Ryhmäpuheenvuoroni

Arvoisa puheenjohtajaa, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat,

Perussuomalainen ryhmä kiittää talousarviokehyksen valmistelijoita hyvästä työstä ja muita ryhmiä hyvistä neuvotteluista ja laihan sovun saavuttamisesta toimitilaohjelmasta. Kukaan ei saanut kaikkea haluamaansa, muttei toisaalta kukaan jäänyt saamatta mitään. Meille kaikille tärkeä asia, koulujen ja päiväkotien terveet tilat, tulee hoidettua ja Espoon talous saadaan tasapainotettua ja kaupunkikonsernin lainakanta kääntyy laskuun valtuustokauden lopulla. Erityisen tärkeää on enemmistön yksimielisyys siitä, että lisäinvestoinnit rahoitetaan investointiohjelman sisältä, investointikattoa kasvattamatta.

Perussuomalainen linja on se, että täytyy elää suu säkkiä myöten ja kasvattaa yhteistä kakkua, että jaettavaa olisi enemmän. Eräs kaupunginjohtajan esiin nostamana ongelma on hyvien veronmaksajien pako Espoosta. Kaupunki kasvaa kalliisti ja nopeasti ja siten epäkestävästi, sillä veronmaksajien, eli kakuntekijöiden, osuus väestöstä kutistuu, kun taas kakunjakajien suhteellinen osuus kasvaa. Tätä viheliäistä ongelmaa vastaan meidän on toimittava, eikä pahennettava tilannetta entisestään.

Arvoisa puheenjohtaja,

Työtulon verottaminen on keskeinen tekijä. Jatkuva verojen nosto ei ole kestävää taloudenpitoa ja kansalaisten luottamuksensuoja edellyttää pitkäjänteistä politiikkaa. Vaikka veroprosentti päätetään vuosittain, on hyvän hallinnon tunnusmerkki, että taloussuunnitelma ja yli kymmenen vuoden suunnitelmat perustuvat korkeintaan nykyiseen veroprosenttiin.

Koko ajan nouseva verorasitus ajaa maksajia paitsi asumaan muualle, myös keventämään rasitusta jättämällä työtä tekemättä. Hyvätuloiset alkavat parantaa elämänlaatuaan ensin vähentämällä ylitöitään ja lisäämällä lomiaan ja lopulta downsiftaamaan. Näin verokertymä pienneee ja kuormitus julkisille palveluille kasvaa.

Erilaisten vähennysten johdosta kuntien tuloveroprosentit eivät vastaa todellista verorasitetta. Todellisesta verorasitteesta puhutaan efektiivisenä veroasteena, joka on maksuunpannun kunnallisveron suhde ansiotuloihin.

Kunnallisverotuksessa tehdään vähennyksiä veronalaisista ansiotuloista. Tulosta tehtäviä vähennyksiä ovat muun muassa matkakustannukset, tulonhankkimiskulut, ansiotulovähennys ja perusvähennys. Tulosta tehtävät vähennykset vähentämällä saadaan verotettava tulo, josta veron määrä lasketaan kunnallisveroprosentin mukaisesti.

Efektiivisen veroasteen mukaan Espoo on vuonna 2018 Suomen 110. kovimmin verottava kunta. 108 kuntaa verottaa vielä kovemmin mutta 200 kuntaa Espoota kevyemmin.

Esimerkiksi naapureista verottavat Helsinki, Vantaa ja Karkkila Espoota kevyemmin nimellisestä veroprosentista huolimatta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Perussuomalaiset puhuvat paljon maahanmuutosta. Tämä johtuu siitä, että nopeasti kasvava ja erittäin heikosti integroitunut väestö heikentää huoltosuhdetta entisestään, kuormittaa sosiaaliturvajärjestelmää ja pahentaa asuntopulaa varsinkin suurissa kaupungeissa, kuten Espoossa. Pääkaupunkiseudun kunnissa kolmannes asumistuki- ja toimeentulotukiasiakkaista on ulkomaalaisia.

Maahanmuutto liittyy hyvin kiinteällä tavalla julkiseen talouteen, mutta se liittyy myös yhteiskuntarauhaan ja turvallisuuteen.

Maahanmuuton muut ongelmat ovat luku erikseen, ja niistä olemme saaneet viime aikoina terveitä muistutuksia naapurimaastamme Ruotsista. On itsensä pettämistä kuvitella, että muiden maiden tekemiä virheitä toistamalla voisimme päätyä parempaan lopputulokseen. Sen sijaan ongelmia voidaan ennaltaehkäistä maahanmuuttopolitiikan täyskäännöksellä. Perussuomalaiset tarjoavat selkeän vaihtoehdon ensi kevään vaaleissa.

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Demariryhmä ilmoitti, ettei halua valtuustolle päätettäväksi menojen sopeuttamista tuloihin. Mielestäni olisi erinomaisen hyvä asia, jos valtusto saisi päättää asiasta.

Esimerkkinä siitä, että kaikkea budjetoitua ei ole pakko käyttää, päätän puheeni viiden minuutin sijaan tähän.

Suomalaisten työn hinta on korkea

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila kohautti viikonloppuna soimaamalla suomalaista palkkatasoa 10 – 15 % liian korkeaksi. Mattila on väärässä, mutta myös oikeassa. Kohu perustuu näkökulmaharhaan, sillä kun puhumme ”palkasta”, puhuu jokainen vähän eri asiasta.

Tavalliselle palkansaajalle ”palkka” tarkoittaa lähinnä nettopalkkaa, sitä joka kilahtaa tilille. Harva voi sanoa sen olevan liian suuri. Työnantajan puhuessa ”palkasta”, hän näkee siinä (työsopimuksessa sovitun) bruttopalkan lisäksi kaikki sivukulut, jotka monella alalla ovat kymmeniä prosentteja. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voidaan pitää, että bruttopalkan päälle työnantaja maksaa n. 25 % muita kuluja. Neljäs ”palkka” on sitten se, jonka verottaja ja verotietoihin tutustuva näkevät.

Monet sivukuluista ovat perusteltuja, mutta toki niidenkin osalta on syytä suhtautua kriittisesti hintaan. Erilaiset pakolliset vakuutukset voisivat olla edullisempiakin, mutta valtion välistävetämät verot ja veroluonteiset maksut ovat pitkälti paperinpyörittäjien elättämiseen menevää rahaa.

Työn hinta on se, mikä asemaamme kansainvälisessä kilpailussa horjuttaa ja se on liian korkea, aivan kuten Mattila yritti sanoa. Suomalainen palkansaaja on kuitenkin nettopalkallaan läntisen Euroopan alakastissa ja aivan oikeutetusti närkästyy kapitalistin palkanalennuspuheista. Kumpikin on pöyristynyt kokemuksiensa vähättelystä ja vaatimuksista tulla vastaan. Varjoissa veroelätit, kakunsyöjät ja muut loiset hierovat käsiään ja antavat kakuntekijöiden hukata voimiaan keskinäiseen närään.

Kaiken tarpeellisen ja hyödyllisen hyvän lisäksi veroilla toimivan koneiston rattaisiin on kerääntynyt plakkia, joka paitsi haittaa koneen toimintaa myös vie voimaa.

Ensikommenttini Perussuomalaisten vaaliohjelmaan

Perussuomalaisten vaaliohjelma julkaistiin viime perjantaina ja se on kerännyt paljon huomiota viikonlopun aikana. Nohevimmat pirut ovat kaivaneet sieltä esiin muutamia lauseita, jotka ainakin irtiotettuina ovat tollonoloisia, mutta 67 sivuun tietenkin mahtuu paljon tekstiä. Ilmeisesti noita muutamia kohtia lukuunottamatta siihen ollaan tyytyväisiä? En ole lukenut ohjelmaa, enkä tiedä luenkokaan perusteellisesti.

Pitkin talvea olen esittänyt kritiikkiä valmistelutyötä kohtaan, koska mielestäni poliittisten ohjelmien tulisi rakentua alhaalta ylöspäin ja hyväksyä lopulta puolueen korkeimmassa päättävässä elimessä puoluekokouksessa. Nyt ohjelma valmisteltiin salassa ja armollisesti annettiin samaan aikaan kansan ja ehdokkaiden luettavaksi.

Jollain tavalla minun tulee kuitenkin perehtyä asiaan ja aloitankin sen näin iteratiivisesti. Käyn ensinkin läpi Perussuomalaisten sivulla olevat esittelymateriaalit niitä kommentoiden. Aloitan yhteenvedosta.

Verotus

”Pääomavero 30 %:iin ja lievä progressio.”

Suhtaudun verotukseen kriittisesti ja mielestäni yleistä veroastetta on laskettava. Pääomatuloissa pitäisi kaventaa eroja ansiotuloihin ainakin keskimääräisten vuosiansioden tasoilla. Jos pääomatuloveron maksimi on tuo 30% ja progressio nousee siihen antaen pienemmät pääomatulot verovapaiksi ja vähän suuremmat ansiotuloveroprosenttien tasolle, niin kohta on kannatettava.

Lyhyenä harjoitelmana valtiovarainministeriön tietojen [2] perusteella laskettuna tuo 30%:n taso saavutettaisiin hieman yli 27600 euron vuotuisella pääomatulolla, jos pääomatuloistakin perittäisiin kunnallisvero ja muut ennakonpidätysmaksut. Nykyisellä vain valtiolle perittävänä verona taso on mahdoton laskea, koska ylin progressiotaso on 30 % ja kannettava vero lähestyy sitä rajattomasti.

”Suursäätiöt pääomaveron piiriin”

Periaatteena hyväksyttävissä, mutta käsitteenä suursäätiö on sen verran epämääräinen, että tähän sitoutumiseksi pitää perehtyä ohjelman sisältöön.

”Varallisuusvero palautettava”

Tätä on helppo vastustaa, sillä vanha varallisuusvero oli ajastaan jäänyt reliikki. Sen poisto oli poliittinen virhe eliitiltä ja palautusvaatimukset peilautuvat sitä vasten. Vaikka varallisuusveron palautusta vastustan, niin varallisuutta voi silti verottaa; se ei ole kategorisesti verotuksen ulkopuolella. Mielestäni hyvässä varallisuuden verottamisessa on kyse laiskan varallisuuden piiskaamisesta tuottavaksi.

”Arvonlisävero säilytettävä nykyisellä tasollaan”

Mielestäni arvonlisäveroa tulisi kauttaaltaan laskea roimasti, mutta koska poliittinen diskurssi pyörii sen korottamisen ja korottamattajättämisen ympärillä, on tähän helppo tyytyä.

”Tässä tilanteessa ei ole mahdollista alentaa palkkaveroja”

Inhorealistinen toteamus jonka taustalla elää toive palkkaverojen alentamisesta. Hyväksytään arvosanalla approbatur.

”Harmaan talouden kitkennällä lisää verotuloja”

Tämä on juuri niinkuin pitääkin. Mielelläni lisään myös ”mustan talouden kitkennällä lisää verotuloja”.

”Vaalikauden aikana pienet korotukset alkoholi- ja tupakkaveroon”

Vastustan verotuksen kiristymistä, mutta yksittäisten veroluokkien korotukset voivat olla hyväksyttävissä osana laajempaa verotuksen keventymistä.

”Maa- ja metsätalousmaalle ei kiinteistöveroa”

Juuri näin. Periaatteessa voisin hyväksyä tämänkin asemakaava-alueella tai sellaisen välittömässä läheisyydessä.

”Energiaverojen korotukset peruttava. (Rahoitetaan palauttamalla työnantajien Kela-maksu.)”

Ensimmäiseen kyllä, rahoitukseen approbatur. Työn hinta on Suomessa liian korkea ja turvataksemme suomalaisen työn ja yrittäjyyden pitäisi työn hintaa saada alennettua. Alennuksen tulisi kohdistua siihen osaan, joka jää palkanmaksajan maksaman summan ja palkansaajan vastaanottaman summan väliin.

Leikkaukset

”Yritystuet -200 miljoonaa euroa
Kehitysapu -200 miljoonaa euroa
EU-jäsenmaksut -200 miljoonaa euroa, josta Iso-Britannian jäsenmaksuhelpotus
-74 miljoonaa euroa”

Kyl kyl. Kehitysavun lakkauttaisin kokonaan pikaisella aikataululla ja yritysttuetkin lopulta. Näillä vaatimuksilla päästänä hyvään alkuun ja oiekaan suuntaan.

”Maahanmuuton kustannukset (mm. perusteettomat turvapaikkahakemukset, ylipitkät käsittelyajat ym.)”

Iso kyllä!

”Hallinnon ja byrokratian leikkaaminen esimerkiksi maa- ja metsätalous ja ympäristöministeriön yhdistäminen luonnonvarainministeriöksi”

Hallinnon ja byrokratian leikkaamiseen iso kyllä, mutta tuollaista ministeriöiden yhdistämistä olen jo ehtinyt vastustamaan.

”Pakkoruotsin kustannukset”

Iso kyllä!

”Kriisinhallintajoukkojen menot”

Mielestäni Suomen tulee olla mukana myös sotilaallisessa kriisinhallinnassa, joten tähän seikkaan kannaottaminen vaatii taas varsinaiseen ohjelmaan perehtymistä. Tarkennusvaraa näissäkin kuluissa varmaan on.

”Lähialuetukien vähentäminen”

Lähialuetuet ovat eräänlaista kehitysapua, mutta ne eivät kohdistu samalla tavalla kohdealueen talouteen, vaan lähinnä ympäristöön ja suomalaiskansalliseen kulttuuriin. Suhtaudun varauksilla tämän otsikon leikkauksiin, mutta pitää perehtyä ohjelmaan.

”Puolue- ja lehdistötuet sekä eduskuntaryhmien kansliamäärärahat”

Painava kyllä.

Rakenteelliset uudistukset

”Kuntien määräksi 200-230 ilman pakkoliitoksia”

Kuntasektorin ongelma ei ole kvantitatiivinen vaan kvalitatiivinen. Pidän kuntien lukumäärään pureutuvaa keskustelua  irrelevanttina ongelmien ratkaisemiseksi ja vahingollisena muuten. Pakkoliitosten suhteen olen samaa mieltä.

”Kuntayhtymien palauttaminen demokraattiseen kontrolliin”

Mjuu, pitäähän niiden olla. Vahvempaan kannanmuodostukseen pitää taas perehtyä ohjelmaan.

”Omaishoito Kelalle”

Ottiatuotajaa, pitää perehtyä asiaan.

”Terveydenhuollon rakenteelliset uudistukset. (Kustannuserot eri sairaanhoitopiirien välillä ovat huomattavat. Hoidollisesti, laadullisesti ja taloudellisesti parhaimmat käytännöt vallitseviksi.)”

Tämä vaikuttaa ihan hyvältä ja kannatettavalta, mutta pitää tässäkin perehtyä ohjelmaan.

Suomi saavuttaa Euroopan normaalitilan monikulttuurisuudessa

Tänään tekee mieli kommentoida lyhyesti kahta asiaa. Ensinnä paljon huomiota ja toisaalla kommentointia herättänyt Linnanmäen joukkotappelu. Annan muiden hämmästellä tapahtumaa ja sitä, ettei sen(kään) perusteella tehdä tarkistusta maamme monikulttuurisuus- ja maahanmuuttopolitiikoihin, vaan jatketaan samalla tiellä kohti Eurooppalaista normaalitilaa, jossa matalan intensiteetin sota vallitsee jatkuvasti keskuudessamme.

Meillä Espoossa kärvistellään vielä yhden koulun osalta, mutta nykyisen poliittisen linjan jatkuessa pääsemme kauhistelemaan kokonaisia kaupunginosia, joissa ilmenee vähänkin kyvykkään väen pakoa ja moniongelmaisen väen keskittymistä. Sisäpiirissä eräiden Espoon lähiöiden tilasta ollaan todella huolissaan ja myönnetään että ”jotain tarttis tehdä”, mutta oikeita ratkaisuja ei ole kenenkään kunnallisvaikuttajan valikoimissa. Nämä asiat ratkaistaan tai ryssitään valtioelimissä. Kunnat voivat vaan itkeä ajopuun roolissa.

Pidempään ulkoeurooppalaisen maahanmuuton kohteena olleet valtiot ovat jo saaneet suurkaupunkiensa liepeille lähiöitä, joissa vallitsee maan laki vain muodollisesti. Käytännössä nämä omalakiset yhteisöt ovat samanlaisia protovaltioita, joita mm. frankit, bulgaarit, anglit ja saksit muodostivat kansainvaellusaikana silloisen Rooman valtion alueille. Näistä lähes itsenäisistä ja valtion kontrollin ulkopuolilla olevista heimokunnista kehittyi moni nykyinen valtio. Murrosvaihe kesti pitkään ja taannutti elintason, vapauden ja kulttuurin Euroopassa vuosisadoiksi, ellei jopa tuhanneksi.

* * *

Toiseksi nostan esiin paljon vähemmän huomiota saaneen Yle-kyselyn, jonka ansaitsee parempaa julkisuutta. Juuri kun kaikki kepun puheenjohtajaehdokkaat ehtivät vannomaan veronkorotusten nimiin, jäi heiltä kuulematta kansan tahto. Eilen julkistetun kyselyn mukaan ”Suomalaiset leikkaisivat mieluummin menoja talouden kohentamiseksi kuin korottaisivat veroja” ja tässä asiassa kansa onkin viisasta. Erityisesti kepun puheenjohtajakandidaattien tulisi huomioida että ”Vasemmistoliiton kannattajista peräti 46 prosenttia korottaisi veroja, demareista 27 ja vihreistä 36. Keskustan äänestäjistä korotusten kannalla oli vain 15 prosenttia, kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajista 18.”

Veronkorotusten tie on päättymätön. Ilman kulujenleikkauksia veroja joudutaan aina vähän kerrallaan nostamaan sieltä täältä ja loogisena päätepisteenä on yksilön koko omaisuuden, ansion ja työvoiman kuuluminen valtiolle. Suomeksi sanottuna valtion orjuus.

Vasemmisto on perinteisesti ollut valmis vähentämään yksilön vapautta valtion hyväksi, mutta valitettavasti laajaa osaa oikeistoakin riivaa nykyään käsitys siitä, että ihmisten rahat ovat oikeastaan valtion ja vain luovutettu tilapäisesti ihmisten hallussa pidettäväksi. Veronkeruusta ei ikinä saisi päättää sama taho, joka päättää verorahojen käytöstä. Länsimaailman ensimmäinen kansalaisoikeusasiakirja Magna Charta perustui ajatukselle, että kuningas, joka päätti valtion kassan käytöstä sai kerätä veroja vain veronmaksajien (parlamentin) suostumuksella. Sittemmin kun parlamentti ryhtyi ottamaan enemmän valtaa ja alkoi pian kuninkaan sijaan hoitamaan valtiota, tuli tätä itsestään myös verojen käyttäjä. Monarkki jäi vain vallattomaksi keulakuvaksi ja juorulehtien elannoksi.

Tässäkin mielessä Suomi on seurannut muun maailman historiasta tuttua kehityskulkua ja tulee vääjäämättä päätymään samanlaisiin ongelmiin. Suunnan muuttamiseksi tarvitaan rohkeaa ja tavoitteiltaan selvää politiikkaa, jossa valtio on asetettu sille kuuluvaan rooliin kansalaisten palvelijaksi ja varmistettu, ettei tilanne pääse missään vaiheessa kääntymään toisinpäin.

Lahtisen vaalimanifesti: Kuluja on karsittava, verotusta ei voi kiristää.

Suomessa on jo toimiva ruuhkamaksujärjestelmä

Huolimatta Kauppakamarin, Helsingin kaupunginjohtajan ja monien muiden tyrmäyksestä päähänpisto ruuhkamaksuista näyttää edelleen elävän. Monilta tuntuu unohtuvan, että Suomessa on jo toimiva ruuhkamaksujärjestelmä. Julkisten yhteyksien puute ja riittämätön palvelutaso saavat ihmiset liikkumaan autolla helppouden, vapauden ja hinnan lisäksi.

Ruuhkassa ajaminen kuluttaa paitsi hermoja ja aikaa, myös polttoainetta sujuvaa ajoa enemmän. Ruuhkassa ajaminen maksaa todellista rahaa. Polttoaineen lisäksi keskustaan autoileva maksaa pysäköinnistä pitkän pennin.

Kamera- ja satelliittipaikannukseen perustuvat järjestelmät luovat liikkumisen kannalta kannustinloukkuja ja rajoja, joiden olemassaolo aiheuttaa häiriön liikenteeseen ja käytännössä luo virtuaalisen kaupunginmuurin. Tällaiset tullinpuomit on jo aikoja sitten hävitetty kaupunkien laidoilta ja ihmisillä on ollut mahdollisuus liikkua vapaasti. Tämä on mahdollistanut työvoiman saannin ja taloudellisen kasvun. Tietullit ovat paluuta vanhaan kontrolliyhteiskuntaan.

Ensimmäinen moderni tekniseen seurantaan perustuva ruuhkamaksujärjestelmä perustettiin ”sattumalta” juuri Singaporessa, joka ei länsimaisittain ole vapaa oikeusvaltio. Kaikki seurantaan perustuvat järjestelmät ovat myös uhka yksityisyydensuojalle ja mahdollisessa synkässä tulevaisuudessa tarjoavat esiaskeleen totalitarismille. Lisäksi tällaisten järjestelmien perustaminen ja ylläpito maksaa. Anonyymi polttoaineen kulutukseen perustuva ruuhkamaksujärjestelmä ei tällaista mahdollisuutta tarjoa ja järjestelmäkin on valmiiksi olemassa.

Sen sijaan että väkipakolla ajettaisiin käärmettä pyssyyn eli autoilijaa bussiin, tulisi joukkoliikenteen houkutella omin avuin. Se edellyttää liikkujan kannalta kilpailukykyistä palvelua. Joukkoliikenne tulee saada nousuun muuten kuin katkeroittamalla tulevia käyttäjiä.

Espoon kunnallisvero 8,4 %:iin?

Päivän Kauppalehti ruotii aluepolitiikan kustannuksia keskiviikon ”metsäsokin” jälkimainingeissa. Huomasin myös Husein Muhammedin käsittelevän alueellistamista uusimmassa merkinnässään. Aihepiiri on merkityksellinen kunnallispolitiikan kannalta, vaikka päätöksistä vastaakin ensisijassa valtio.

Teknillisen korkeakoulun tuotantotekniikan professori Esko Niemen mukaan aluepolitiikka on paitsi kallista ja epäekologista myös äärimmäisen epäoikeudenmukaista taajamien asukkaiden näkökulmasta. Aluepolitiikan kustannuksiksi veronmaksajille on laskettu 7 miljardia euroa ja Kauppalehti vertaa summa kunnallisveroon laskien, että sillä rahalla voisi laskea Suomen keskimääräistä kunnallisveroa kymmenellä prosenttiyksiköllä nykyisestä 18,4 %:sta. Meillä Espoossa nykyinen kunnallisvero on 17,5 %.

Aluepolitiikan suurimmat maksajat ovat Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Päijät-Häme, ja suurimmat saajat puolestaan Ahvenanmaa, Kainuu, Pohjois-Karjala ja Lappi. Pitää korostaa, että kysymys on todellakin politiikasta eli poliittisesti valitusta linjasta eikä mistään vaikutuspiirimme ulkopuolella olevasta. Tämän menoerän johdosta suomalaisilla on Euroopan huonoinpiin lukeutuva ostovoima ja korkeimpiin kuuluva veroaste. Jokainen osannee päätellä, millaisia seurauksia tästä on kullekin. Taloudellisesta ahdingosta seuraa monenmoista sosiaalista ongelmaa.

Aluepolitiikka on yksi surullinen esimerkki, jossa hyvää tarkoittaen tehdäänkin karhunpalvelus. Maahanmuuttajien hyysäämisestä kirjoitin aiemmin. Eivätkä nämä ainoita ole, mutta asioita on käsiteltävä yksi kerrallaan.

Niemi muistuttaa aluepolitiikan olevan paitsi kallista, myös epäekologista ja epäoikeudenmukaista taajamien asukkaiden näkökulmasta. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kuinka paljon ihmiset saavat kustantaa omaa elämäänsä toisten työstä. Tärkeä muistutus on, että ihmiset saavat valita asuinpaikkansa mielensä mukaan, mutta valinta ei anna oikeutta vaatia muita maksamaan kunkin omasta valinnasta. Ihan kertauksena lainaan jälleen Anders Chydeniusta:

”Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi.”

Kuten vuosisadan verran aiemminkin, on ”riisto” poliittisia linjajakoja tekevä. Keskustelua käydään siitä, että kuinka paljon tekemätön saa riistää tekijää itsensä elättämiseen. Asetelma on sama kuin teollisena aikakautena, mutta näennäisesti se on kääntynyt ylösalaisin. Jos 1800-luvulla työtätekemätön porvari riisti työtätekevää proletariaattia, riistää 2000-luvulla työtätekemätön prekaari työtätekevää veronmaksajaa. Se on epäoikeudenmukaista, mutta tätä ei ymmärretä perinteisesti sorrettujen puolta pitäneissä joukoissa. Juicen sanoin ”Kun herra se tehdään rengistä, se ei piittaa vanhasta jengistä.”

Muualla Suomessa kunnat taistelevat epätoivoisesti menojen ja tulojen epäsuhtaa vastaan ja hakevat armonaikaa liittymällä toisiinsa. Syypää kuntasektorin ongelmiin on Helsingissä, tarkemmin sanottuna valtion keskushallinnossa. Oikeasti kuntien ongelmana ei ole koko tai asukasluku, vaan valtion kontrolli ja määräysvalta. Lainsäädännöllä kunnille on kasattu koko ajan uusia tehtäviä ja vastuista ja ”korvattu” velvoitteita sitten erilaisin siirtosummin. Tässä asia kytkeytyy jälleen aluepolitiikkaan. Minusta kuntasektorin ongelma ei siis ole kvantitatiivinen, vaan kvalitatiivinen. Ratkaisu olisi vähentää valtion kontrollia ja kuntien tehtäviä. Kun kunnat saavat itse päättää palvelutasostaan ja varainkeruustaan, on tulojen ja menojen tasapainottaminen paljon helpompaa. Ehkä Chydenius oli tässäkin aikaansa edellä.