Tag Archives: työ

Suomalaisten työn hinta on korkea

Posted on by

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila kohautti viikonloppuna soimaamalla suomalaista palkkatasoa 10 – 15 % liian korkeaksi. Mattila on väärässä, mutta myös oikeassa. Kohu perustuu näkökulmaharhaan, sillä kun puhumme ”palkasta”, puhuu jokainen vähän eri asiasta.

Tavalliselle palkansaajalle ”palkka” tarkoittaa lähinnä nettopalkkaa, sitä joka kilahtaa tilille. Harva voi sanoa sen olevan liian suuri. Työnantajan puhuessa ”palkasta”, hän näkee siinä (työsopimuksessa sovitun) bruttopalkan lisäksi kaikki sivukulut, jotka monella alalla ovat kymmeniä prosentteja. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voidaan pitää, että bruttopalkan päälle työnantaja maksaa n. 25 % muita kuluja. Neljäs ”palkka” on sitten se, jonka verottaja ja verotietoihin tutustuva näkevät.

Monet sivukuluista ovat perusteltuja, mutta toki niidenkin osalta on syytä suhtautua kriittisesti hintaan. Erilaiset pakolliset vakuutukset voisivat olla edullisempiakin, mutta valtion välistävetämät verot ja veroluonteiset maksut ovat pitkälti paperinpyörittäjien elättämiseen menevää rahaa.

Työn hinta on se, mikä asemaamme kansainvälisessä kilpailussa horjuttaa ja se on liian korkea, aivan kuten Mattila yritti sanoa. Suomalainen palkansaaja on kuitenkin nettopalkallaan läntisen Euroopan alakastissa ja aivan oikeutetusti närkästyy kapitalistin palkanalennuspuheista. Kumpikin on pöyristynyt kokemuksiensa vähättelystä ja vaatimuksista tulla vastaan. Varjoissa veroelätit, kakunsyöjät ja muut loiset hierovat käsiään ja antavat kakuntekijöiden hukata voimiaan keskinäiseen närään.

Kaiken tarpeellisen ja hyödyllisen hyvän lisäksi veroilla toimivan koneiston rattaisiin on kerääntynyt plakkia, joka paitsi haittaa koneen toimintaa myös vie voimaa.

Ensikommenttini Perussuomalaisten vaaliohjelmaan

Posted on by

Perussuomalaisten vaaliohjelma julkaistiin viime perjantaina ja se on kerännyt paljon huomiota viikonlopun aikana. Nohevimmat pirut ovat kaivaneet sieltä esiin muutamia lauseita, jotka ainakin irtiotettuina ovat tollonoloisia, mutta 67 sivuun tietenkin mahtuu paljon tekstiä. Ilmeisesti noita muutamia kohtia lukuunottamatta siihen ollaan tyytyväisiä? En ole lukenut ohjelmaa, enkä tiedä luenkokaan perusteellisesti.

Pitkin talvea olen esittänyt kritiikkiä valmistelutyötä kohtaan, koska mielestäni poliittisten ohjelmien tulisi rakentua alhaalta ylöspäin ja hyväksyä lopulta puolueen korkeimmassa päättävässä elimessä puoluekokouksessa. Nyt ohjelma valmisteltiin salassa ja armollisesti annettiin samaan aikaan kansan ja ehdokkaiden luettavaksi.

Jollain tavalla minun tulee kuitenkin perehtyä asiaan ja aloitankin sen näin iteratiivisesti. Käyn ensinkin läpi Perussuomalaisten sivulla olevat esittelymateriaalit niitä kommentoiden. Aloitan yhteenvedosta.

Verotus

”Pääomavero 30 %:iin ja lievä progressio.”

Suhtaudun verotukseen kriittisesti ja mielestäni yleistä veroastetta on laskettava. Pääomatuloissa pitäisi kaventaa eroja ansiotuloihin ainakin keskimääräisten vuosiansioden tasoilla. Jos pääomatuloveron maksimi on tuo 30% ja progressio nousee siihen antaen pienemmät pääomatulot verovapaiksi ja vähän suuremmat ansiotuloveroprosenttien tasolle, niin kohta on kannatettava.

Lyhyenä harjoitelmana valtiovarainministeriön tietojen [2] perusteella laskettuna tuo 30%:n taso saavutettaisiin hieman yli 27600 euron vuotuisella pääomatulolla, jos pääomatuloistakin perittäisiin kunnallisvero ja muut ennakonpidätysmaksut. Nykyisellä vain valtiolle perittävänä verona taso on mahdoton laskea, koska ylin progressiotaso on 30 % ja kannettava vero lähestyy sitä rajattomasti.

”Suursäätiöt pääomaveron piiriin”

Periaatteena hyväksyttävissä, mutta käsitteenä suursäätiö on sen verran epämääräinen, että tähän sitoutumiseksi pitää perehtyä ohjelman sisältöön.

”Varallisuusvero palautettava”

Tätä on helppo vastustaa, sillä vanha varallisuusvero oli ajastaan jäänyt reliikki. Sen poisto oli poliittinen virhe eliitiltä ja palautusvaatimukset peilautuvat sitä vasten. Vaikka varallisuusveron palautusta vastustan, niin varallisuutta voi silti verottaa; se ei ole kategorisesti verotuksen ulkopuolella. Mielestäni hyvässä varallisuuden verottamisessa on kyse laiskan varallisuuden piiskaamisesta tuottavaksi.

”Arvonlisävero säilytettävä nykyisellä tasollaan”

Mielestäni arvonlisäveroa tulisi kauttaaltaan laskea roimasti, mutta koska poliittinen diskurssi pyörii sen korottamisen ja korottamattajättämisen ympärillä, on tähän helppo tyytyä.

”Tässä tilanteessa ei ole mahdollista alentaa palkkaveroja”

Inhorealistinen toteamus jonka taustalla elää toive palkkaverojen alentamisesta. Hyväksytään arvosanalla approbatur.

”Harmaan talouden kitkennällä lisää verotuloja”

Tämä on juuri niinkuin pitääkin. Mielelläni lisään myös ”mustan talouden kitkennällä lisää verotuloja”.

”Vaalikauden aikana pienet korotukset alkoholi- ja tupakkaveroon”

Vastustan verotuksen kiristymistä, mutta yksittäisten veroluokkien korotukset voivat olla hyväksyttävissä osana laajempaa verotuksen keventymistä.

”Maa- ja metsätalousmaalle ei kiinteistöveroa”

Juuri näin. Periaatteessa voisin hyväksyä tämänkin asemakaava-alueella tai sellaisen välittömässä läheisyydessä.

”Energiaverojen korotukset peruttava. (Rahoitetaan palauttamalla työnantajien Kela-maksu.)”

Ensimmäiseen kyllä, rahoitukseen approbatur. Työn hinta on Suomessa liian korkea ja turvataksemme suomalaisen työn ja yrittäjyyden pitäisi työn hintaa saada alennettua. Alennuksen tulisi kohdistua siihen osaan, joka jää palkanmaksajan maksaman summan ja palkansaajan vastaanottaman summan väliin.

Leikkaukset

”Yritystuet -200 miljoonaa euroa
Kehitysapu -200 miljoonaa euroa
EU-jäsenmaksut -200 miljoonaa euroa, josta Iso-Britannian jäsenmaksuhelpotus
-74 miljoonaa euroa”

Kyl kyl. Kehitysavun lakkauttaisin kokonaan pikaisella aikataululla ja yritysttuetkin lopulta. Näillä vaatimuksilla päästänä hyvään alkuun ja oiekaan suuntaan.

”Maahanmuuton kustannukset (mm. perusteettomat turvapaikkahakemukset, ylipitkät käsittelyajat ym.)”

Iso kyllä!

”Hallinnon ja byrokratian leikkaaminen esimerkiksi maa- ja metsätalous ja ympäristöministeriön yhdistäminen luonnonvarainministeriöksi”

Hallinnon ja byrokratian leikkaamiseen iso kyllä, mutta tuollaista ministeriöiden yhdistämistä olen jo ehtinyt vastustamaan.

”Pakkoruotsin kustannukset”

Iso kyllä!

”Kriisinhallintajoukkojen menot”

Mielestäni Suomen tulee olla mukana myös sotilaallisessa kriisinhallinnassa, joten tähän seikkaan kannaottaminen vaatii taas varsinaiseen ohjelmaan perehtymistä. Tarkennusvaraa näissäkin kuluissa varmaan on.

”Lähialuetukien vähentäminen”

Lähialuetuet ovat eräänlaista kehitysapua, mutta ne eivät kohdistu samalla tavalla kohdealueen talouteen, vaan lähinnä ympäristöön ja suomalaiskansalliseen kulttuuriin. Suhtaudun varauksilla tämän otsikon leikkauksiin, mutta pitää perehtyä ohjelmaan.

”Puolue- ja lehdistötuet sekä eduskuntaryhmien kansliamäärärahat”

Painava kyllä.

Rakenteelliset uudistukset

”Kuntien määräksi 200-230 ilman pakkoliitoksia”

Kuntasektorin ongelma ei ole kvantitatiivinen vaan kvalitatiivinen. Pidän kuntien lukumäärään pureutuvaa keskustelua  irrelevanttina ongelmien ratkaisemiseksi ja vahingollisena muuten. Pakkoliitosten suhteen olen samaa mieltä.

”Kuntayhtymien palauttaminen demokraattiseen kontrolliin”

Mjuu, pitäähän niiden olla. Vahvempaan kannanmuodostukseen pitää taas perehtyä ohjelmaan.

”Omaishoito Kelalle”

Ottiatuotajaa, pitää perehtyä asiaan.

”Terveydenhuollon rakenteelliset uudistukset. (Kustannuserot eri sairaanhoitopiirien välillä ovat huomattavat. Hoidollisesti, laadullisesti ja taloudellisesti parhaimmat käytännöt vallitseviksi.)”

Tämä vaikuttaa ihan hyvältä ja kannatettavalta, mutta pitää tässäkin perehtyä ohjelmaan.

Joskus on vaikea uskoa itseään; kirje nokialaisille

Posted on by

Muutamia päiviä Nokian mullistusta sulatelleena on vaikea uskoa itseään, vaikka juuri nyt niin pitäisi tehdä. Kirjoitin lähes kaksi vuotta sitten elinkeinorakenteen uudistumisesta, jossa Nokian grand-old-manin kommenttia kommentoiden vaadin kaikkia tajuamaan, että Suomi ei ole sellainen pieni maa, johon kerrallaan mahtuisi vain yksi ajatus.

Järki edelleen muistuttaa sanoistani ja käskee näkemään mullistuksen mahdollisuutena, mutta tunne ei jaksa uskoa. Välillä mieleen tulee ajatus Nokian osakkeiden ostamisesta ”nyt-kun-halvalla-saa” ja välillä taas kauhukuva lohduttomasta stagnaatiosta.

Eilen sunnuntaina alkoi kuitenkin ilmantumaan signaaleita, jotka antavat toivoa. Ne eivät ole vielä vahvoja ja voivat murskautua heiveröisyyteensä ja ulkoiseen paineeseen. Mutta niitä on onneksi useampi eikä kaikki ole yhden hiuskarvan varassa.

Tahdon uskoa elinkeinorakenteemme monipuolistumiseen vaikka juuri nyt se on vaikeaa. Jos alan nähdä uutisissa pienistä insinöörifirmoista, jotka ovat Nokiasta itse lähteneiden perustamia, uskoni vahvistuu. Jos taas saan lukea vain viimeiseen asti palkkalistoilla sinnitelleistä inssiarmeijan layouteista, huoleni kasvaa. Pliis, antakaa minulle toivoa, uskaltakaa hypätä älkääkä palako loppuun.

Elinkeinorakenteen uudistumisesta

Posted on by

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan puheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan kukaan ei Suomessa tunnu tietävän, minkä kortin varaan maan tulevaisuus pitäisi rakentaa ja että tältä osin nykyinen tilanne poikkeaa aiemmista kriisiajoista.

Hän luettelee joitakin esimerkkejä aiemmista Suurista Ratkaisuista: ”1950-luvulta aina 1960-luvun alkuun tehtiin massiivisia teollisuusinvestointeja. 1970-luvun alussa korostui koulutuksen merkitys. 1990-luvulla ryhdyttiin panostamaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä innovaatioihin. Näille kaikille hankkeille oli ominaista laaja konsensus. Edessä oleva tilanne on haasteellisempi.”

Tilannehan on siis lupaava. Minun on vaikea uskoa, että Ollilan kaltainen vanha talouselämän kehäkettu ei näkisi asiaa uutisoitua valoisampana. Tällaisessa tilanteessa, jossa vaihtoehtoja on monia ja jossa kukaan ei ole käskemässä kaikkia tekemään vain yhtä asiaa, on todellinen mahdollisuus monipuolistaa maamme elinkeinorakennetta ja siten hakea vahvuutta kohdata tulevia tilanteita.

Olisi jo aika tajuta, ettei Suomi ole sellainen pieni maa, johon kerrallaan mahtuisi vain yksi ajatus.

Kartelli rajoittaa kilpailua

Posted on by

Jouni J. Särkijärvi kirjoitti kilpailun hyvistä puolista tuoden esiin Kilpailuviraston vuosipäivän. Moni pitää talouselämässä olevia kartelleja, monopoleja ja kilpailunrajoitteita kuluttajille haitallisina, sillä tällaisilla toimijoilla on taipumuksena ylläpitää korkeaa hintatasoa ja matalahkoa laatua tuotteissaan ja palveluissaan. Tämän vuoksi Kilpailuvirasto on perustettu turvaamaan vapaata kilpailua.

Harmi vain, ettei Kilpailuviraston toimiala koske muuta yhteiskunnallista toimintaa kuin varsinaista elinkeinoelämää.

Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota siihen, että itse asiassa politiikassa vallitsee kartelli. Meillä on voimakkaasti poliittista kilpailua rajoittava puoluejärjestelmä, joka on eräänlainen suljettu liiga. Divaritasolle pääsee karsimaan, jos toimittaa hallitukselle 5000 kannattajan henkilö- ja yhteystiedot ja divarista tippuu maakuntasarjaan, jos ei pääse kahdessa kaudessa nousemaan liigaan. Liigapuolueita tuetaan rahallisesti veronmaksajien pussista, mutta divarikärkkyjä saa pärjätä omillaan.

Sitten ihmetellään, kun kansalaisia ei politiikka kiinnosta. Meillä ei todellisuudessa ole sellaista poliittista kilpailua, joka pitäisi puolueet timminä ja politiikan ”kuluttajia” kiinnostavina. Tämän on todennut myös professori Kyösti Pekonen:

”Tällainen tilanne on myös kartellikelpoisten puolueiden kannalta edullinen, sillä kartellin avulla ne näyttävät parhaiten turvaavan oman olemassaolonsa ja osuutensa vallasta. Kartelli näyttää niiden kannalta varsin turvalliselta ratkaisulta, sillä kartelli merkitsee myös kilpailun ja kamppailun kesyttämistä. Vaalikilpailua on pakko käydä, mutta sitä käydään hillitysti ja kontrolloidusti.”

Joku ketterä toimittajahan voisi tehdä jutun, jossa panee leikkimielellä Kilpailuviraston tutkimaan politiikkaa soveltaen elinkeinotoiminnan kilpailulainsäädäntöä. MOT? Hullu Juttu? 

Hetkonen, molemmathan ovat kartelliohjauksessa olevan mediatalon ohjelmistoa… ehkä sittenkin joku muu.

Maahanmuuttajien hyysäys on karhunpalvelus kaikille

Posted on by

Viime aikoina on eri medioissa käsitelty monikulttuurisuuden ongelmia kiitettävällä tavalla. Joskus pari vuotta sitten en pystynyt kuvittelemaankaan, että asiasta käytäisiin julkista keskustelua. Jussi Halla-aho oli Radio Rockissa (mp3), Iivi Anna Masso kirjoitti Suomeen ujutettavasta apartheidista ja putkimiehenrouva Päivi Lipponenkin esitti joitakin epäileviä kysymyksiä koskien lähinnä yksilön identiteettiä, mutta erehtyy tarjoamaan väärää ratkaisua.

Päivi Lipponen kirjoittaa ”Kotouttamiseen on panostettava enemmän, jotta maahanmuuttajataustaiset ihmiset pääsevät täysivaltaisiksi kansalaisiksi”, mikä ei voisi olla suurempi karhunpalvelus. Kaikkinaiset julkiset toimet ja panostukset ovat hyysäystä, jonka seurauksena integroituminen estyy. Paitsi että julkiseen panostukseen käytetyt rahat ovat pois yhteiskunnan palveluista tai veronmaksajien kukkarosta, lamauttaa se maahanmuuttajan vähäisenkin yritteliäisyyden itsestä lähtevään integroitumiseen. Kunkin oma asenne on kuitenkin ehdottoman ratkaiseva tekijä sopeutumisessa.

Suomen erikoisuus ja kilpailuvaltti ei ole korkea palkkataso, kohtuullinen verotus tai hyvä ilmasto. Ei edes helposti omaksuttava kieli tai helppo työllistämiskynnys. Suomen kilpailuvaltti on yksikulttuurisessa ennustettavassa ja hyvinvoivassa yhteiskunnassa. Siksi meidän on varjeltava kilpailuvalttiamme ja suojeltava sitä turmelevalta monikulttuurisuudelta, joka tekee yhteiskunnasta ennustamattomasti käyttäytyvän ja romuttaa hyvinvointivaltion perustan.

Suomen asema vakaana ja demokraattisena pohjoismaisena hyvinvointiyhteiskuntana ei ole itsestäänselvyys. Se on tulosta meitä edeltäneiden sukupolvien ketjun uurastuksesta ja uhrauksista. Se on saavutus, jota meidän tulee ylläpitää. Yhteiskunnallinen vapaus, oikeudenmukaisuus ja heikoimmistakin huolen pitäminen ovat vahvan kansallisvaltion etuoikeuksia.

Tässä yhteydessä lainaan mielelläni erästä Euroopan varhaisimmista vapauden ja demokratian puolestapuhujista, suomalaista taloustieteilijä Anders Chydeniusta, joka julkaisi jo vuonna 1765 teoksensa Kansallinen voitto, jossa hän puhuu työperäisestä maahanmuutosta seuraavaa:

”En myöskään pidä sitä perustetta pätevänä, että työn suorittavat maahan tilatut ulkomaalaiset. Sillä jos heidät yhteiskunnan runsailla kustannuksilla on voitu houkutella maahan tekemään työtä vähemmän kannattavassa elinkeinossa, niin heitä olisi muuttanut tänne tuhansittain ilman vähintäkään rasitusta valtakunnalle, jos he vain olisivat saaneet vapauden elättää itseään miten parhaiten taitaisivat, s.o. harjoittaa sitä elinkeinoa, jossa he eniten olisivat lisänneet kansakunnan todellista voittoa.

Niin pian kuin ulkomaalaisia kerran on kutsuttu valtakuntaan, niin terve politiikka vaatii hankkimaan suurimman hyödyn heidän työstään, ja se tapahtuu kieltämättä siinä elinkeinossa, mikä parhaiten palkitsee harjoittajiaan, mutta ei suinkaan sellaisilla työaloilla, missä heitä on elätettävä valtion ja yleisön rasitukseksi. Edelliset he hakevat itse, jälkimmäisillä he eivät pysy muuten kuin pakosta, ja köyhyys tulee vihdoin siellä heidän muuttopalkakseen.”

Lipposen tarjoama yhteiskuntavetoinen kotouttaminen ei tee kenestäkään täysivaltaista kansalaista, kuin korkeintaan juhlapuheissa ja paperilla. Todellisuudessa hyysääminen rampauttaa yksilön ja johtaa syrjäytyneen osaan yhteiskunnan sivuraiteelle toisten elätiksi. Täysivaltaiseksi jäseneksi suomalaiseen yhteiskuntaan pääsee samaa reittiä kuin kaikki muutkin: omaksumalla suomalaisen koulusivistyksen sisällön, yhteiskunnan jakamat arvot ja yhteiskuntaa rakentavalla toimeliaisuudella joko yrittäjänä tai yksityisellä sektorilla työntekijänä. Julkinen sektori ei kelpaa maahanmuuttajalle reitiksi täysivaltaiseksi kansalaiseksi.

Miksi?

Nyt tällä kertaa menemättä sen syvemmälle julkisen sektorin verorahoitteisuudesta johtuvaan elätin asemaan, korostuu asia maahan muuttaneen yksilön kohdalla. Täysivaltaisuus yhteisössä ei ole muodollinen tai juridinen kysymys vaan muiden yksilöiden suhtautumisesta muodostuva sosiaalinen asema. Yhdistelmä maahanmuuttaja ja julkinen sektori on itsessään monelle joitakin epäilyksiä synnyttävää, jotka voidaan sitten kumota tai vahvistaa. Julkinen sektori on taipuvainen työllistämään työllistettäviä, mutta työllistämiskyvyttömiä erilaisiin triviaaleihin paperinpyöritystehtäviin. Tällaista ”työtä” ei yhteisössä arvosteta ja siksi on karhunpalvelus uskotella maahanmuuttajalle työn julkisessa paperinpyöritystehtävässä olevan väylä yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

Tätä ei kumoa sekään seikka, että julkisellakin sektorilla on myös paljon ihan oikeaa konkreettista ja hyödyllistä työtä tekevää. Jos maahanmuuttaja onnekseen sattuu tällaisen paikan saamaan, on se hyvä juttu. Yksityisellä sektorilla kuitenkin täsmälleen saman työn tekeminen olisi vielä parempi, koska yhteisön muiden jäsenten silmissä riski arvostaa paperinpyörittäjää on käytännössä olematon.

Erikseen minun lienee syytä korostaa, etten nyt arvota eri sektorin töitä sinänsä, vaan tarkoituksenani on kuvailla, miten yhteisön jäsenet tapaavat asiaan suhtautua. Työnantajan sektorista riippumatta oikea työ on arvokasta, mutta yksityisellä sektorilla ei ole tapana pitää palkkalistoillaan yksilöitä, joiden panosta ei tarvita.

Aiemmin edellä mainitsemassani teoksessaan Chydenius asettelee oivallisesti:

”Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi.”

Talouskasvatusta peruskouluun

Posted on by

Olemme saaneet lukea koskettavia tarinoita nuorten kasvavista ongelmista oman taloutensa hallinnassa. Pikavipit, kännykkälaskut, pyramidihuijaukset ja varojensa yli eläminen ovat suistaneet monen nuoren elämän sivuraiteelle. Peruskoulun tehtävänä on antaa kullekin yksilölle riittävät tiedolliset ja taidolliset eväät elämään. Viimeaikaisten uutisten valossa tässä tehtävässä ei ole täysin onnistuttu. Onkin siis aika ottaa talouskasvatus esille peruskouluissa.

Tältä osin opetussuunnitelmaa voidaan muuttaa kunnan päätöksellä. Nykyisin Espoossa taloudellista kasvatusta annetaan osana yhteiskuntaoppia, mutta näkökulma on kapea ja ajankäyttö vähäistä jo ennestään pienen tuntijaon oppiaineen sisällä. Historia ja yhteiskuntaoppi muodostavat yhteensä 4,5 % peruskoululaisen oppitunneista ja lopulta talousasioille ei jää tuntia tai kahta enempää aikaa. Uskonnollekin on enemmän tunteja. (1)

Seuraukset näkyvät otsikoissa. Oman talouden ylläpitäminen on osa koko elämän hallintaa. Hiljattain erään ihmisen henkilökohtaisen talouden romahtaminen johti kokonaisen marketin sulkemiseen neljäksi päiväksi ja vaikeutti siten satojen ellei tuhansien ihmisten arkea. (2)

Kunnallispoliittiseen linjaani kuuluu talouskasvatuksen tuominen peruskouluun. Tarvittavat lisävoimavarat siirtäisin uskonnon opetuksesta. Opetuksessa käytäisiin läpi yksityisen taloudenpidon periaatteita, kuluttajasuojaa, maksuhäiriöiden hallintaa ja kuluttajana vaikuttamista, kuten yhteiskuntaopissa nykyäänkin, mutta perusteellisemmin. Lisäksi Hämeenlinnan esimerkin mukaisesti käytäisiin läpi säästämis- ja sijoitusasioita, elämän ja investointien rahoittamista, työ- ja elinkeinoasioita. Yksilön taloudenpidon hallinta antaa pohjaa tarkastella myös kansantaloutta ja talouspolitiikkaa ja näiden vaikutusta kunkin elämään. Nämäkin aiheet ovat teemana osana nykyistä yhteiskuntaoppia, mutta tarvitsevat lisäresursseja.

En ole yksin asialla. Työ- ja elinkeinoministeriö on patistellut kuntia opastamaan nuoria yläkouluissa järkevään rahankäyttöön ja Hämeenlinnassa aloitetaan systemaattinen taloudellisuuskasvatus lukioissa ja yläkouluissa ensi vuonna. Hämeenlinna perehdyttää oppilaita muun muassa oman rahan käyttöön, sijoittamiseen, opiskelun rahoittamiseen, yrittämiseen ammattina sekä työnhakuun. Facebookiin perustamaani Talouskavastus peruskouluun-ryhmään kuuluu yli 120 jäsentä. Facebook-käyttäjänä olet puoluekannasta riippumatta tervetullut mukaan avoimeen ryhmään. Myös Finanssialan Keskusliitto on useaan otteeseen esittänyt talouskasvatusta osaksi perusopetusta.

Vaikuta ongelmaan, sillä sinulla on mahdollisuus.

Vuokratyöstä ja vääristyneistä työmarkkinoista

Posted on by

Vihreiden paikastaan luopuva kansanedustaja Rosa Meriläinen käsittelee Helsingin Sanomien sunnuntaidebatissa vuokratyön negatiivisia puolia. Otsikolla ”Kannattaa käydä vain reilun kaljan kapakoissa” hän kertoo ilmiön varjopuoliin kuuluvasta yrittäjäriskin siirtämisestä työntekijälle ja pätkäsuhteiden vaikutuksesta ihmisten elämään ja työmarkkinakelpoisuuteen. Varsinaisen kipinän minussa kuitenkin herätti seuraava kommentti:

Opintorahan pienuudesta johtuen opiskelijoista on tullut työmarkkinoillamme reservi, joka on valmis tekemään mitä tahansa töitä, millä tahansa ehdoilla ja palkalla. He polkumyyvät työtä. Oikea ratkaisu olisi tarjota opiskelijoille mahdollisuus keskittyä opintoihinsa ja taata ravintola-alan ammattilaisille mahdollisuus tehdä työtään.

Näyttää siltä, että sokea kana on löytänyt kultajyvän. Ongelma on luonnollisesti paljon laajempi kuin vain ravintola-alaa koskeva, mutta siinä se ehkä näkyy kaikkein räikeimpänä. Koska opiskelijoiden tuettu toimeentulo on huomattavasti tavallista työtöntä alempi ja opiskelijoiden työttömyysturva käytännössä olematon, on mekanismi valmis tuottamaan kahdet työmarkkinat. Tämä vääristää työmarkkinoiden toimivuutta ja aiheuttaa työttömyyttä ei-opiskelevien keskuudessa.

Kun opiskelijat työskentelevät alalla, joka useinkaan ei tue opintoja, lykkääntyy valmistuminen. Toisaalla taasen valmistuneet ammattilaiset eivät saa töitä, koska opiskelijat tekevät halvemmalla. Kun taas opiskelijat näkevät, että valmistumisen jälkeen töitä ei ole tiedossa, hankitaan elämiseen tarvittava raha nimen omaan työtä tekemällä, eikä lainaa haluta ottaa. Sitä ratkaisua en moiti, sillä kenenkään ei tulisi elättää itseään lainarahalla. Laina on tarkoitettu investointeihin. Opinnot ovat investointi, muttei opintojen aikainen eläminen. Opintolainalla ostetaan kirjat, tarvittavat tarvikkeet, koneet ja ohjelmistot (!), opintoihin liittyvät opintomatkat ja niin edelleen, ei jokapäiväiseen elämiseen tarvittavia hyödykkeitä ja asumista (ellei halua asua merkittävästi muita opiskelijoita laadukkaammin).

On syntynyt nurinkurinen tilanne. Opiskelijoiden puolta ei ole pidetty eivätkä opiskelijat ole itse pitäneet puoliaan. Jälkimmäistä syytä en ryhdy nyt ruotimaan, vaikka sekin olisi hyvä selvittää, mutta hyvinvointiyhteiskunnan tehtäviin kuuluu myös niiden puolustaminen, jotka eivät puolusta itseään. Maan hiljainen ja unohdettu kansanosa ei suinkaan syrjäydy lähiöissä, vaan pakertaa keskustoissa.

Lääke ongelmaan ei onneksi ole monimutkainen: opiskelijoille pitää taata samanlainen toimeentulo kuin työttömälle. Poliittista tahtoa tähän ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Opiskelijat eivät ole yhteiskunnallinen vaikuttajaryhmä, sillä monet ovat laiskoja äänestämään. Heidän ääniään ei tarvitse isojen puolueiden ja äijien kosiskellakaan. Tilastokeskuksen mukaan maassamme oli vuonna 2004 korkeakouluopiskelijoita pyöreästi 300 000. Keskiasteella opiskelijoita oli vielä 350 000 lisää. Keskiasteen opiskelijoista noin puolet on alaikäisiä ja siten äänioikeudettomia, mutta äänioikeutettuja opiskelijoita on silti lähemmäs puoli miljoonaa. Kyllä siinä potentiaalia olisi…

Suomi tarvitsee elinkeinoministeriön

Posted on by

Hesarin mukaan Vasemmistoliitto haluaa pilkkoa valtionvarainministeriön budjettiasioita ja ”talouden rakenteellisia kysymyksiä” käsitteleviin ministeriöihin. Taustalla on puheenjohtaja Matti Korhosen näkemys siitä, että 1990-luvun laman aikainen vaihtoehdoton politiikka on jättänyt ministeriöön virkamiehille liikaa valtaa. Uudistusesitystä perustellaan siis demokratialla. Samalla Vasemmistoliitto vahvistaisi työministeriötä siirtämällä tälle kaikki pakolaisasiat.

Korhonen voi hyvinkin olla oikeassa valtiovarainministeriön nykytilan suhteen, mutta ratkaisu jää jotenkin puolitiehen. Minä ihmettelen että minkä tai kenen ”talouden rakenteellisia kysymyksiä” tarvitaan oma ministeriö asiaa hoitamaan. Puhuuko Korhonen ylipäätään Suomesta vai vainko valtion oman organisaation taloudellisista rakenteista? Jos jälkimmäistä, niin kyse on niin olennaisesti budjettiasioihin liittyvistä asioista, ettei se tarvitse omaa ministeriötä ministereineen, valtiosihteereineen, kansliapäälliköineen ja muine johtavine virkamiehineen. Valtiovarainministeriön sisäinen uudelleenjärjestely on tällöin ratkaisu, jos nykymalli ei kerta toimi.

Jos tarkoituksena taas on käsitellä ylipätään suomalaisen yhteiskunnan talouden rakenteita, niin uudistus on täysin riittämätön. Meillä on elinkeinoasiat tällä hetkellä hajautettuna kolmeen, jopa neljään eri ministeriöön! Palkkatyöläisen elinkeinoasiat ovat työministeriön sarkaa, teollisuus ja kauppa taas kauppa- ja teollisuusministeriön heiniä ja maatalousyrittäjät maa- ja metsätalousministeriön tontilla. Lisäksi voidaan vielä todeta sekin, että melkoinen osa kansalaisista saa toimeentulonsa sosiaali- ja terveysministeriöltä.

Ei ihme, jos Suomen elinkeinopolitiikka on tuuliajolla.

Mielestäni Suomella tulisi olla yksi ministeriö, joka kokonaisvaltaisesti huolehtisi kansalaisten edellytyksistä elinkeinon hankkimiseen. Kynnykset tukielättien, työntekijöiden ja yrittäjien välillä pitäisi olla paljon nykyistä matalammat. Työtä on voitava ottaa vastaan, ilman että se välittömästi vaikuttaa tukiin ja siten laskee käytettävissä olevaa tuloa. Yrittäjäksi aikovia on rohkaistava ja pelkoja hälvennettävä lisäämällä järjestelmien joustavuutta ja mahdollistamalla siten pehmeän siirtymisen pikkuhiljaa yrittäjäksi sitä mukaa kun toiminta kehittyy.

* * *

Tänään uutisoitiin myös maahanmuuttajien yrittäjyydestä. Ulkomaalaisten yrittäjäaktiivisuus on 16 %, kun kantaväestössä se on 10 %. Seikka ei tule yllätyksenä, sillä monesti yrittäjähenkiset ovat niitä, jotka aktiivisesti etsivät uusia markkinoita ja mahdollisuuksia bisnekselle. Euroopassa ylipäätään yrittäjäaktiivisuus on 10 prosentin tienoilla ja Yhdysvalloissa tuota 16 % luokkaa [1].

Suurin osa maahanmuuttajien yrityksistä on ravitsemusalalla, mutta 11 % yrityksistä palvelee jo liike-elämää. Nämä yritykset ovat monasti niin sanottuja tietointensiivisiä, eli ne eivät tuota konkreettisia tuotteita tai palveluita. Hesari uutisoi kansallisuuksien yrittäjäintoisuudesta mainitsemalla nimeltä turkkilaiset, aasialaiset ja venäläiset, joista viimeksimainitulla ei ole odotettua aktiivisuutta yrittäjinä. Afrikkalaisista vaietaan hienotunteisesti.

Huvittavaa on se, että työryhmä esittää erityistoimenpiteitä maahanmuuttajien yrittämisen aktivointiin, vaikka aktiivisuus on jo nyt kantaväestöä korkeampaa. Voi olla että kantaväestö ei kuulunut lainkaan työryhmän tehtävään, mutta toki suomalaisetkin pitää huomioida yrittäjäaktiivisuutta lisättäessä. Ehdottoman selvää pitäisi olla se, että ulkomaalaisille ei anneta sellaisia erityispalveluita, joita suomalaisilla ei ole käytettävissään.

* * *

Loppukevennykseksi vielä kysymys: mitä ihmettä pakolaisasiat työministeriölle kuuluisivat? Eivät pakolaiset ole tulleet töihin vaan pakoon uhkaa. Jos sisäasiainministeriö ei tunnu oikealta, niin jäljelle ei jää paljoa vaihtoehtoja. Ulkoministeriökö? Vaiko sittenkin oikeusministeriö…