Aloite Suomenojan vyyhdin tutkimiseksi

Olen valmistellut viikonlopun aikana tämänpäiväiseen valtuustoon väkevää aloitetta Suomenojan tapahdumavyyhdin ulkoiseksi tutkimiseksi. Olen alustavasti kysellyt tukea muiltakin ryhmänjohtajilta, joten ihan lopullinen versio tämä ei ole.

*** ALOITE ***

Suomenojan julkisuutta keränneen tapahtumavyyhdin ja sen ympärillä käytävän keskustelun ja vellovien huhujen vuoksi on välttämätöntä suorittaa ulkoinen tutkinta, jotta pientäkään epäilystä kaupungin salailusta ja hissuttelusta ei jää, ja jotta kaupunkilaiset voisivat edelleen luottaa kunnallishallintoonsa ja julkisen vallan käyttäjiin.

Julkisessa keskustelussa ja yksityisissä yhteydenotoissa on muun muassa väitetty, että kaupungin työntekijät olisivat vuosien ajan:

– järjestelmällisesti kiusanneet yhtä yrittäjää, joka ei ole alistunut satamassa vallinneeseen ”maan tapaan”

– uhkailleet yrittäjää

– kiristäneet yrittäjää

– sabotoineet yrittäjän omaisuutta

– pahoinpidelleet yrittäjää

– käyttäneet kaupungin polttoainetta omissa veneissään

– käyttäneet kaupungin omistamia tiloja yksityisinä vapaa-ajan paikkoinaan

– jättäneet verot maksamatta kyseisestä omavaltaisesta luontaisedusta

– ryhtyneet riistanhoidollisiin väärinkäytöksiin

– mielivaltaisesti laskuttaneet veneilijöitä epäasiallisilla perusteilla

– mielivaltaisesti luovuttaneet ja peruneet venepaikkoja

– uhkailleet veneilijöitä

– ottaneet vastaan lahjuksia kaupungin työt saaneelta

– ja niiden perusteella suosineet huoltoyrittäjää kaupungin toimeksiannoissa

– jättäneet verot maksamatta pimeästä tulostaan

– aiheuttaneet tahallisesti ja puhtaalla ilkeydellään kaupungille 44 000 euron vahingon laittomasta irtisanomisesta

– uhkailleet sivullista, aiemman tutkintapyynnön poisvetämiseksi

– laiminlyöneet hoitamansa sataman kunnossapidon ja kehittämisen

ja edellä esitettyjen väitteiden seurauksena Suomenojan venelijöiden keskuudessa vallitsisi pelko puhua kokemistaan vääryyksistä.

Väitteet ovat vakavia syytöksiä ja sekä yleinen että yksityinen etu vaatii niiden perinpohjaista selvittämistä ja avointa käsittelyä. Vuonna 2010 tehty sisäinen tutkinta asianosaista työntekijöistä ei ole johtanut tilanteen korjaantumiseen tai toimenpiteisiin; tutkinnan jälkeenkin on kerrottu yllälueteltuja asioita, joista osa olisi alkanut tutkinnan jälkeen. Sisäistä tutkintaa on siis pidettävä riittämättömänä toimena.

Väitetyn tapahtumavyyhdin monimutkaisuuden,mahdollisten rikosten laadun, mahdollisesti osallistuneiden henkilöiden lukumäärän sekä heidän valta-asemansa ja yhteiskunnallisten kytköstensä vuoksi, on perusteltua tehdä asiassa rikosoikeudellinen tutkinta soveltaen järjestäytyneen rikollisuuden tutkintamenetelmiä.

Me allekirjoitetut valtuutetut esitämme, että kaupunginhallitus tekee rikostutkintapyynnön poliisille koko vyyhdistä ja vaatii rangaistusta, sekä vaatii, että epäasialliseen virkamiestoimintaan syyllisiksi todetut velvoitetaan korvaamaan aiheuttamansa vahinko kaupungille.

Valtuustoaloite Wikbergin korjaamon säilyttämiseksi

Viherlaaksolaiset ry on tehnyt ELY-keskukselle 9.12.2013 esityksen Espoon Viherlaaksossa osoitteessa Turuntie 145 sijaitsevan Wikbergin korjaamo -nimellä tunnetun rakennuksen suojelusta. Kiinteistö on nykyisin Espoon kaupungin omistuksessa.

Espoon kaupunginhallitus päätti 12.5.2014 äänin 7-7 puheenjohtajan ratkaistaessa olla puoltamatta kyseistä suojeluesitystä. Pidin ratkaisua virheenä ja esitin eilen valtuustoaloitteen historiallisen rakennuksen säilyttämiseksi. 28 valtuutettua yli puoluerajojen allekirjoitti sen, ainoastaan kokoomuksen ja kristillisdemokraattien ryhmistä ei allekirjoittajie löytynyt.

Allekirjoitetusta aloitteesta on kopio ohessa.

 

Valtuustoaloite Wikbergin korjaamonen säilyttämiseksi

 

 

Espoon Perussuomalaisille tulossa täysi lista kunnallisvaaleihin

Viime torstaina vietettiin Leppävaarassa perinteisiä Raittikarnevaaleja. Me Espoon Perussuomalaiset olimme teltallamme läsnä koko päivän, kun muut puolueet saapuivat paikalle vasta iltapäivällä. Koko ajan edustajamme saivat olla tekemisissä kiinnostuneiden kaupunkilaisten kanssa ja materiaalia meni kuin häkää. Saavuin itse paikalle puolilta päivin ja pystytin rolluppini teltan kulmalle.

Päivän mittaan ehdin keskustella myös oman väen kanssa ja aiempi käsitykseni siitä, että olemme saamassa täyden ehdokaslistan, varmistui. Olemme tehneet ”teknisen vaaliliiton” Espoon Sitoutumattomien kanssa, eli heidän ehdokkaansa tulevat osaksi meidän listaamme. Tämä huomioiden vapaana on enää vajaa parisenkymmentä paikkaa! Kiinnostusta on kuitenkin enemmän, joten pääsemme valikoimaan hyviä ehdokkaita. Sattumatla huomasin tänään Länsiväylästä, että muut puolueet etsivät ehdokkaita lehti-ilmoituksin.

Olen ehdokkaana näissäkin vaaleissa jatkopestille Espoon luottamuselimiin. Viimeksi tulin valituksi valtuustoon ja kaupunkisuunnittelulautakuntaan. Vaalikauden varrella olen saanut lisää luottamusta ja tehtäviä hoitaakseni. Pari vuotta olen toiminut Perussuomalaisten ja Sitoutumattomien valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtajana ja nyt myös kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenenä, johon sisältyy myös kaupunginhallituksen varajäsenyys. Varsinaisena jäsenenä on kansanedustaja Arja Juvonen. Toimin myös kh:n varavalvojana teknisessä lautakunnassa, sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaostossa sekä pelastuslaitoksen johtokunnassa. Näissä tehtävissä olen saanut lisää näköalaa kaupungin laajaan toimikenttään ja siten lisää ymmärrystä kokonaisuuden toiminnasta.

Perussuomalaisten kasvanut kannatus tulee siis näkymään tulevan 75-paikkaisen valtuuston kokoonpanossa ja monessa toimielimessä. Uskon myös omalta kohdaltani valituksitulemiseen ja vaikka hyvän lähtökohdan pitäisi helpottaa vaalityötä, olenkin huomannut uuden ongelman. Nyt on todella vaikeaa puristaa muutamaa nasevaa vaaliteemaa ja kiteyttää niitä vaalilauseiksi. Olisi niin paljon tehtävää! Onneksi oma poliittinen linjani on monelle tuttu ja siitähän lopulta vaaleissa onkin kysymys: antaa äänensä henkilölle johon luottaa yhteisten asioiden hoidossa, eikä sille kuka makeimmin osaa houkutella äänestäjiä juuri vaalien alla.