Tänään käsiteltiin Espoon valtuuustossa Monikulttuurisuusohjelmaa, joka sitten hyväksyttiin pieni soraäänin. Oman ryhmän lisäksi Kokoomuksesta tuli yksi puoltoääni ja yksi tyhjä. Olisin ehkä odottanut pari lisää, mutta muutenhan tulos oli kutakuinkin selviö jo ennen kokousta. Minä sain pitää Perussuomalaisten ja Sitoutumattomien ryhmäpuheenvuoron aiheesta ja se muodostaa tämän bloggauksen varsinaisen pihvin.

Muutoin mainitaakoon että Vihreiden Sirpa Hertell peräänkuulutti minulle jonkinlaista sanktiota tai kurinpalautusta puheistani, mutta ryhmäpuheenjohtajamme Timo Soini puolusti jämäkästi ja päättäväisesti ryhmädemokratiaamme ja sananvapautta. Pidetty puheenvuoro:

* * * * *

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Perussuomalaisten ja sitoutumattomien valtuustoryhmä kiittää esitettyä Monikulttuurisuusohjelmaa hyvästä yrityksestä, mutta moittii sitä huonosti ja yksipuolisesti valmistelluksi, sekavaksi ja sisäisesti ristiriitaiseksi.

Kotouttamisohjelman nimestä luopuminen ja Monikulttuurisuusohjelman laatiminen paljastaa kaupungin tunnustavan epäonnistuneensa kotouttamisessa ja nostavansa kädet ylös haasteen edessä ja toteavansa ”antaa mennä”. Nimenmuutos kavaltaa näkökulmanmuutoksen ja uuden näkökulman kapeuden.

Toistan jo aiemmin sanomaani, että julkisyhteisön tulee olla omiin perinteisiinsä nojaava arvoneutraali toimija eikä yhden tai useamman poliittisen ideologian bulvaani.

Ohjelman käsitteiden määrittelyssä monikulttuurisuus määritellään ”eri kulttuurisia ja kielellisiä taustoja edustavien ryhmien tasa-arvoiseksi rinnakkaiseloksi”. Määritelmä lähtee kollektiivisesta lähtökohdasta, jossa yksilöt ovat ryhmille alisteisia. Kollektivismi on tuttua erään perinteen yhteiskuntaideologioista ja vierasta länsimaiselle liberaalidemokratialle.

Lainaan tässä yhteydessä mielelläni Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajaa Wille Rydmania, joka eilen blogissaan kirjoitti näin:

”[Monikulttuurisuutta] … käytetään käsitteenä sellaisissa yhteyksissä, joissa halutaan perustella erilaisten etnis-kulttuuristen ryhmien oikeutta elää omien lakiensa ja pelisääntöjensä mukaan piittaamatta yleisistä laeista ja säännöistä. Sitä käyttävät sellaiset poliittiset liikkeet ja ajattelijat, jotka itse asiassa haluavat muuttaa länsimaiset yhteiskunnat tilkkutäkkiyhteiskunniksi, joissa mitään yhteistä ja yhteisesti sovittua normistoa ei olekaan. Yhteiskunniksi, joissa etnis-kulttuuriset ryhmittymät elävät toistensa seassa noudattaen kukin omia sääntöjään ja lakejaan.”

Tätä monikulttuurisuus on käytännössä kaikkialla siellä, missä sitä on lähdetty luomaan. Miksi Suomessa tai Espoossa luotava monikulttuurisuus eroaisi kaikkialla muualla esiintyvästä monikulttuurisuudesta? Miksi me onnistuisimme siinä, missä kaikki muut ovat epäonnistuneet?

Todellisuudessa tämän ohjelman määritelmän mukaista monikulttuurisuutta ei ole missään. Vaikka jotkut ehkä voivatkin hyväksyä sen kollektiivisen ja yksilönarvoa sumentavan lähtökohdan, emme voi hyväksyä sen utopistista ja tosiasiat kieltävää sisältöä. Realistinen ohjelma tunnustaisi monikulttuurisuuteen liittyvät haasteet ja negatiiviset tekijät, eikä vain tyytyisi viittaamaan yliolkaisesti yhdessä lauseessa mahdollisiin haasteisiin.

Monille monikulttuuri näyttäytyykin yksioikoisen positiivisena ja sen ilmentyminä pidetään erilaisia ruokia, ravintoloita, musiikkityylejä ja sen sellaisia pinnallisia asioita ymmärtämättä kulttuurin olevan paljon syvemmällä. Suuresti kunnioittamani Vihreä ajattelija Eero Paloheimo on mm Vihreässä Langassa todennut monikulttuurin olevan itse asiassa globaalin monokulttuurin keihäänkärki. Hänen mukaansa ”olemme jättämässä tuleville polville raiskatun ympäristön ja yksioikoisen, tylsän kulttuurin.” Paloheimon mukaan monet ”puhuvat monikulttuurista ajattelemattomasti, näkemättä sen laajoja, yli sukupolvien ulottuvia, latistavia seurauksia ja sievistelevät asiaa erilaisilla verukkeilla”.

Monikultturismi on poliittinen ideologia ja yhteiskuntakokeilu, joka on epäonnistunut kaikkialla. Edelläkävijät ovat jo tunnustaneet sen, mutta laumasielut vaeltavat vielä kohti katastrofia. Monikulttuurin avulla ovat hallitsijat kautta aikojen muokanneet hallittaviaan ja rikkoneet näiden yhteisöjä kilpaileviin ryhmiin toistamalla vanhaa roomalaisten ”hajota ja hallitse” -menetelmää.

Arvoisa puheenjohtaja,

Kotouttamisohjelmaa Espoo toden totta tarvitsee. Kotouttaminen olemassa olevaan suomalaiseen yhteiskuntaan on olennaisesti eri tavoite kuin rinnakkaisten yhteisöjen luominen. Pidänkin valitettavana, että kotouttamisen tavoitteesta ollaan luopumassa ja avaamalla ovet monikulttuurisuusohjelman määritelmän mukaiseen segregaatioon perustuvaan yhteiskuntamalliin.

Kun tässäkin salissa istuu niin monta lainsäätäjää, on tarpeen muistuttaa siitä, että laki on lopultakin vain säännöiksi koostettua kulttuuria – monikulttuuri tuottaa ennen pitkää, jo määritelmänkin mukaan rinnakkaisia tasa-arvoisesti kilpailevia yhteisöjä omine laki- ja oikeusjärjestelmineen. Britanniassa on jo hyväksytty sharia-tuomioistuimet monikulttuurisuuden nimissä. Myös Suomessa on jo ehditty vaatimaan samaa. Muutama viikko sitten eräs tunnettu imaami esitti ajatuksen sharian virallistamisesta ja perusteli esitystään sen monikulttuuria lisäävällä vaikutuksella.

No, nyt se on vain esitys, mutta monikultturismin edistyminen muun muassa tällaisten ohjelmien seurauksena vie vääjäämättä kohti tilannetta, jossa on rinnakkaisia ryhmiä omine lakeineen ja ne ovat edelleen määritelmän mukaan tasa-arvoisia keskenään. Tällaisessa tilanteessa saatamme sekä monikulttuurisuuden että tasa-arvon nimissä hyväksyä sharian mukaisia tuomioita täytäntöön pantavaksi, tai sitten hyväksymme sen, että meidän kulttuurimme sekä siitä johdettu laki- ja oikeusjärjestelmämme on hierarkisesti jonkin toisen yläpuolella.

Yhtä kaikki, tämän monikulttuurisuusohjelman määritelmän mukainen tilanne on utopiaa jo ihan loogisestikin ajateltuna. Se siis on ideologis-uskonnollinen opinkappale. Sellaisten kiistäminen voi joissain toisissa yhteiskunnissa johtaa epäinhimilliseen rangaistukseen. Tällä kertaa uskon pääseväni vähemmällä, ainakin hieman.

On siis välttämätöntä valmistella ohjelma kokonaan uudelleen kotouttamisohjelmana ja esitämme sen palautusta.

Uudelleenvalmistelussa on otettava huomioon myös nyt ohjelman ulkopuolelle jätetyt asianosaiset: nimittäin kantaväestö. Siispä valmistelussa on oltava mukana kansan valitsemien luottamushenkilöiden edustus.