Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila kohautti viikonloppuna soimaamalla suomalaista palkkatasoa 10 – 15 % liian korkeaksi. Mattila on väärässä, mutta myös oikeassa. Kohu perustuu näkökulmaharhaan, sillä kun puhumme ”palkasta”, puhuu jokainen vähän eri asiasta.

Tavalliselle palkansaajalle ”palkka” tarkoittaa lähinnä nettopalkkaa, sitä joka kilahtaa tilille. Harva voi sanoa sen olevan liian suuri. Työnantajan puhuessa ”palkasta”, hän näkee siinä (työsopimuksessa sovitun) bruttopalkan lisäksi kaikki sivukulut, jotka monella alalla ovat kymmeniä prosentteja. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voidaan pitää, että bruttopalkan päälle työnantaja maksaa n. 25 % muita kuluja. Neljäs ”palkka” on sitten se, jonka verottaja ja verotietoihin tutustuva näkevät.

Monet sivukuluista ovat perusteltuja, mutta toki niidenkin osalta on syytä suhtautua kriittisesti hintaan. Erilaiset pakolliset vakuutukset voisivat olla edullisempiakin, mutta valtion välistävetämät verot ja veroluonteiset maksut ovat pitkälti paperinpyörittäjien elättämiseen menevää rahaa.

Työn hinta on se, mikä asemaamme kansainvälisessä kilpailussa horjuttaa ja se on liian korkea, aivan kuten Mattila yritti sanoa. Suomalainen palkansaaja on kuitenkin nettopalkallaan läntisen Euroopan alakastissa ja aivan oikeutetusti närkästyy kapitalistin palkanalennuspuheista. Kumpikin on pöyristynyt kokemuksiensa vähättelystä ja vaatimuksista tulla vastaan. Varjoissa veroelätit, kakunsyöjät ja muut loiset hierovat käsiään ja antavat kakuntekijöiden hukata voimiaan keskinäiseen närään.

Kaiken tarpeellisen ja hyödyllisen hyvän lisäksi veroilla toimivan koneiston rattaisiin on kerääntynyt plakkia, joka paitsi haittaa koneen toimintaa myös vie voimaa.