Hesarin mukaan Vasemmistoliitto haluaa pilkkoa valtionvarainministeriön budjettiasioita ja ”talouden rakenteellisia kysymyksiä” käsitteleviin ministeriöihin. Taustalla on puheenjohtaja Matti Korhosen näkemys siitä, että 1990-luvun laman aikainen vaihtoehdoton politiikka on jättänyt ministeriöön virkamiehille liikaa valtaa. Uudistusesitystä perustellaan siis demokratialla. Samalla Vasemmistoliitto vahvistaisi työministeriötä siirtämällä tälle kaikki pakolaisasiat.

Korhonen voi hyvinkin olla oikeassa valtiovarainministeriön nykytilan suhteen, mutta ratkaisu jää jotenkin puolitiehen. Minä ihmettelen että minkä tai kenen ”talouden rakenteellisia kysymyksiä” tarvitaan oma ministeriö asiaa hoitamaan. Puhuuko Korhonen ylipäätään Suomesta vai vainko valtion oman organisaation taloudellisista rakenteista? Jos jälkimmäistä, niin kyse on niin olennaisesti budjettiasioihin liittyvistä asioista, ettei se tarvitse omaa ministeriötä ministereineen, valtiosihteereineen, kansliapäälliköineen ja muine johtavine virkamiehineen. Valtiovarainministeriön sisäinen uudelleenjärjestely on tällöin ratkaisu, jos nykymalli ei kerta toimi.

Jos tarkoituksena taas on käsitellä ylipätään suomalaisen yhteiskunnan talouden rakenteita, niin uudistus on täysin riittämätön. Meillä on elinkeinoasiat tällä hetkellä hajautettuna kolmeen, jopa neljään eri ministeriöön! Palkkatyöläisen elinkeinoasiat ovat työministeriön sarkaa, teollisuus ja kauppa taas kauppa- ja teollisuusministeriön heiniä ja maatalousyrittäjät maa- ja metsätalousministeriön tontilla. Lisäksi voidaan vielä todeta sekin, että melkoinen osa kansalaisista saa toimeentulonsa sosiaali- ja terveysministeriöltä.

Ei ihme, jos Suomen elinkeinopolitiikka on tuuliajolla.

Mielestäni Suomella tulisi olla yksi ministeriö, joka kokonaisvaltaisesti huolehtisi kansalaisten edellytyksistä elinkeinon hankkimiseen. Kynnykset tukielättien, työntekijöiden ja yrittäjien välillä pitäisi olla paljon nykyistä matalammat. Työtä on voitava ottaa vastaan, ilman että se välittömästi vaikuttaa tukiin ja siten laskee käytettävissä olevaa tuloa. Yrittäjäksi aikovia on rohkaistava ja pelkoja hälvennettävä lisäämällä järjestelmien joustavuutta ja mahdollistamalla siten pehmeän siirtymisen pikkuhiljaa yrittäjäksi sitä mukaa kun toiminta kehittyy.

* * *

Tänään uutisoitiin myös maahanmuuttajien yrittäjyydestä. Ulkomaalaisten yrittäjäaktiivisuus on 16 %, kun kantaväestössä se on 10 %. Seikka ei tule yllätyksenä, sillä monesti yrittäjähenkiset ovat niitä, jotka aktiivisesti etsivät uusia markkinoita ja mahdollisuuksia bisnekselle. Euroopassa ylipäätään yrittäjäaktiivisuus on 10 prosentin tienoilla ja Yhdysvalloissa tuota 16 % luokkaa [1].

Suurin osa maahanmuuttajien yrityksistä on ravitsemusalalla, mutta 11 % yrityksistä palvelee jo liike-elämää. Nämä yritykset ovat monasti niin sanottuja tietointensiivisiä, eli ne eivät tuota konkreettisia tuotteita tai palveluita. Hesari uutisoi kansallisuuksien yrittäjäintoisuudesta mainitsemalla nimeltä turkkilaiset, aasialaiset ja venäläiset, joista viimeksimainitulla ei ole odotettua aktiivisuutta yrittäjinä. Afrikkalaisista vaietaan hienotunteisesti.

Huvittavaa on se, että työryhmä esittää erityistoimenpiteitä maahanmuuttajien yrittämisen aktivointiin, vaikka aktiivisuus on jo nyt kantaväestöä korkeampaa. Voi olla että kantaväestö ei kuulunut lainkaan työryhmän tehtävään, mutta toki suomalaisetkin pitää huomioida yrittäjäaktiivisuutta lisättäessä. Ehdottoman selvää pitäisi olla se, että ulkomaalaisille ei anneta sellaisia erityispalveluita, joita suomalaisilla ei ole käytettävissään.

* * *

Loppukevennykseksi vielä kysymys: mitä ihmettä pakolaisasiat työministeriölle kuuluisivat? Eivät pakolaiset ole tulleet töihin vaan pakoon uhkaa. Jos sisäasiainministeriö ei tunnu oikealta, niin jäljelle ei jää paljoa vaihtoehtoja. Ulkoministeriökö? Vaiko sittenkin oikeusministeriö…