. Espoossa oli vielä niin erinomainen tilanne, että vaalit käytäisiin Espoon Sitoutumattomien rintamassa, joten minun ei tarvinnut osallistuakseni sitoutua puolueeseen. Vaalikampanjan aikana tutustuin paremmin puolueen ihmisiin ja johtohahmoihin ja vaalien jälkeen liityin puolueeseen.

Tässä välissä ehdin tekemään ensimmäisen valtakunnallista julkisuutta saaneen tekoni, kun julkaisin kohua herättäneet Muhammed-piirrokset alkuvuodesta 2006. Kuvien julkaisua seurannut mediamyllytys oli raskasta, mutta preppasi hyvin tulevaan. Näihin aikoihin ajoittuu silloisen työnantajani, monikansallisen tietoturva-alan pk-yrityksen toimintojen siirto pois Suomesta. Tässä yhteydessä poliittinen aktiivisuuteni vaikutti ulkomaalaisen työnantajan suhtautumiseen, ja jouduin muun muassa jälkikäteen peräämään saataviani Palkkaturvan kautta.

Osallistuin myös vuoden 2007 eduskuntavaaleihin, jonka kampanjan aikana kohtasin vielä kilpailijoiden suunnalta paljon ennakkoluuloja ja sokeaa tuomitsemista, mutta onneksi myös muutamia aidosti ajattelevia ihmisiä, jotka olivat valmiita tarkistamaan omaa kantaansa. Muutamat kilpaehdokkaat tulivat loppumetreillä toteamaan olleensa aiemmin väärässä minun (ja kaltaisteni) suhteen. Perussuomalaiset menestyikin hyvin ja vielä ennakkoäänten perusteella näytin tulevan valituksi, mutta äänisaalis jäi lopulta 360 äänen päähän valituksi tulemisesta. Ensikertalaiselle se oli kuitenkin hyvä saavutus ja nyt olen varakansanedustaja. 

Sisulaisten eduskuntavaalimenestyksen seurauksena alkoi jo ilmetä orastavaa julkista keskustelua maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmista, mutta aihe pysyi edelleen marginaalissa. Myös vihamielisyyksiä saatiin edelleen kohdata ja näitä raamattua lukevia piruja putkahti esiin yllättävistäkin paikoista. Jouduin tarkistamaan arvostustani monen älähtäneen kohdalla. 

Kunnallisvaaleissa 2008 kannatukseni moninkertaistui ja tulin valituksi toiseksi eniten ääniä saaneena perussuomalaisena Espoon kaupunginvaltuustoon. Muualla Suomessa sisulaiset ja muut kriitikot menestyivät erinomaisesti ja pienten käynnistyskipujen jälkeen julkinen keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on lähtenyt käyntiin ja hiljalleen oikeaan suuntaan. Nykyään näillä mielipiteillä ei enää kohtaa silmitöntä ja kiihkomielistä, lähes uskonnonomaista vastarintaa. Pienen totuttelun jälkeen ihmiset ovat valmiita ainakin yrittämään keskustelua, mutta tässä Suomi tarvitsee vielä vetoapuamme.

Kataisen kaivo

Amerikkalainen geopolitiikan tutkija George Friedman manaa madonlukuja Euroopan Unionille tuoreessa geopoliittisessa raportissaan. Häneen mukaansa käsillä oleva rahoituskriisi voi johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Friedman tuo ilmi perin perussuomalaisen lausuman “EU onkin ongelma, eikä ratkaisu”.

Siltä se alkaa näyttää. Euroopan herrat ovat avaamassa Kreikalle ja muille mañana-maille pohjattoman piikin, jonka maksajina ovat muut eurooppalaiset veronmaksajat. Kriittisessä tilanteessa mikään esillä oleva vaihtoehto ei ole houkutteleva, mutta maksajan näkökulmasta lahjoituksen antaminen tuntuu tässä tilanteessa hukkan heitetyltä. Kataisen kaivoon ei lainata rahaa, vaan se on mennyttä, siis lahjaa.

Soinin ja Matikainen-Kallströmin peräänkuuluttamat reaalivakuudet olisivat ehdoton edellytys lainalle. Kreikan uutisotsikoihin päässeet perin mielenkiintoiset rahareiät ovat vain jäävuoren huippu, sillä maan talouden perusrakenne on mätä. Sen seurauksena valtion velka on moninkertainen bruttokansantuotteeseen nähden ja vientitase pahasti negatiivinen. Kreikka ei ole saamassa näillä näkymin koskaan sitä rahaa, millä lainat olisi tarkoitus maksaa takaisin.

Kreikka ei edes pyydä rehellisesti lahjaa, vaan lainaa. Tällaisena aikana Laokoon sanoin epäilen kreikkalaisia silloinkin kun he kantavat lahjoja. Saatika sitten pyytävät lainaa ilman vakuuksia. Nyt Kreikalle annettava apu on signaali muille Välimeren euromaille, että nämäkin tullaan pelastamaan. Annettavan signaalin pitäisi olla ihan toisenlainen ja Euroopan olisi näytettävä, että ilmain maiden omia välittömiä toimenpiteitä heikosti käy. Eurojärjestelmässä on aggressiivisesti levittyvä syöpä, joka viime kädessä tulee voida leikata irti. Kreikan ja muiden sääntöjä rikkoneiden maiden erottaminen euroalueesta on oltava realistinen uhka nyt ja tulevaisuudessa.

Nyt esillä oleva Euroopan pelastuspaketti on suuruusluokaltaan vaikeasti hahmotettava. Kaavailtu 110 miljardia euroa on niin suuri raha, että sen rinnalla Suomen aikanaan maksamat sotakorvaukset ovat mitätön historian juonne ja lähempi vertauskohta löytyy Marshall-avusta. Potti vastaa suurinpiirtein koko maailman vuosittaista kehitysapua; yhdelle maalle. Se on vajaa puolet Kreikan bruttokansantuotteesta.

Kreikan vararikko ei sekään ole hyvä vaihtoehto, ei kreikkalaisille tai muille eurooppalaisille, mutta ainakin se jättää liikkumatilaa vielä muille. Fiat-rahajärjestelmässä on omat sisäänrakenneut syynsä, miksi kukaan ei ole turvassa siinä vaiheessa kun luottamus rahayksikköä kohtaan alkaa katoamaan ja siksi kansalaiset tarvitsisivat reagointiaikaa mahdolliseen romahdukseen.

Tukipakettia vastustavat kaikki Euroopan kansat, myös kreikkalaiset. Vaan mitä tekevät kansan valitsemat edustajat?

Ehdokkaanne 2011 eduskuntavaaleissa

Eduskuntavaalitiedote 21.4.2010
 
Hyvät ystävät, kannattajat, tukijat ja lukijat! Ilmoitan asettuvani ehdolle kansanedustajaksenne 2011 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä Perussuomalaisten ehdokkaana.

Poliittinen linjani on monille tuttu. Olen politiikassa yhteiskunnallisesti perustavanlaatuisten kysymysten vuoksi. Edustan kansallismielistä ja isänmaallista maailmankatsomusta. En ole jakamassa euroja eri eturyhmille, vaan puhun periaatteellisista linjauksista ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Tavoitteeni on turvata suomalaisen Suomen tulevaisuus eurooppalaisessa Euroopassa.

Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa on itsenäinen, hyvinvoiva ja turvallinen kansankunta, jossa arvostetaan vapauksia ja vastuuta, klassisia hyveitä ja kansanvaltaa. Kansakunta hallitsee valtiotaan, eikä toisin päin ja vapauteen käsitetään laaja kirjo mahdollisuuksia, eikä toisten velvollisuuksia. Haluan rakentaa Suomesta tällaista länsimaista sivistysvaltiota, jossa vallitsee varsin kohtuullinen verotus, vapaa vaihdanta ja yleinen kunnioitus näille periaatteille rakennettua yhteiskuntaa kohtaan.

Poliittiset kysymykset

Käytännössä tulevan vaalikauden keskeisimmät kysymykset ovat nykyisen järjettömän ja vahingollisen maahanmuuttopolitiikan oikaisu ja yhteiskuntaa rikkovan monikultturismin vaimentaminen. Olennaisesti näihin liittyy kansalaisvapauksien jatkuvan kaventamisen keskeyttäminen ja menetettyjen vapauksien palauttaminen. Erityisesti mainitsen sananvapauden sekä aseiden hallussapidon.

1. Maahanmuuttopolitiikka

Laajoille kansalaispiireille on jo käynyt selväksi, että Suomen harjoittama maahanmuuttopolitiikka on vailla ajatusta, ymmärrystä ja kansalaisten luottamusta. Nykyisestä linjasta vastaavat kaikki hallituspuolueet, myös ne, jotka ovat tilapäisesti oppositiossa. Harjoitettuun politiikkaan ei saada korjausta äänestämällä keskustaa, kokoomusta, sosialidemokraatteja, vihreitä, ruotsalaisia tai vasemmistoa, vaikka kaikki puolueet tulevat listoillaan tarjoamaan järkivaihtoehtoja tai sellaisiksi nimeämiään.

Muistikatkoksista kärsivä pääministeri Vanhanen juuri vakuutti Astrid Thorsin linjalla olevan koko hallituksen tuen ja Jutta Urpilainen on tunnustanut sinänsä räväkän “maassa maan tavalla” -avauksensa retoriseksi tempuksi. Ainoastaan yhdellä puolueella on selvä ja ristiriidaton linja maahanmuuttopolitiikkaan. Vain Perussuomalaiset kulkevat yksillä rattailla.

2. Monikulttuurisuus

Monikulttuurisuus monesti nähdään kiinteänä osana maahanmuuttoasioita ja ikään kuin ylhäältä annettuna luonnonlain kaltaisena asiain tilana, mutta todellisuudessa se on samanlainen poliittinen valinta kuin mikä tahansa muukin. Monikultturismi pyrkii tarkoituksellisesti hajottamaan omaehtoisesti syntyneet yhteisöt, kuten kansallisvaltiot, keskenään kiisteleviin ryhmittymiin, joita ei yhdistä muu kuin maantieteellinen läheisyys. Nykyisessä tilanteessa suorastaan kuvottaa se, että valtio on ryhtynyt ajamaan monikultturismia ja käyttää siihen meidän verorahojamme. Julkisyhteisön tulee olla omiin perinteisiinsä nojaava arvoneutraali toimija eikä yhden tai useamman poliittisen ideologian bulvaani.

Monikultturismin seurauksena yhteiskunta menettää yleisen normijärjestelmänsä, johon koko yhteiskunnan lainsäädäntö perustuu. Monikulttuurismin avulla ovat hallitsijat kautta aikojen muokanneet hallittaviaan ja rikkoneet näiden yhteisöjä kilpaileviin ryhmiin toistamalla vanhaa roomalaisten ”hajota ja hallitse” -menetelmää. Nostamalla toisistaan poikkeavien ja eristyneiden ryhmien ja alakulttuurien arvot samalle tasolle luodaan pohjaa tulevaisuudelle, jossa omalakiset yhteisöt ovat ulkopuolisen arvostelun ulottumattomissa. Keskenään hajanaiset ryhmät on helppo alistaa määrätietoisen ja aggressiivisen politiikan alle, kuten totalitaristisen islamismin.

3. Vapaus ja oikeudenmukaisuus

Tunnuslauseeni on ”vapaus, vakaus, vauraus” ja nämä käsitteet ovat lähiajan poliittisen tavoitteeni: kansallisen solidaarisuuden, kansanvaltaisuuden ja vapaan sekä vahvan kansalaisyhteiskunnan taustalla. Näillä tavoitteilla luodaan edellytykset vapaudelle ja vakaudelle ja mahdollistetaan vaurauden kasvu. Kansallinen solidaarisuus ja kansanvaltaisuus lannistavat sosiaalisten ristiriitojen ja jännitteiden syntymistä.

Kansallinen sanomani kytkeytyy myös näihin ihanteisiin. Kansallisvaltio on vastaus etnisten ristiriitojen ennaltaehkäisyyn. Olemassa olevien esimerkkien valossa monikulttuurinen yhteiskunta ei voi olla yhtä aikaa sekä vapaa että vakaa. Vakaa monikulttuurinen yhteiskunta on johdettu rautaisella poliittisella johdolla Neuvostoliiton, Jugoslavian tai monen muun (onneksi) kaatuneen diktatuurin tapaan. Poliittisen otteen heltyessä piilossa kasvaneet jännitteet purkautuvat väkivaltaisesti. Muodollisesti vapaassa monikulttuurisessa yhteiskunnassa etniset ristiriidat tulevat ilmi avoimesti ja tämän tuosta ne poksahtelevat kahakoiksi ja pienkonflikteiksi, kuten Yhdysvaltojen ja Ranskan lähiöissä. Yhteisesti luotu kulttuuri on yhteiskunnan edellytys.

Valitettavasti länsimaissa on havaittavissa kehityskulkuja, joissa monikulttuurisuutta rakennetaan yhtä aikaa poliisivaltion kanssa. Sanavapautta rajoitetaan ja julkisuudessa esitetään arvovaltaisiakin kannanottoja sensuurin puolesta ja nimimerkkejä vastaan. Valtio on rakentanut (huonosti toimivan) teknisen ratkaisun, jota tarvittaessa voidaan käyttää minkä tahansa sanoman, viestin tai verkkosivun sensuroimiseksi kansalaisilta. Kaupalliset toimijat ovat nöyrtyneet viranomaismielivaltaan.

Meidän on puolustettava sananvapauttamme, eikä vain omaamme vaan koko yhteiskuntamme.  Sananvapaus on tärkein monista vapauksistamme, ilman sitä meillä ei ole muitakaan vapauksia. Sanavapauden varaan on rakennettu koko länsimainen sivistys aina valistuksen ajasta lähtien. Nyt edessämme on uusi pimeys joka hyvin kouriintuntuvasti on rajoittamassa oikeuksiamme sanan, omatunnon, ilmaisun, vakaumuksen, uskonnon, elinkeinon ja sivistyksen suhteen. Vapauttamme uhkaavalle fundamentalismille ei tule antaa tuumaakaan periksi.

Oikeudenmukaisuus on yhteisön olemassaolon perusta. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, eikä kukaan kunnioita epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa. Tuolloin liian helposti epäkunnioitus kohdistetaan toisiin ihmisiin, minkä seurauksista on lukemattomia surullisia esimerkkejä. Oikeudenmukaisuuden lähtökohta on, että kukin saa ansionsa mukaan. Mahdollisuus elää toisten vaivannäöstä ilman hyväksyttävää syytä on riistoa ja loisimista, tapahtui se sitten herrana tai veroelättinä.

“Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi” totesi Anders Chydenius teoksessaan Kansallinen voitto vuonna 1765.

 4. Asepolitiikka yhtenä yhteiskunnallisen vapauden ilmaisimena

Kuten kaikki tiedämme, suomalainen aseharrastaja on elänyt lainsuojattomassa tilassa muutaman viime vuoden ajan. Suorastaan hämmästyttävällä tavalla 600 000 mihinkään syyllistymätöntä ammunnan ja metsästyksen harrastajaa sekä asekeräilijää ovat päätyneet poliitikkojen, median ja virkamiesten sylkykupeiksi ja kiusanteon kohteiksi. Poliittiselle eliitille laillisten aseiden ja aseharrastajien demonisointi on helppo ja tehokas keino kääntää yleisön katse pois sellaisista asioista, jotka oikeasti vaikuttivat tragedioissa.

Median ja poliitikkojen toimintaa ikävämpää on kuitenkin viranomaismielivalta, viranomaisen kun pitäisi perustuslain mukaan noudattaa kaikessa toiminnassaan tarkoin lakia. Suomen historiassa on sortokausiksi nimettyjä ajanjaksoja, jolloin valtiovalta antoi lakia rikkovia määräyksiä. Tuolloin viranomaiset usein valitsivat määräyksen vastaisen, mutta lainmukaisen toimintatavan ja saivat vastata oikeamielisyydestä vapaudellaan, kun valtio vangitsi ja karkotti Siperiaan rehellisiä virkamiehiä. Virkakuntaan on palautettava nöyristelemätön kansalaisia palveleva laillisuushenki.

Viranomaisten lipsuminen yhdessä asiassa johtaa pian lipsumiseen toisessakin. Voitko olla koskaan varma, että valtio tai sen edustaja tietää sinua paremmin, mikä on sinulle hyväksi? Hyvä hallinto toimii kansalaisten eduksi noudattaen lakia. Tapa, jolla uutta ampuma-aselakia on valmisteltu, on kaikilta osiltaan irvikuva hyvästä hallintotavasta. Yhteiskunnan tilan ilmaisimia on useita, mutta suhtautuminen kansalaisten aseisiin on paljastavimpia ja juuri nyt ajankohtaisin.

“No free man shall ever be debarred the use of arms” kirjoitti Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen laatija ja kolmas presidentti Thomas Jefferson 1776 esityksessään Virginian perustuslaiksi, jota usein jatketaan edelleen Jeffersonia kreditoiden: “The strongest reason for the people to retain the right to keep and bear arms is, as a last resort, to protect themselves against tyranny in government”.

Mahdollisuudet

Maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiva kansanliike on saanut paljon huomiota ja sen omaksumien näkemysten kannatus on kasvanut tutkitusti. Myös Perussuomalaisten kannatus on kasvanut voimakkaasti edellisistä vaaleista. Uudenmaan vaalipiirissä laskennallisesti jo nyt on odotettavissa kolme paikkaa ja neljäkin on täysin realistinen ja hyvän kampanjan saavutettavissa. Voitto on käsin kosketeltavissa.

Oman kannatukseni kasvu on nyt kantanut hyvällä äänimäärällä Espoon kaupunginvaltuustoon ollessani heti Timo Soinin jälkeen toinen valittu perussuomalainen. Edellisten eduskuntavaalien seurauksena olen tällä hetkellä varakansanedustaja. Saatu kokemus ja kasvaneet voimavarat siivittänevät nyt pitkälle.

Vaalimatemaattisesti jonkinlaista osviittaa antaa Sampo Terhon Uudellamaalla saama 2129 äänen kannatus eurovaaleissa, mutta tässäkin pitää muistaa eurovaalien tavallista alhaisempi äänestysaktiivisuus. Toisaalta äänestettävissä olevia ehdokkaita oli vaalien valtakunnallisesta luonteesta johtuen enemmän.

Käytännön asiat

Lähtökohta on hyvä, mutta valituksi tulo vaatii vielä paljon työtä. Enemmän kuin mitä yksi ihminen voi tehdä. Vakiintuneeseen porukkaan tarvitsemme mukaan tekijöitä monenlaiseen tehtävään. Meille on kehittynyt hyvä henki ja kaikenlainen erityisosaaminen, joka voisi olla hyödyksi, on tervetullutta. Emme ehkä osaa kuvitellakaan kaikkea, mutta asiantuntijat itse tietänevät kuinka voisivat auttaa. Näissä vaaleissa myös varainkeruuseen ja sen oikeaan tapaan on kiinnitettävä erityishuomiota. Sen suhteen apu on erittäin tervetullutta jo nyt.

Kokemuksesta tiedämme, että vaalitapahtumiin tarvitaan väkeä kuten mainosten jakamiseenkin. Varsinaisen kampanjan aktiivivaiheen aikana on hyvä jakaa tehtäviä jaksamisen vuoksi. Pienetkin asiat auttavat, kuten ehdokkuudestani kertoen tutuille ja tuntemattomille, toreilla, verkkokeskusteluissa ja arkielämässä. Henkistä tukea ei koskaan ole liikaa ja voit esimerkiksi helposti liittyä kannattajaksi Facebook-sivulleni, jossa kampanjan edistymisestä tiedotetaan.

Lausunto Espoon monikulttuurisuusohjelmaan

Espoossa valmistellaan osana strategista työtä myös monikulttuurisuusohjelmaa, joka korvaa vanhan kotouttamisohjelman. Tällä hetkellä valmistelutyö on vaiheessa, jossa lautakunnilta pyydetään lausuntoa luonnokseen.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausuntoluonnokseen minulla on joukko korjausehdotuksia, joita käsitellään ylihuomenna kevätkauden viimeisessä lautakuntakokouksessa. Seuraavia tai vastaavia muutoksia pidän edellytyksenä sille, että muun muassa minun nimissäni lausunto annetaan:

Lause:

“Lautakunta pitää tärkeänä, että kaupungin henkilöstössä monikulttuuristen työyhteisöjen määrä lisääntyy ja että maahanmuuttajataustaisten henkilöstön osuus kaupungin eri tehtävissä saadaan lähemmäs muunkielisen väestön osuutta espoolaisista ( 8%).”

Muutettaisiin muotoon:

“Lautakunta pitää tärkeänä, että kaupungin henkilöstössä asiantuntevien ja osaavien työyhteisöjen määrä lisääntyy ja että kaupungin työhönotossa arvostetaan osaamista ja henkilökohtaista soveltuvuutta, eikä anneta syntyperän vaikuttaa myönteisesti tai kielteisesti yksilön työhönottoon.”

Lause:

“Sähköisessä tiedotusta ja asiakaspalvelua kaupunkisuunnittelussa kehitetään vastamaan paremmin muunkielisten kaupunkilaisten tarpeita selkokielistä ja muunkielistä tarjontaa lisäämällä mm. Avoin Espoo
internet sivustoa ja asiakaspalvelua kehittämällä.”

Muutettaisiin muotoon:

“Sähköistä tiedotusta ja asiakaspalvelua kaupunkisuunnittelussa kehitetään vastaamaan paremmin  kaupunkilaisten tarpeita lisäämällä selkokielistä tarjontaa sekä mm. Avoin Espoo -internet-sivustoa ja
asiakaspalvelua kehittämällä.”

Lause:

“Kaupunkisuunnittelun ja kehittämisprojektien avulla asuinalueiden, oppilaitosten ja elinkeinojen toimintaympäristöä kehitetään nykyistä monikulttuurisemmaksi.”

1) hylätään kokonaisuudessaan tai
2) muutettaisiin muotoon:

“Kaupunkisuunnittelun ja kehittämisprojektien avulla asuinalueiden, oppilaitosten ja elinkeinojen toimintaympäristöä kehitetään nykyistä toimivammaksi.”

Lause:

“Asumisympäristöjä ja julkisten tiloja tullaan kehittämään kaupunkikuvallisesti ja laadullisesti siten, että monikulttuurisuus näkyy kaupunkikuvassa ja vastaa paremmin Espoon monikulttuurisen väestön ja tänne opiskelemaan tulevien oppilaiden tarpeita.”

1) hylätään kokonaisuudessaan tai
2) muutettaisiin muotoon:

“Asumisympäristöjä ja julkisia tiloja kehitetään kaupunkikuvallisesti ja laadullisesti siten, että perinteet näkyvät kaupunkikuvassa ja ne vastaavat paremmin Espoon väestön ja tänne opiskelemaan tai vierailemaan
tulevien tarpeita.”

Lause:

“Monikulttuurinen väestö ja kansainvälinen opiskelijavaihto Espoossa on arvokas voimavara, jonka pohjalle rakennetaan virikkeellinen, viihtyisä ja monikulttuurinen kaupunkiympäristö sekä menestyvä elinkeinoelämä.”

1) hylätään kokonaisuudessaan tai
2) muutettaisiin muotoon:

“Innovatiiviset ja sitoutuneet opiskelijat ovat Espoon arvokas voimavara, jonka pohjalle rakennetaan virikkeellinen, viihtyisä ja kulttuurinen kaupunkiympäristö sekä menestyvä elinkeinoelämä.”

Lause:

“Esimies ja asiantuntijatehtävissä käytetään hyödyksi entistä monipuolisempaa ja kansainvälisesti pätevää suunnitteluhenkilöstöä ja palvelujen tarjoajia.”

korjataan muotoon:

“Esimies- ja asiantuntijatehtävissä käytetään hyödyksi entistä monipuolisempaa ja kansainvälisesti pätevää suunnitteluhenkilöstöä ja palvelujen tarjoajia.”

Toinen lauseista:

“Taloudellinen taantuma vaikuttanee jossain määrin mahdollisuuksiin toteuttaa nyt laadittua monikulttuurisuusohjelmaa. Taloudellinen taantuma vaikuttanee jossain määrin mahdollisuuksiin toteuttaa nyt laadittua monikulttuurisuusohjelmaa.”

1) poistetaan kahdentuneena

2) jäljellejäänyt lause muutettaisiin muotoon:

“Taloudellinen taantuma edellyttää nyt laaditun monikulttuurisuusohjelman perusteellista tarkistamista.”

* * *

Olen tyytyväinen eurovaalien tulokseen ja yhdyn Jussin analyyttiseen näkemykseen asiasta. Tänään valtuuston kokouksessa kahta läpimenijäämme Timo Soinia ja Carl Haglundia onniteltiin laajalti ja vilpittömästi yli puoluerajojen. Vihreiden ja RKP:n vaalienaikaisesta vastakkainasettelusta Perussuomalaisia kohtaan ei tuntunut olevan jälkeäkään.

Eräällä tavalla eilen sulkeutui eräs ympyrä. Tapasin Callen ensimmäisen kerran Olarius Pubissa järjestetyssä eduskuntavaalipaneelissa, johon minut oli kutsunut Markku Hannula, joka toimi tällä kertaa varapuheenjohtajana Laajalahden vaalilautakunnassa, jossa olin myös mukana.

Seinäjoki – Jyväskylä – Helsinki

Seinäjoen puoluekokous on takana ja kaikesta viikonlopun aikana tapahtuneesta on paljon sanottavaa. Seinäjoen osalta viittaan silminnäkijäraporttiin ja omalta osaltani lisään hallitusvaalituloksen ja puolueen lähiajan tavoiteohjelmaan tekemäni esityksen.

Puoluehallituksen kuuteen avoimeen paikkaan esitettiin 25 perussuomalaista ja 21:n kannatus riitti vaaliin osallistumiseen. Viimeinen valituksi tullut sai 62 ääntä oman saaliini jäädessä 50:een. Juho Eerola sai 52 ja Maria Lohela tuli valituksi 76 äänellä.

 

Seuraavana päivänä käsiteltiin sääntö- ja ohjelma-asioita ja tein seuraavan esityksen lähiajan tavoiteohjelmaan:

 

 

Käsittelylistan § 19: Ohjelma-asiat

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät perussuomalaiset!

 

Viimeaikaisten sinänsä valitettavien tapahtumien seurauksena ovat eräät painostusryhmät käyttäneet tilannetta härskisti hyväkseen omien poliittisten tarkoitusperiensä ajamiseen. Tämä on innostanut Jouni Laihon päälliköimän Arpajais- ja asehallintoyksikön (AAHY) rikkomaan lakia, antamalla lain suomia kansalaisen oikeuksia rajoittavia ohjeita ja määräyksiä aselupaviranomaisille.

 

Tilanne muistuttaa kovin tsaarinaikaisia sortokausia. Tällöin maamme virkamiehet joutuivat tekemään henkilökohtaisesti päätöksen lain noudattamisen tai lainvastaisen hallintomääräykseen alistumisesta. Lakia kunnioittavia viranomaisia erotettiin ja karkotettiin Siperiaan kunnes tasavallan aika koitti ja laillisuus voitti.

 

Esitän, että Perussuomalaisten lähiajan tavoiteohjelmassa kiinnitetään huomiota laillisuusvalvontaan ja erityisesti siihen, että Suomessa yksityinen aseenomistus olisi jatkossakin mahdollista ilman kohtuuttomia vaatimuksia, ja ettei Suomi alistu EU:n ja YK:n aserajoituksiin ja täyskiellon vaatimuksiin.

 

Asia on tärkeä jo siksikin, että jokainen diktatuuri ja totalitaristinen järjestelmä ovat rakentuneet kansalaisten aseistariisumiselle.

 

Kiitos!

 

Teemu Lahtinen, Espoo

 

 

 

Lisäksi pari huomionarvoista seikkaa kokouksen alkupäästä:

 

– Kun Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Raimo Ristilä (kok.) piti tervetuliaispuhettaan, astui Jussi Halla-aho täpötäyteen Seinäjoki-saliin ja oli huvittavaa seurata, kun joka ainoa kamera ja valtaosa ihmisten päistä kääntyi seuraamaan häntä Ristilän jäädessä puhumaan ikään kuin “tyhjälle salille”.

 

– Timo Soinin mittavassa avajaispuheessa oli paljon asiaa ja värikkäitä kielikuvia. Näistä on varmasti kerrottu mediassa jo ennestään, mutta huomioin maahanmuuttoteeman käsittelyä, josta voi lukea mm Aamulehdestä. Soini teki puheessaan myös selväksi, että puoluetta puolustetaan 360 astetta eikä mitään laitaa jätetä hyökkäysten armoille. Tämä on merkki vahvasta ja mediassa levitetyistä huhuista huolimatta yhtenäisestä puolueesta.

 

* * *                                     * * *                                     * * *

 

Myös muualla kun Seinäjoella sattui ja tapahtui. Jyväskylässä Vihreiden väistyvä puheenjohtaja Tarja Cronberg julisti Vihreät Perussuomalaisten vastavoimaksi ja hieman myöhemmin Stefan Wallin ehätti mukaan kilpailuun. Seinäjoella julistettiin moneen eriotteeseen Perussuomalaisten olevan vastavoima ääliöille, mutta nämä kommentit pitää asettaa oikeaan mittasuhteeseen. Toisin kuin RKP ja Vihreät, Perussuomalaiset on jatkossakin yhteistyökykyinen ja -haluinen puolue.

 

“Se huutaa eniten, joka pelkää eniten” pitää paikkaansa ja huutokuoroon on jo liittynyt Keskustakin varapuheenjohtaja Rantakankaansa suulla. Keskustakin on menettämässä yhtä parlamenttipaikkaa.

 

RKP:n suomalaisvihamielistä asennetta ei tarvitse analysoida sen enempää. Koko puolueen olemassaolo ja politiikan perusta on suomalaisten vihaamisessa ja puolue jakaa edelleen perustajansa Axel Olof “suomalaiset ovat mongoleja” Freudenthalin nimissä ansiomerkkiään.

 

Vihreiden voimakas antipatia sen sijaan kaipaa vähän tonkimista. Perussuomalaiset ei ole mitenkään leimallisesti ympäristöllisesti vastakkainen puolue ja monissa sosiaalisissa kysymyksissäkin linja on samansuuntainen. Kuntapolitiikassa persut ja vihreät monesti löytyvät samalta puolelta. Puolueet eivät myöskään kilpaile samoista äänestäjistä, joten kovin pinnallinen syy ei juopaa aiheuta.

 

Lauantai-iltana pohdimme asiaa Sampo Terhon kanssa. Ilmaan nostettiin ajatus, että perustava ero puolueissa on näkemys siitä, missä päätöksenteko tulisi tapahtua. Läheisyysperiaate elää molemmissa vahvana, mutta voimakkaasti kärjistäen Vihreät edustavat “maailmanhallitusta” kun Perussuomalaiset ovat yhteistyötä tekevien kansallisvaltioiden asialla.

 

Tämä päätöksenteko-asia ja muuttoliike ovat molemmat asioita, jotka tuovat politiikan takaisin politiikkaan. Kyseessä lienee yhtä merkittävä poliittinen jakolinja, kuin 1900-luvun alun suhtautuminen sosialismiin.

Valmistellaanko Vihreissä joukkotuhontaa?

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Vihreät Naiset ry on tehnyt tutkintapyynnön Jussi Halla-ahon parin vuoden takaisesta kirjoituksesta Monikulttuurisuus ja nainen. Kunnallisvaalien jälkeen käynnistynyt Suomen politiikassa ennen näkemätön hyökkäys, jossa hallituspuolue Vihreät eri bulvaaneineen hyökkää oppositiopuolue Perussuomalaisten kimppuun useilla eri tahoilla on ohittanut kaikki muut poliittiset aiheet, jotka eivät liity globaaliin taloustilanteeseen.

Hallituspuolue Vihreät on katsonut aiheelliseksi kuormittaa poliisi- ja oikeuslaitosta omien poliittisten tarkoitusperiensä ajamiseen. Se on omaksunut amerikkalaisperäisen SLAPP-hyökkäyksen omaan toimenpidevalikoimaansa ja pyrkii häiritsemään Perussuomalaisten keskeisiä toimijoita lautakuntapaikkaneuvottelujen aikaan. Merkille pantavaa on, että Vihreiden Naisten pääsihteeri ja toinen tutkintapyynnön allekirjoittaja on Sirpa Hertell, joka on myös Espoon Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja ja siten osallinen samoissa neuvotteluissa kuin järjestön häiritsemän Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Hertell, jonka tunnen teknisen lautakunnan puheenjohtajuudesta fiksuna ja osaavana henkilönä tekee siis silkkaa politiikkaa.

Ikävää on, että politiikkansa toteuttamiseksi hallituspuolue valjastaa toimeen poliisilaitoksen.

Vaikka pidän tapausta lähinnä farssina ja suhtaudun erittäin varauksellisesti politiikantekoon oikeuslaitoksessa, olen sitä mieltä, että Vihreille on näytettävä tien olevan kaksisuuntainen. Hallituspuolue Vihreiden naisjärjestön esimerkin rohkaisemana olen lähettänyt seuraavan tutkintapyynnön poliisille:

TUTKINTAPYYNTÖ

Pyydän poliisia tutkimaan ovatko helsinkiläinen Jehki Härkönen sekä Helsingissä ilmestyvä Vihreä Lanka-lehti syyllistyneet rikokseen julkaistessaan 14.11.2008 kirjoituksen, joka on otsikoitu ”Rasistisen vaalivoiton myytti” (liite).

Kirjoituksessa Härkönen mainitsee ensin Suomen poliittisesta tilanteesta, Timo Soinista ja perussuomalaisista oman käsityksensä, jonka jälkeen toteaa: ”Iso osa väestöstä on paskiaisia”.

Edelleen myöhemmin kirjoituksessaan Härkönen tuo ilmi aikeensa: ”jos haluamme tuhota perussuomalaiset”, jonka ilmaisee monikkomuotoa käyttäen.

Kirjoittaessaan pienellä sanan ”perussuomalaiset” Härkönen ei selvästi puhu rekisteröidystä puolueesta kannattajineen, vaan voi mahdollisesti tarkoittaa Suomen kantaväestöön kuuluvia yksilöitä. Hän on jo aiemmin leimannut kyseisen kansanryhmän ”paskiaisiksi” ja sitten puhuu tuhoamisesta.

Rikoslain 11 luvun 1 ja 2 pykälä määräävät joukkotuhonnan ja sen valmistelun kielletyiksi rangaistuksen uhalla. Rikoslain 11 luvun 10 pykälä määrää rangaistuksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Tarkoitti Härkönen sitten etnistä kokonaisuutta ”perussuomalaiset” tai poliittista ryhmää ”Perussuomalaiset rp:n jäsenet ja kannattajat” on syytä epäillä Härkösen ja siten Vihreän Langan syyllistyneen yhteen tai useampaan rikokseen.

Pyydän poliisia tutkimaan ovatko Härkönen ja Vihreä Lanka syyllistyneet edellä mainittuihin rikoksiin sekä kuinka pitkällä heidän valmistelunsa joukkotuhontaan ovat. Edelleen pyydän, jos tarvetta ilmenee, poliisia keskeyttämään joukkotuhonnan valmistelun ja estämään sen toimeenpanon.

Molemmat rikokset ovat yleisen syytteen alaisia rikoksia.

Ystävällisin terveisin,

Teemu Lahtinen
Espoo
 

Tutkintapyynnön laadittuani havahduin toteamaan, ettei se olekaan niin kaukaa haettu kuin mitä Vihreiden naisten tutkintapyyntö on. Lienee yleisessä tiedossa, että Vihreän liikkeen ytimessä on niin sanottu syväekologinen blokki (2), joka on avoimesti kannattanut ihmisten määrän vähentämistä ja jonka omaksumat kasvatusmetodit ovat valitettavasti johtaneet tragediaan, jota en katso aiheelliseksi käsitellä tässä yhteydessä yhtään enempää. Kun tämä tieto yhdistetään tutkittavan kirjoituksen kirjoittajan taustaan, joka koostuu aggressiivisesta suorasta toiminnasta ja ranskalaisen merimiestappelun harrastamisesta, on erittäin aiheellista epäillä suomalaiseen politiikkaan ujutettavan toimintatapoja, joita siinä ei ole ollut sitten sotia edeltäneen ajan.